Ei ole oikein tukistaa lasta,mutta ....

Itseäni on pienenä tukistettu, seisotettu nurkassa, käsketty hakemaan "koivuniemen herraa" ja muutaman kerran tainut tulla harjan varrestakin.
Päätin.että jos minusta tulee äiti niin lastani en ruumiillisesti kurita,koska se on mielestäni väärin kaikenlainen ruumiillinen kurittaminen. Lasta täytyy opettaa ja asettaa rajoja,jollakin muualla tavalla.
Tähän asti meni hyvin,mutta yhtenä päivänä tuli "kiistaa" tiskaamisesta ,joka on 2v7kk lapseni hauskin kotityö. Tiskaamisen kieltämisestä kiireeseen vedoten hän suuttui ja nakkasi mummultani perinnöksi saamani kupin lattialle tiskipöydältä. Ja se siitä kupista !
Itseltäni paloi edes vastuuttomasti myös pinna ja tartuin häntä tukasta kiinni...siinä sitä oltiin...Näin helposti oma viha nousee yli järkevän käytöksen ja tekee vanhempana ja aikuisena ihmisenä,jotakin tosi typerää...
En usko,että kerrasta lapselle jää valtavia traumoja,mutta pelottaa millainen itse on vanhempana pystyykö itseään hillitsemään vai tapahtuuko toiste jotakin samankaltaista ?Toivotaan ettei..
Onko ketään,joka on ollut vastaavassa tilanteessa ? Ajatellut,ettei koskaan kurita lastaan ja vihan puuskassa tehnyt,jotakin yhtä typerää kuin minä!? En tosiaan kannata vieläkään ruumiillista kuritusta kasvatuskeinona ja nostan kaikille vanhemmille hattua,jotka ovat rajat pystyneet lapselle asettamaan ilman fyysistä kajoamista. :attn:

 

Tuskin on taumoja tullut. Ollaanpa vähän armollisempia itsellemme. En oikein osaa yhdistää rajojen asettamista tapahtuneeseen???

 

Kiitos lohdutuksesta...tarkoitin lapselle rajojen asettamisella sitä,ettei esim. tavaroita saa heitellä ja rikkoa. Sen asian voi muutenkin opettaa kuin tukistamalla lasta,kun hän rikkoo jokun esineen tai tekee muuta "pahaa" osoittaessaan mieltä .

 

Esikoinen 7v alkaa parkumaan nykyään kun tarjoan hälle ruokaa. Tai toi on kausiluontoista, mutta tässä yks päivä palo pinna kun ei sitten millään lopettanu sitä parkumista vaikka kuinka olin mukava ja kannustava. Sanoin nätisti että ota nyt edes muutama lusikallinen hyvää ruokaa kun äiti on kovalla vaivalla sinulle sitä tehnyt. Likka piti suutaan tiukasti kiinni sillai oikein ärsyttävästi. Sit ku aloin oikein miettimään miten meijän sukulaiset toisinaan päivittelee miten tuo meijän neiti syö niin huonosti ja kun heijän muksut on syöny aina niiin hyvin.......niitä ajatuksia miettiessäni ja likan ärsyttävää parkumista kuunnellessa mulla alko tulemaan savua korvista. Pikkasen ryhdistin likkaa että NYT KYLLÄ OTAT MUUTAMAN LUSIKALLISEN ja tarrasin pikkasen hiuksista :ashamed: Hetken päästä tyttö jo naureskeli eikä ollut milläskään vaikka pikkasen suutahdin. Keskustelin tytön kanssa sitten lopuksi ja hyvässä sovussa sovittiin että ollaan kilttejä toisillemme ja kunnioitetaan toisiamme :heart:

 

olen tukistanut tuota esikoista alle kolmivuotiaana kuvailemasi kaltaisessa tilateessa. HErmot paloi ja ennen kuin oikein ehti miettiä, olin jo pyöräyttänyt hiuksista :ashamed:

Olen itsekin saanut tukkapöllyä, joten olen aika varma, että ilman tietoista pohdintaa ja päätöstä mallit siirtyvät aika suoraan isältä pojalle.... Eli olen itse päättänyt, etten enää tukista. Vien omaan huoneeseen huutamaan ja arestiin, jos on tarvetta. En usko, että lapsi muutamasta tukistuskerrasta traumoja saa. Mutta voit itse päättää, ettet enää tukista ja keksit muita keinoja.

 

Periaatteesi kuullostaa juuri omaltani, eli fyysistä kuritusta en hyväksy. MUTTA.....(tiedän tätä muttaa ei pitäisi olla ).
Meidän esikoisella alkoi uhmaikä jo ennen 2v. Se paheni kertaheitolla, kun pikkusisko syntyi esikoisen ollessa 2v. Ja paheneminen jatkuu edelleen, vaikka esikoinen nyt 3,5v.
Välillä tulee tilanteita, joissa puhe ei auta, vaikka kuinka yrittää. Välillä huudan, välillä yritän neuvotella rauhallisesti ym. Mutta mikään ei mene perille. Siihen kun lisätään oma väsyminen, niin olen muutaman kerran syyllistynyt tukistukseen
Kun pikkusisko alkoi lähennellä 1v ikää, esikoinen alkoi töniä ja lyödä häntä. Aika usein (ei aina vain vakavimmissa tapauksissa), kun esikoinen tönäisee tai lyö siskoaan, olen saattanut läppäistä tai vetäissyt tukasta esikoista! Jälkeen päin kadun kovasti tekoani, mutta muutakaan en keksi. Meidän esikoinen on TODELLA kovapäinen ja hänellä on TODELLA voimakas uhma.
Joskus sorrun myös uhkailemaan tukistamisella (ei tehoa)!
Itse olen lapsuudessani saanut selkäsaunoja ja on tukisteltu. Tästä varmaan tosiaankin johtuu, että se tulle "luonnostaan" vaikka kuinka yrittää hillitä itseään!!

 

Niin eihän se oikein ole, mutta äiditkin ovat inhimillisiä ihmisiä. Haluaisinkin herättää keskustelun miten muuten voisi rajoja asettaa, koska fyysinen rankaiseminen on oikeasti väkivaltaa. Meidän tulisieluinen 2v 3 kk istuu jäähyllä, seisoo yksin makuuhuoneessa ja välillä äiti häviää tunnekuohussa jäähylle lukon taa ja lapsi ryntää perään itkien.Mielestäni olisi tärkeää aikuisena tasata tunteensa järjellä eli pysähtyä miettimään hetkeksi ennenkuin reakoi, mitä aikoo tehdä ja miten...

 

Näitä mutta-tilanteita ei kukaan varmaan uskoisi itsellensä tulevan, MUTTA... Minullakin on mennyt pari kertaa hermot mielestäni aivan patti-tilanteessa: 3-vee löi puuvasaralla sisartaan päähän, kun toruin ja pyysin pyytämään anteeksi, se vaan nauroi ja sanoi tyhmä-äiti. Siinä kohtaa pimahdin täysin. Kerta ei ollut ensimmäinen, kun kielsin ankarasti hakkaamasta siskoaan! Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä minun olisi pitänyt tehdä? Kun ei ole auttanut hyvällä lukemattomia kertoja sama tilanne ja sen jälkeen, kun käytin tukkapöllyä on vasaraa käytetty vain hakkan hakkaamiseen. Toisaalta puolustelin itselleni, että vaikka minuakin on kuritettu pienenä, ei minusta sen kummempaa psykopaattia ole tullut, ihan tavallinen tunnollinen tallaaja.

 

no itse olen saanu tukkapöllyjä ja risua pienenä mutten koskaan aiheetta eli aina on jotain pahaa tullu tehtyä,eikä ole kyl jääny sellasta kuvaa että vanhemmat väkivaltasia on.. ja tukistan kyllä välillä 3v jos on jo montakymmentä kertaa sanonu samasta asiasta eikä vaan mene perille, ku on kans ihan kauhee uhma.. mut se on se viiminen keino eikä tapahdu usein..