V
vierailija
Vieras
Mitä v-tua ruotsalaiset edelleen Ruotsinlaivoilla !
Ruotsalaiset lomailijat innostuivat päiväristeilyistä – suomalaiset huolissaan: ”Olisimme lähteneet Tallinnaan, jos olisimme tietäneet”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e904c29-2093-4341-b5ea-089cd07eb9a2
"Suomalaismatkustajat ovat huolestuneita ruotsalaisten mukanaolosta risteilyaluksilla.
Ruotsalaismatkustajien määrä 23 tunnin risteilyillä on kääntynyt nousuun.
– Ruotsalaisia on noin 25 prosenttia matkustajista. Ennen kesäkuuta ruotsalaisia oli kyseisillä risteilijöillä vain muutamia kymmeniä, kertoo Katri Link Tallinkin viestinnästä.
Ruotsalaismatkustajien määrä on siis viisinkertaistunut kesäkuusta.
Erittäin vaikean koronavirustilanteen vuoksi Ruotsin kansalaisten maahantuloa Suomeen on tiukennettu. Maahantuloon on oltava peruste, esimerkiksi työmatka, kiinteistön omistaminen Suomessa tai läheiset perhesuhteet.
– Kaikkien Turkuun saapuvien matkustajien passit tarkistetaan ja annetaan ohjeet karanteeniin.
Ruotsissa koronavirukseen on kuollut viimeisimmän tilaston mukaan yli 5600 ihmistä."
Vähän aikaa sitten uutisoitiin että ruotsalaiset ja suomalaiset laitetaan eri Ruotsinlaivoille koronariskin takia lähes heti Ruotsinlaivamatkustajaliikenteen taas avauduttua, mutta nyt ovat kuitenkin edelleen sekaisin samoilla laivoilla.
Laivat ovat suljettuina tiloina varsinaisia viruslinkoja, kuten maailmalla on nähty.
Tällä hoikutellaan Suomeen toista korona-aaltoa syksyksi ja koko 7-8 kuukauden viileäksi kaudeksi. Eikö päättäjillä ole järkeä lainkaan???
Suomalaiset ja ruotsalaiset Ruotsinlaivoila sekaisin ja ravistetaan, tuloksena Tegnellin roihuavat tuliaiset.