Ei tainnut mennä ihan raiskaajan suunnitelmien mukaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ei tuolla mitään voi lukea, kun pitäisi ostaa juttu.
Puukko toimii avainnippua tehokkaammin.

Tekijä oli tekoaikaan vasta 18-vuotias. Rikos tapahtui Ahvenanmaan vesillä. Mies tapasi uhrinsa ruotsinlaivan käytävällä. Naispuolinen uhri oli oman kertomansa mukaan tullut huonovointiseksi laivan baarissa ja lähtenyt hyttiinsä. Matkalla tekijä lyöttäytyi hänen seuraansa ja saattoi hänet hyttiin. Oikeudessa nainen epäili, että pahoinvointi johtui gluteenipitoisesta ruoasta. Alkoholia hän oli nauttinut kohtuudella.

Hytissä nainen oli pyörtynyt tai nukahtanut. Hän heräsi miehen raiskausyritykseen. Mies oli hyväillyt ja kuvannut tiedotonta naista, mutta raiskaus ei ehtinyt pidemmälle. Herättyään nainen oli nimittäin kaivanut esiin puukon. Sen avulla hän komensi miestä häipymään.

Lisäksi nainen onnistui raapimaan ja runtelemaan päällekävijää sen verran pahasti, että mies todella katsoi parhaimmaksi lähteä lipettiin.

Oikeudessa kuultiin todistajana laivan vartijaa, joka oli törmännyt raiskaajaan tämän paettua naisen hytistä. Todistajan mukaan mies oli paniikissa ja tärisi. Hän vaikutti järkyttyneeltä. Raiskaaja kertoi todistajalle, että hänen kimppuunsa oli käynyt nainen. Mies passitettiin laivan putkaan.

Oikeus katsoi, että mies tulee kaikesta tapahtuneesta huolimatta tuomita raiskauksesta. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrille reillut 3 000 euroa korvausta kärsimyksestä. Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
 
vierailija
"Mies oli hyväillyt ja kuvannut tiedotonta naista, mutta raiskaus ei ehtinyt pidemmälle."

Hyväily ja kuvaaminen on raiskaamista?
Seuraava muistikuva naisella oli, että mies oli yrittänyt työntää häntä selälleen sängyssä. Nainen työnsi, potki ja raapi miestä mutta ei pystynyt vastustamaan tätä. Mies oli työntänyt sormensa naisen sisälle ja tyydyttänyt itseään. Tuolloin nainen keksi pyytää uudestaan vettä, jota mies meni hakemaan.
Miehen ollessa vessassa nainen oli ottanut taskustaan veitsen ja miehen tultua takaisin ilmoittanut, että jos tämä ei lähde, nainen lyö veitsellä.

  • Tykkää
Reactions: Elena777

Taskussa veitsi. Tuohan on sakon paikka.
 
"Mies oli hyväillyt ja kuvannut tiedotonta naista, mutta raiskaus ei ehtinyt pidemmälle."

Hyväily ja kuvaaminen on raiskaamista?
ISssä luki että oli sormettanut naista ja tyydyttänyt samalla itseään.
IS osasi myös kertoa, että nainen rimpuili ensiks vastaan mutta ei pärjännyt vahvemmalle miehelle ja keksi sitten pyytää vettä, otti veitsen vasta sitten esiin kun mies oli vessassa vettä hakemassa.
 
Seuraava muistikuva naisella oli, että mies oli yrittänyt työntää häntä selälleen sängyssä. Nainen työnsi, potki ja raapi miestä mutta ei pystynyt vastustamaan tätä. Mies oli työntänyt sormensa naisen sisälle ja tyydyttänyt itseään. Tuolloin nainen keksi pyytää uudestaan vettä, jota mies meni hakemaan.
Miehen ollessa vessassa nainen oli ottanut taskustaan veitsen ja miehen tultua takaisin ilmoittanut, että jos tämä ei lähde, nainen lyö veitsellä.

Todistajana toiminut henkilö oli tavannut miehen tapahtuman jälkeen kannella 10. Mies oli kertonut, että joku nainen oli käynyt hänen kimppuunsa ja käyttäytynyt hullusti. Mies oli ollut todistajan mukaan jännittynyt ja paniikissa sekä jopa hieman tärissyt.

Todistaja oli mennyt infopisteelle, jonka aikana vastaaja oli yrittänyt saada kahden muun naisen huomion. Vartijat olivat löytäneet vastaajan 10 minuutin kuluttua tupakkahuoneesta ja pidättäneet hänet. :rolleyes:

Yhteistyössä