Vauva on ja pysyy väärässä asennossa. Ensin oli jatkuvasti poikittain, nyt poukkoilee välillä poikittain (eilenkin kahdesti kääntyi selvästi ihan poikittain) ja muun ajan viettää aikaansa viistosti köllötellen. Ei puhettakaan raivotarjonnasta, tai edes perätilasta.
Tänään käytiin neuvolassa kopeloimassa vauvan asentoa ja viistostihan se siellä edelleen oli. 2,5 viikon kuluttua on ultra, jossa tarjontaa tarkastellaan...nyt jo varovaisesti juteltiin siitä, jotta josko tämä lapsi mahdollisesti synnytettäisiin perätilassa, vaikka olin ollut siinä luulossa, että pää kuitenkin olisi ollut se alempana oleva ja peppu olisi ylhäällä. Mutta ilmeisesti näin ei siis ole.
Vauvalla on tässä vielä aikaa kääntyä ja tilaa siis näyttää kaikenmaailman poukkoilemiselle vielä olevan (rv 33), mutta kyllä se vähän ihmetyttää, ettei muksu ole kertaakaan, edes vahingossa ollut raivotarjonnassa, tai tosiaan edes siinä perätilassa, vaan aina poikittain, tai vinottain.
Noh, jos tilanne nyt siis on se, että vauva on viistossa, niin "liukuuko" vauva sitten synnytyksen alkaessa sellaiseen perätila-asentoon, että hän sieltä syntymään pääsee. Vai voiko hän edelleen, kesken siis alkaneen synnytyksen olla ja pysyä viistossa? Kun eikös niitä kaikenmaailman vääriä tarjontojakin kuitenkin ole?
Ja miten se perätilasynnytys sitten eroaa rt-synnytyksestä? Pidempi? Kivuliaampi? Vauvalle vaarallisempi?
Mitä olisi hyvä ennakkoon tietää?