Ei väleissä

Ongelmani, jo useamman vuoden jatkunut tilanne, on se ettei minulla ole minkäänlaisia välejä mieheni vanhempiin. Seurustelun alettua (mieheni siis asui silloin vielä kotona) kävin heidän luonaan, mutta pahan eläinallergian vuoksi vierailut jäivät 20 minuutin aivastusrumbaksi. Tämän vuoksi aloimme viettämään aikaa minun kotonani. Varsinkin kun mieheni vanhempien koti sijaitsi kaukana omastani, tuntui hassulta ajaa linja-autolla heille jäymään vartiksi. Tämän takia nämä nykyiset appivanhemmat sitten ilmeisesti aikoinaan loukkaantuivat, vaikkakin tiesivät kyllä allergiastani. (Tosin anoppi on myös suoraan epäillyt, että olen keksinyt allergian omasta päästäni koska en halua tulla käymään.)

Nykyään asumme mieheni kanssa toisella puolella Suomea ja käymme kotikaupungissa harvoin. Silloin minä menen luonnollisesti omien vanhempieni luo, mieheni omiensa luo. Minua ei koskaan kutsuta käymään appivanhempien luona, eikä esim. heidän kanssaan ulos syömään tms, missä allergia ei olisi haitaksi. Mieheni sanoo, etteivät he käy koskaan missään, eivätkä rupea minua erikseen kutsumaan minnekään.

Omat vanhempani taas ovat käyttäytyneet miestäni kohtaan täysin toisella tavalla. He kutsuvat meidät ulos syömään usein, ja vierailevat myös itse nykyisessä kotikaupungissamme säännöllisesti, jolloin teemme jotain tai vain istumme iltaa. (Mieheni vanhemmat eivät ole koskaan vaivautuneet käymään Suomen pääkaupungissa tässä 5 vuoden aikana.. Eivät tiedä missä ja miten asumme ym.) Samoin meidän suvussamme järjestetään aika ajoin syystä tai toisesta juhlia, joissa mieheni on tutustunut sukuuni ilman jäykistelyä.

Minua taas pidetään mieheni suvussa nirppanokkana, joka ei halua tulla käymään ja jos tulee, niin käyttäytyy vaikeasti. Siis koska olen allerginen eläimille enkä myöskään pidä niistä, en juo kahvia (kauhea vaiva teen keittämisestä, varsinkin kun laitan mielummin hunajaa kuin sokeria), en syö lihaa (ei voi rehujensyöjää kutsua ruokapöytään) enkä muutenkaan toimi missään mitättömissä pikkuasioissa samoin kuin appivanhemmat.

Kauhea pitkä ja sekava sepustus, kiitos jos joku jaksoi lukea! Miten ihmeessä minä teen aloitteen ja alan tutustua appivanhempiini?

 

Jos tulet miehesi kanssa hyvin toimeen, niin anna appivanhempien olla. Jos eivät tule kylään, niin olkoot tulematta. Mutta älkää antako näiden appivanhempien pilata teidän suhdetta. Älä vertaile ainakaan miehellesi, että minun vanhammat ja minun suku tekee níin ja niin ja he kutsuu. Et saa muuta kuin riidan aikaiseksi. Eläkää omaa elämäänne ja nauttikaa toisistanne. Ne ihmiset tulee teidän tykö ja kutsuu teidät kylään jotka niin haluaa tehdä. Minä olen ns. seurustellut pari vuotta mukavan urheilullisen miehen kanssa, mutta kun olen hiemen pyöreä (en lihava), niin en kelpaa esiteltäväksi mieheni äidille, jonka elämään ei mahdu muuta kuin urheilu ja rasvaprosentin mittaaminen. Eli en täytä äidin asettamia kritereitä. Miesystäväni ei ole koskaan tätä minulle suoraan sanonut, mutta osaan lukea rivien välistä. Minä haistatan pitkät hänen äidillä ja hänen vaatimuksilla, en seurustele äidin vaan pojan kanssa.

 

Mieheni kanssa tulen oikein hyvin toimeen Joskus vielä ajattelinkin noin, että pysykööt välit hänen vanhempiinsa etäisinä, olen mieheni enkä heidän kanssaan naimisissa. Mutta kyllä asia hiertää todella paljon sekä miestäni että sitä kautta minua.

Oma perheeni on minulle tärkeä ja vietän mielelläni loma-aikoja tai muita vapaita heidän kanssaan. Miehelleni on myös hänen perheensä tärkeä, mutta hän tulee usein esim. meidän mökillemme, ja tosiaan muutenkin tapaa minun sukuani useammin eri yhteyksissä.

Minulla on hieman syyllinen olo tästä ""epätasapainosta"". Ja lisäksi, minun vanhempani ovat alkaneet tutustua mieheni vanhempiin, kutsuivat kylään ja juttelivat. Ja voi sitä tilitystä ja pettymystä ja syytöstä, jota anoppi oli äidilleni ladellut aivan suoraan: ""kun he niin kovasti haluaisivat tutustua poikansa vaimoon, eikä tämä ole kiinnostunut"" jne...

Tämä solmu on oikeastaan ainoa epäkohta suhtessamme, tai siihen liittyen. Asiasta tulee jatkuvasti riitaa, tai jos jostain muusta pikku asiasta tulee väittelyä, niin sitten puhe kääntyy aina miehen vanhempiin ja tähän tilanteeseen, ja megariitahan siitä aina paisuu.

 

jos kerta sinun vanhempasi ja miehesi vanhemmat ovat tuttustuneet, niin ettekö voisi tavata kaikki yhdessä vaikka sinun vanhempiesi luona?

 

Yritin kerran tällaista tapaamista ehdottaakin, mutta sitten sekä omille että mieheni vanhemmille tuli pakkomielle järjestää tapaamisesta valtavat hääjuhlat, jotka aikoinaan jääivät puuttumaan (menimme maistraatissa naimisiin). Siis että paikalla olisi kaikki kumminkaimatkin molemmilta puolilta.

Hääasia taas on ollut erillinen väittelyn aihe, jossa emme mieheni kanssa aio antaa periksi. Teimme asian omalla tavallamme, eikä myöhäisiä hääjuhlia tule (ainakaan painostuksen vuoksi, ehkä joskus jos itse tahdomme).

Eikä sellaisissa parinsadan hengen kekkereissä paljon ehdi yksiin ihmisiin tutustua. Minä haluaisin mielelläni istua rauhassa alas ja jutella, mutta vähän vapaamuotoisemmin kuin että menen miehen kotiin jäykkään kahvipöytäkuulusteluun, kuin joskus teini-iässä kun tuotiin seurustelukaveri näytille..

 

Ehdota vanhemmillesi, että he kutsuvat sinun appivanhemmat kylään ja menet sinne itsekkin, ihan yllättäen. Silloin eivät voi järjestää mitään pippaloita ja saatte olla rauhassa. Jos ette saa sopua appivanhempiesi kanssa tai jos ette pysty olemaan miehesi kanssa yhdessä niin, etteikö he olisi riiadan aiheena tavalla tai toisella, niin voit olla 100% varma, että teille tulee vielä avioero. Näin on valitettavasti käynyt ennenkin. Jos haluatte pitää liittonne kasassa, niin jätätte miehesi vanhemmat kaikkien tapahtumien ja keskustelujen ulkopuolelle. Teidän liitto kärsii, ei heidän. Ja luulenpa, että heillä on taka-ajatuksena saada ""epämieluisa"" miniä pois perheestä.

 

Niin, jotain pienimuotoista pitäisi saada vaivihkaa järjestettyä. Pitkä välimatka aiheuttaa sen ongelman, että menee aina useita kuukausia kun tulee käytyä vanhassa kotikaupungissa, joten suunnittelu ja toteuttaminen on hankalaa ja aina venyy ja venyy. Siksi tilanne onkin kehittynyt jo vuosia tähän pisteeseen. Ja sitten toisaalta, jos haluaa olla pienellä porukalla ja vapaamuotoisesti, niin hirveä suunnittelu on typerää.

Täytyy tosiaan pitää miehen kanssa kunnon keskustelu tästä asiasta illalla. Jo nyt tunnen huonoa omatuntoa lähestyvästä ainoasta lomaviikostani, jolloin aion matkata suoraan omalle mökilleni, en tapaamaan appivanhempia. Josta he sitten jälleen ""yllättyvät"" ja pettyvät ja ovat loukkaantuneita, vaikka tietävät lomastani eivätkä itse ole jälleen tehneet minkäänlaista aloitetta. Huh huh.. Ja todellakin, olen miettinyt jo tulevaisuuttakin, että mitä tästä vielä tulee vaikka avioliitossa on kaikki kunnossa. En tosiaan halua antaa periksi moisten junttivanhempien vuoksi.

 

Kun luin tätä viestiketjua, aluksi ymmärsin että vilpittömästi haluat tutustua appivanhempiisi. Tosin heidän mollaamisensa ja viimeistään kommenttisi junttivanhemmista muutti käsitystäni.
Sorry nyt vaan mutta tuntuu siltä että et itse ole kovin innokas tutustumaan heihin, olet jo muodostanut ennakkokäsityksen heistä, etkä edes halua katsoa asioita heidän kantiltaan.
Appivanhempiisi tutustuminen on kaunis ajatus, mutta pelkäksi ajatukseksi se jää tuolla asenteella.

 

Myönnän, että negatiivinen kuva minulle on heistä muodostunut. Samoin heille minusta. Mutta haluan todellakin korjata asian, ihan vilpittömästi.

Olen täysin erilaisesta perheestä kuin mieheni, ja arvomme ovat erilaiset. Tosin mieheni on kyllä elämäntyyliltään minua lähempänä kuin loppuperheensä. Se, jos heitä täällä junteiksi sanon (ehkä vain turhautumiseni vuoksi), ei tarkoita ettenkö voisi tulla toimeen heidän kanssaan. Minun elämässäni on kyllä kaikennäköistä sakkia ja osaan käyttäytyä mukavasti seurassa kuin seurassa. Mutta tästä tilanteesta on kaikki spontaanius poissa ja ennakkoluulot ja puheet toisen käden kautta ovat muodostaneet korkean muurin.

Olen yrittänyt katsoa asiaa heidän kantiltaan, ja kysynyt myös mieheltäni mikä hänen mielestään on syynä tilanteeseen, muttei hän osaa sanoa.

 

Onko tapaamisen pakko olla vanhempienne kotipaikkakunnalla?
Kutsukaa molempien vanhemmat teille. Silloin ohjat tilaisuuden luonteesta on sinulla (eli eivät voi järjestää mitään 'hääjuhlia' sinun kotonasi). Tuskinpa appivanhempasi kehtaavat kieltäytyä kutsusta, jos tietävät että myös sinun vanhempasi on kutsuttu.

 

No, olemme opiskelijoita mieheni kanssa vielä ja asumme pienessä luukussa, jossa ei paljon juhlia järjestetä (paitsi kavereille). Ymmärrätte varmaan, siis ruokapöydän ääreen mahtuu max. 3 henkeä ja tila on muutenkin aika kortilla. Ja appivanhemmat eivät paljon muutenkaan reissaile, eivätkä ole koskaan tulleet meitä tänne tapaamaan, eivätkä käy meillä päin minkään muidenkaan asioiden takia (esim. tapahtumissa, työasioissa, lomalla, eikä muita suvun jäseniakään asu samalla suunnalla). Jos he olisivat meidän kotikaupungissa käymässä, toki kutsuisin kahville tai muuten käymään, mutta juhlia ei ole mahdollista järjestää.

 

oletko usein kutsunut appivanhempia teille käymään, vai odotatko että he ilmoittavat halunsa tulla, jos näin on, he ihmettelevät varmasti kun et kutsu...

 

Kutsukaa te heidät ulos syömään.

 

No minä en kutsu, koska en oleta heidän reissaavan puolta Suomea vain tullakseen pyörähtämään meidän pienessä opiskelijaloukussa. Mitään päivällisiä tai yöpymisiä emme voi siis heille niissä olosuhteissa tarjota. Kuten jo aiemmin kirjoitin, jos he tulisivat kotikaupunkiimme muissa merkeissä, niin kutsuisin ilman muuta käymään tai ulos syömään meidän kanssa. Mutta he eivät ole kovin liikkuvaa sorttia.

Minä sen sijaan sentään joskus käyn heidän kaupungissaan omassa lapsuudenkodissani, mökillä sekä omaa perhettä tapaamassa, mistä he ovat hyvin tietoisia. Ja minä sitten ihmettelen miksi he eivät kutsu, jos tietävät minun olevan kaupungissa..

 

Summa summarum: tapaamisen pitäisi tapahtua sinulle sopivasti, ilman vaivaa ja heidän kutsustaan.

Itse sanoit aikaisemmin, että et voi mennä heidän luokseen allergioiden vuoksi. Nyt ihmettelet miksei kutsua kuulu.

Jos todella haluat tutustua heihin, sinun pitää käyttää vähän enemmän mielikuvitustasi eikä odottaa että sinut kutsutaan katettuun pöytään.

 

Mikä pakkomielle sinulla on syyllistää ap? Oletko ehkä hänen anoppi tai appi?

 

Lähinnä minua häiritsee se, että appivanhemmat itse kommentoivat miehelleni sekä minun venhemmilleni, kuinka niin kovasti haluaisivat tutustua minuun ja harmittelevat kun en koskaan tule käymään. Olimme kuitenkin tosi nuoria, kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan, joten ehkä silloin saamattomuuttani ajattelin, että luonnollisesti vanhemmat tekevät aloitteen tutustumiseen. Jotenkin sälytän vastuun heille suhteen alkuajoilta, ehkä myös verratessani appivanhempien käytöstä omien vanhempieni tapaan toimia. (Vaikka joku täällä neuvoikin ettei vertailu kannata.) Joka tapauksessa, olkoot omassa rauhassaan. En enää aio vaivata päätäni noilla ihmisillä.

 

Kyllä minun mielestäni ap:llä on itsellään asennevamma. Jos joku yrittää ehdottaa jotain, niin koko ajan tulee selityksyksiä, että miksi se onnistu. Vilpittömyys ja joustavuus on kyllä alkuperäisellä kaukana.

 

Älä odota heiltä erillistä kutsua. Jos miehesi on menossa heidän luokseen, olet automaattisesti kutsuttu mukaan ilman erillisiä pyyntöjäkikn. Tee rohkeasti ensimmäinen askel. Seuraavan kerran, kun olette menossa kotipaikkakunnallenne, mene käymään appivanhempiesi luokse lyhyelle vierailulle. Viivy paikalla se 15 minuuttia tai näin kesäaikaan ehkä pihalla voit olla pidempääkin. Pyydä vaikka miestäsi kertomaan asiasta etukäteen. Jos jotain syytä tarvitaan, niin rehellisesti ""haluan että pääsemme tutustumaan puolin ja toisin paremmin"". Jatkossa menet mukaan lyhyelle visiitille joka kerta paikkakunnalla käydessäsi. Sen jälkeen menet oman perheesi luokse.

Nyt pitää jonkun olla rohkea aikuinen ja tehdä aloite. Älä jätä tätä asiaa roikkumaan, vaan hoida se pois alta. Suhteesta ei varmastikaan tule mitään ihmeellistä, mutta saatte varmasti toimivat välit. Tee asia miehesi ja tulevien lasten vuoksi.

 

Tarkoitinkin, että viekää te heidät ulos syömään, kun olette seuraavan kerran heidän kaupungissaan.
Tai hanki allergialääkkeet jotta voi visiteerata, niin moni muukin tekee.

 

Kun tulee lapsia niin mummot ja papat ovat todella tärkeitä, lapsille. He ovat avuksi myös lasten vanhemmille. Siksikin ihmettelen miehesi lyhytnäköisyyttä, ettei vaadi sinulta toiosenlaista asennetta. Uskon, että mieehsi vanhemmat eivät oel sinusta alun alkaen pitäneet, mutta yrittävät kuitenkin kun miehesi kerta ei ymmärrä paremmasta. Allergialla voit selitellä sitä ja tätä, mutta ei sentään epäonnistuneita ihmissuhteitaan. Syy on muualla. Katsoisin sinuna peiliin.

 

Tiedän hyvin että minussa on vikaa, asennevammaksikin sitä voi jo kutsua. Mutta niin on myös appivanhemmissa, tätä soppaa en ole yksin keittänyt.

Allergialääkkeet on minulla päivittäisessä käytössä jo vaikka en olisikaan eläintaloon menossa.

Ja asiassa on vielä monen monta mutkistavaa pientä seikkaa, jotka tekevät vierailuista vaikeita. Esim. se että molemmat appivanhemmat tekevät vuorotyötä. Käytännössä en voi siis ajateella, että menenpä lauantai-iltapäivällä käymään heidän luonaan. Näin olen tehnyt, ja tuloksena oli että appi oli töissä ja anoppi nukkumassa yövuoron jäljiltä, eli talossa piti hiippailla ja kuiskata. Ja kun minä olin jännittänyt ja valmistautunut henkisesti. Sekä olemaan ihana ja valloittava että puolustautumaan.

Joku kirjoitti, että aina minulta löytyy joku selitys jolla kierrän oman vastuuni. En kyllä olisi tähän tilanteeseen ajautunut, jos se olisi niin helppoa. Mutta on vaikea kuvata koko tilannetta yksityiskohtineen kirjoituksessa. Luuletteko, etten ole miettinyt pääni puhki kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.

 

Lapsia meille ei ole tulossa. (Se on muuten taas yksi asia, josta appivanhemmat ovat kritisoineet MINUA, vaikka kyseessä on kyllä minun ja mieheni yhteinen päätös.)

 

Paras vaihtoehto lienee, ettet edes yritä olla heihin väleissä. Ei ole mikään pakko pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa ei synkkaa.

 

taidatte olla niin riidoissa, ettet itsekkään oikeasti halua teidän suhdettanne kuntoon.

sanot vanhempiesi käyvän teillä usein, ehkä anopillasi ei ole sinne kaupunkiin asiaa, ellet kutsu häntä. ehkä anoppisi ei kutsu sinua ulos syömään heidän kanssaan, koska olettaa ettet halua, ethän sinäkään ole koskaan kutsunut heitä mihinkään. jos haluat välinne kuntoon, yrität nyt tosissaan ja oikeasti itse pitää heihin yhteyttä, kutsua syömään ulos jne. sitten jos se ei onnistu, voit hyvillä mielin antaa heiän olla, olet ainakin oikeasti yrittänyt.