Ei mitään hyötyä perheneuvolasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei apua sieltäkään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen asioinut siellä ja en koe että siitä olisi ollut minkäänlaista hyötyä. Eipäs ollut heilläkään mitään antaa jota en olisi jo itse osannut ajatella.
 
sen takia susta just tuntuu ettei ole mitään hyötyä, kun ei tuollaiset asiat ratkea millään taikasauvan heilautuksella. Lapsen käytös on oire jostakin ja jos lapsi ei ole yksivuotiaasta asti ollut tuollainen, niin tietysti on syytä katsoa perhetilannetta kokonaisuutena ja lopettaa se torjuminen (mielessä). Joihinkin syndroomiin kuuluu väkivaltainen käytös, mutta sellaiset on tiedossa ja adhd:t ym. eivät tarkoita tahallista vahingoittamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joopajoo:
nimenomaan vahemmista sitä vikaa aletaan ettiä nuissa tapauksissa. poikahan huutaa äidin rakkautta ja huomiota, etkö ny tajua, ja lakkaa hankkimasta mukulia, kun et jaksa hoitaa.

Peesaan. Lapsia on taas hankittu, että äidin sisällä ammottava aukko saataisiin tukituksi. Aikaa ei enää valtavalle katraalle riitäkään. Kannattaisi ajatella järjellä sitä lapsilauman kokoa, eikä pukata aina vain lisää.
 
Jos 4 lasta on tullut 6 vuoden sisällä, ei ole ihme että esikoinen reagoi noin. Usein se vanhin lapsi tuppaa "unohtumaan", ajatellaan että hän on jo niin iso että kyllä pärjää itsekseenkin ja huomio menee pienemmille. Pitäisi muistaa, että ne isommatkin lapset on kuitenki lapsia vielä! Ja kaipaavat samalla avalla äidin huomiota ja rakkautta kuin ne pienemmätkin.
 
Ei se perheneuvola ole mikään paikka missä lapsi saadaan käyttäytymään "normaalisti" sormia napsauttamalla.
Kyllä sen työn käytöksen muuttumiseen tekee vanhemmat, neuvolasta saa tukea ja vinkkejä . On raskasta ja vaatii pitkää pinnaa ja JOHDONMUKAISUUTTA että saa lapselta pois opitut käyttäytymismallit .
 
Paljon kuulee valituksia siitä, ettei perheneuvolasta saa sitä apua mitä kaipaa ja hakee. Se on surullista, kun monelle perheelle on kuitenkin iso kynnyt lähteä apua hakemaan ja toisaalta usein myös hätä on suuri. Ymmärrään vanhempien harmistuksen ja pettymyksen. On kuitenkin myös niin, etteivät työntekijät sielläkään ole mitään taikureita, jotka taikasauvaa heilauttamalla yhtäkkiä saisivat tilanteen tuosta vain muuttumaan ja lapsen "parantumaan". Kun on kyse psykologiasta, ovat asiat aina monimutkaisia ja - monisyisiä, eikä oikoteitä onneen ole. Voi myös miettiä, miten perheneuvola voi perhettä auttaa millään tapaa ennen, kuin on selvittänyt kunnolla perheen/lapsen tilanteen eli tutustunut kunnolla asiaan. Kai me kaikki tiedetään, miten ärsyttävää on se, kun joku "neuvoo" ja opastaa tuosta vaan tietämättä tilanteesta juuri mitään muuta kuin pinnan... Ja tiedon kerääminen/tilanteen kartoittaminen vie valitettavasti aikaa. Yksi suurimmista ongelmista perheneuvoloihin liittyen on niiden pitkät jonot ja alimitoitetut resurssit. ELi syys iihen miksi seuraava aika menee juhannuksen jälkeen (hyvä muuten, että saitte niinkin "nopeasti"...) Perheneuvoloiden työ, kuten muukin työ tällä sektorilla, on valitettavasti tällä hetkellä aika pitkälti tulipalojen sammuttamista, eikä aikaa ja henkilöitä riitä sinne, missä vielä ennaltaehkäisyllä päästäsiiin pitkälle.

Toivon teidän saavan kaipaamaanne apua ja helpotusta tilanteeseen. Kärsivällisyyttä ja omaa "työtä" se vaatii myös, koska ihmeitä sinänsä ei ole olemassa. Itselle tulee mieleen juuri se, että on kyse esikoisesta, jolla monta pienempää ja toistaiseksi hyvin pinetä sisarusta, jolloin ainoa tapa saada vanhemmat huomiota on juuri tuo. IHan inhimillistä, niin lapselta kuin teiltäkin, ettei aina pysty huomiota antamaan. Mitäs jos jättäisit raivarit huomiotta (=sammuttamista) ja antaisit aina huomiota, kiitosta ja kehua hetkistä jotka sujuvat hyvin. Usein on toimivampaa kiittää ja kehua, kun hetkestä toiseen kieltää, komentaa ja harmitella.. Lapsesi on taas iänkin puolesta aika murrosvaiheessa, kun toisaalta alkaa jo olemaan "iso", toisaalta pieni... halut ja toiveet on ristiriidassa, tunteista puhumattakaan.

Hyvää kesää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alalla:
Paljon kuulee valituksia siitä, ettei perheneuvolasta saa sitä apua mitä kaipaa ja hakee. Se on surullista, kun monelle perheelle on kuitenkin iso kynnyt lähteä apua hakemaan ja toisaalta usein myös hätä on suuri. Ymmärrään vanhempien harmistuksen ja pettymyksen. On kuitenkin myös niin, etteivät työntekijät sielläkään ole mitään taikureita, jotka taikasauvaa heilauttamalla yhtäkkiä saisivat tilanteen tuosta vain muuttumaan ja lapsen "parantumaan". Kun on kyse psykologiasta, ovat asiat aina monimutkaisia ja - monisyisiä, eikä oikoteitä onneen ole. Voi myös miettiä, miten perheneuvola voi perhettä auttaa millään tapaa ennen, kuin on selvittänyt kunnolla perheen/lapsen tilanteen eli tutustunut kunnolla asiaan. Kai me kaikki tiedetään, miten ärsyttävää on se, kun joku "neuvoo" ja opastaa tuosta vaan tietämättä tilanteesta juuri mitään muuta kuin pinnan... Ja tiedon kerääminen/tilanteen kartoittaminen vie valitettavasti aikaa. Yksi suurimmista ongelmista perheneuvoloihin liittyen on niiden pitkät jonot ja alimitoitetut resurssit. ELi syys iihen miksi seuraava aika menee juhannuksen jälkeen (hyvä muuten, että saitte niinkin "nopeasti"...) Perheneuvoloiden työ, kuten muukin työ tällä sektorilla, on valitettavasti tällä hetkellä aika pitkälti tulipalojen sammuttamista, eikä aikaa ja henkilöitä riitä sinne, missä vielä ennaltaehkäisyllä päästäsiiin pitkälle.

Toivon teidän saavan kaipaamaanne apua ja helpotusta tilanteeseen. Kärsivällisyyttä ja omaa "työtä" se vaatii myös, koska ihmeitä sinänsä ei ole olemassa. Itselle tulee mieleen juuri se, että on kyse esikoisesta, jolla monta pienempää ja toistaiseksi hyvin pinetä sisarusta, jolloin ainoa tapa saada vanhemmat huomiota on juuri tuo. IHan inhimillistä, niin lapselta kuin teiltäkin, ettei aina pysty huomiota antamaan. Mitäs jos jättäisit raivarit huomiotta (=sammuttamista) ja antaisit aina huomiota, kiitosta ja kehua hetkistä jotka sujuvat hyvin. Usein on toimivampaa kiittää ja kehua, kun hetkestä toiseen kieltää, komentaa ja harmitella.. Lapsesi on taas iänkin puolesta aika murrosvaiheessa, kun toisaalta alkaa jo olemaan "iso", toisaalta pieni... halut ja toiveet on ristiriidassa, tunteista puhumattakaan.

Hyvää kesää.

Tää oli tosi tarpeellinen kirjotus tälle palstalle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie :
Ei se perheneuvola ole mikään paikka missä lapsi saadaan käyttäytymään "normaalisti" sormia napsauttamalla.

Peesi tähän. Olisi se helppoa, jos yksi käynti perheneuvolassa muuttaisi lapsen käytöksen kertaheitolla!!
Ymmärrän toki turhautumisesi, mutta olivatkohan odotuksesi liian korkealla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja mie :
Ei se perheneuvola ole mikään paikka missä lapsi saadaan käyttäytymään "normaalisti" sormia napsauttamalla.

Peesi tähän. Olisi se helppoa, jos yksi käynti perheneuvolassa muuttaisi lapsen käytöksen kertaheitolla!!
Ymmärrän toki turhautumisesi, mutta olivatkohan odotuksesi liian korkealla?

Kaikkihan tällä palstalla pitäisi tapahtua sormia napsauttamalla, ilman mitään omaa vaivannäköä...
 
en usko että ongelmat johtuu siitä että liikaa lapsia. sittehän se olisi joka perheessä sama homma, jossa paljon lapsia. Meilläkin viisi lasta ja vanhin 7, mutta ei se käyttäydy mitenkään poikkeavasti. Onko tutkittu, onko jotain "häiriötä"?
 

Yhteistyössä