Ei isää synnytyksessä

Kuinka monella teistä ei ole ollut isä mukana synnytyksessä? Siis isä on olemassa, mutta ei ole halunnut/kyennyt/päässyt mukaan. Kuka lähti sitten mukaan synnytykseen? Vai olitteko yksin? Miltä tuntui? Mitä koitte? mikä oli kauheinta, mikä parasta?

 

Me olemme lapsen isän kanssa eronneet eikä isä ollut mukana synnytksessä vaan mummu tuli mukaan.. Kaikki meni hyvin peloista huolimatta.. Inhottavinta oli kun alkoi ponnistuttaamaan eikä saanut ponnistaa

 

Toisen synnyton yksin, koska isä jäi esikoisen luo. Oli orpo olo sairaalassa, kätilö ei ollut kiva, paitsi toinen oli. Tutun läsnäolo tuntuu hyvältä vieraassa paikassa siinä tilassa, mutta kyllä siitä selviää yksinkin.

 

Minä olen synnyttänyt kummatkin lapseni yksinäni. Isä on kyllä olemassa, ekassa oli työmatkalla ja tokassa esikoisen kanssa kotona. Tämän kolmosenkin menen yksin tekemään (rv 39+1).

Minusta on ollut ihan ok, olla yksin. Saanut keskittyä itseensä, kipuun ja vauvan tuloon. Eikä isäkään ole siitä pahastunut vaikkei synnytyksiin mukaan ole päässytkään.

 

poika tuli hätäsektiolla. ei tiedetty et poika syntyy kun menin ihmettelemään mikäs siellä nyt on kun on niin kauhea tuskanen olo. isä ei ehtinyt eikä olisi päässytkään leikkaussaliin. elämä vaan menee niin ei mua se harmita ettei isä ollut läsnä vaan et syntyi liian aikaste ja oli niin kipeä pieni raukka :'(

 

Eka lapsen isä pyörtyä rojahti just silloin, kun ei ois tarvinnu...
Tämä nykyinen (3yhteistä lasta) ei ehtinyt esikoisensa syntymää näkemään, kun neiti syntyi volvon takapenkillä salihousujeni vasempaan lahkeeseen sairaalan ensiapupolin oven eteen... Kahden muun lapsen syntyessä hän on joutunut jäämään kotiin lapsenvahdiksi.ts. en kyllä olisi häntä mukaan halunnutkaan, eikä hän vastaankaan ole pannut asian suhteen. Osallistuu kotona sitten vauvan hoitoon kaikinpuolin..

 

Mä haluan ehdottomasti synnyttää ilman tukihenkilöä. Ihan kamala ajatus, että joku tuttu olisi läsnä, kun mä siellä piereskelen ja tärisen tuskissani. Eihän ponnistamisestakaan tulisi mitään, jos joku tölläisi mun naamaa siinä vieressä. Viimeistään jälkikäteen kaduttaisi, jos joku tuttu olisi nähnyt mut siinä tilassa haarat levällään ähkimässä :x

 

Toisen lapsemme synnytyksessä ei ollut mieheni mukana. Koska vahti esikoista sairaalan odotushuoneessa. Meillä ei ollut lähellä hoitopaikkaa esikoiselle ja vauva syntyi aika nopeasti (2,5h), että ei ollut aikaa lähteä viemään mummuloihin esikoista hoitoon. Synnytys meni hyvin ja siitä on vain hyviä muistoja. Kätilöt oli mukavia ja yksin en ollut synnytyshuoneessa hetkeäkään. Koko ajan oli kätilö siinä huoneessa. Ja koska tyttö syntyi niin vauhdilla, en kauaa siellä synnytyshuoneessa kerennyt olemaankaan.

 

Hei,

kiitos lukuisista vastauksista. Miulla tilanne on se, että olen ensisynnyttäjä ja näyttää siltä ettei isä kykene (sairaalapelko) tulemaan synnytykseen mukaan. Miuta suoraan sanoen pelottaa ihan hulluna joutua olemaan siellä synnytyksessä yksin. Olen tällä hetkellä 13.raskausviikolla,

 

Ethän sä siellä yksin ole. Sulla on ammattitaitoinen henkilökunta tukena. Paremmin se menee, kun ei ole toista siinä panikoimassa vieressä.

 

Voithan kysellä itsellesi Doulaa eli vapaaehtoista tukihenkilöä mukaan synnytykseen. Monissa sairaaloissa on tätä Doula-toimintaa. Voit kysellä neuvolasta, josko sillä tietäisivät asiasta ja voisit sitten tutustua tähän vapaaehtoiseen ennakolta.

 

Mulla mies on intissä, joten pieni riski on ettei pääse synnytykseen. Suurempi riski tosin on se, että se pyörtyy jo ovelle

 

Esikosta piti tulla serkku mukaan synnytykseen; tytto vaan paatti tulla aiemmin maailmaan, enka edes siina tuskissani odotellessa halunnut hanelle enaa soittaa... kakkosesta oli mies mukana pitamassa kadesta, kolmosesta ravasi kaytavalla, nelosesta oli valilla huoneessa mutta ponnistamisen aikaan kaskin mina hanta haipymaan (hyi kun ilkeeta ), niin taitaa kayda tasta viitosestakin; avautumisvaiheessa on kivaa kun on seuraa mutta ponnistellessa kasken kylla haipymaan huitsi nevadaan... kivuthan on 'sen vika' Mutta jokainen tuntee tyylillaan :hug:

 

\

Hei,

kiitos lukuisista vastauksista. Miulla tilanne on se, että olen ensisynnyttäjä ja näyttää siltä ettei isä kykene (sairaalapelko) tulemaan synnytykseen mukaan. Miuta suoraan sanoen pelottaa ihan hulluna joutua olemaan siellä synnytyksessä yksin. Olen tällä hetkellä 13.raskausviikolla,

Mulla on sama tilanne kuin sulla paitsi etten ole ensisynnyttäjä,esikoisen isä oli mukana synnytyksessä ja just oikea henkilö siihen kun se ei ollu mikään hermoheikko/pyötyilijä tms...

tulevan kakkosen isä on sairaalakammoinen,eikä aio tulla mukaan,kerran pyörtyi kun mun tytön päätä tikattiin... :$

mä oon tässä miettiny kaikkee että kenet sitten ottais mukaan kun se on niin henkilökohtainen tapahtuma...

 

Juu, on tosi hankalaa löytää ketään, kun vanhemmat ja luotettavin ystävä asuvat yli 300 km päässä. Ensi neuvolakäynnillä otan asian puheeksi ja toivon että tällä seudulla olisi doula yms. toimintaa. Muussa tapuksessa oikeasti aion harkita mennä synnyttämään vanhempieni lähelle sairaalaan.

Mie en pysty olemaan siellä sairaalassa yksin, vielä kun on ekakertalainen. :/

 

Yleensä henkilökunnalla on aikaa, mutta jos sattuukin kiireempi hetki niin joutuu sitä olemaan paljon yksin ja minulle oli ainakin tosi suuri apu isästä kun esikoista muutama kuukausi sitten punnattiin.

Suomessa saa synnyttää missä vain sairaalassa, joten minäkin saattaisin sijassasi miettiä tuttujen lähelle lähtemistä lasketun ajan korvilla..
Jos neuvolassasi ei tiedetä mitään Doula touhuista niin soita suoraan synnytyssairaalaan ja kysy, koska meidän neuvolassa ainakin näyttää olevan monessa asiassa melko vanhanaikaista tietoa synnytyksestä ja sairaalassa toiminnasta ym.

Minäkin voisin mielelläni lähteä jollekin tukihenkilöksi synnytykseen.. kerran jo sitä ollutkin

 

Itseasiassa kysyin jo paikallisen keskussairaalan synnytysosastolta tätä asiaa, kun kävin äitiyspolilla ja se vastaus oli, että "kai niitä jossain Helsingissä on" eli tällä sairaalalla ei doulatoimintaa ole.

Jos en omasta neuvolasta saa doulaa, niin lähtö on kyllä lähelle vanhempia ja siellä hyvä ystäväni tulisi miun synnytystukihenkilöksi. Sinänsä toki mieluusti olisin kotona loppuunasti, synnyttäisin lähisairaalassa ja palaisin synnytyksen jälkeen heti suoraan kotia, mutta yksinjäämisen pelko ja tätä myötä paniikkiin joutumisen pelko on sen verran suuri, että harkitsen tätä vaihtoehtoa vakavasti.

Haluaisin kuitenkin, että synnytyksestä jäisi itselleni kaikkien mahdollisuuksien mukaan "hyvä" kokemus ja että voisin olla tilanteen tasalla tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta, eikä niin että kaikki aika ja energia synnytyksessä menee sen pelon pelkäämiseen. :\|

Miulla on tässä kuitenkin runsaasti aikaa pohtia eri vaihtoehtoja ja keskustella asiasta monen tahon kanssa.

 

Esikoisemme syntyi hätäsektiolla, isä oli patistettu kotiin nukkumaan yöksi ja aamulla piti käynnistää. Poika syntyikin yöllä ja isä tuli tietämättömänä kaikesta aamulla mukamas mukaan synnytykseen. Ensi shokki oli melkoinen, varsinkin kun kukaan ei ollut sairaalasta ilmoittanut isälle mitään. Itse olin nukutuksesta niin sekaisin etten itse kyennyt soittamaan. No, kaikki oli muutoin ok, olishan isän tosin ollut kiva tietää etukäteen, että lapsi onkin jo syntynyt.
Nyt toinen suunnitellulla sektiolla ja isä tulossa mukaan. Toivon, että menee paremmin kaikilta osin tälläl kertaa!

 

Noo, mulla oli poikakaveri armeijassa.
Tiesivät et synnytys on käynnissä, mut eivät laskeneet lähtemään... :'(
Oma äiti oli sitten mukana, ja olihan se ihan kiva.
Mut jäi vaivaamaan ettei isä päässyt mukaan!! Mut ei sitä siinä ponnistusvaiheessa aatellu, mut ennen sitä ja varsinki sen jälkee ku vauva oli sylissä.. Mite ihanaa oiskaa ollu jos oma iskä ois pystyny kylvettämään pikkusen ekaa kertaa ja napanuoran katkasemmaan. :heart:

 

kolme kertaa synnyttänyt yksin, eka kerta oli ikävää kun olisin halunnut miehen turvaksi. kaksi seuraavaa syntyivät niin nopeasti ettei sit kuitenkaan paljoa haitannut olla yksin, ja neljännessä oli mies mukana, mikä teki, yhdessessä puudutuksen kanssa siitä synnytyksestä positiivisen kokemuksen.

 

Isukki haluis kovasti mukaan ja minäkin hänet, vaikka ei se yksin synnyttäminenkään ajatuksena niin kamalalta tunnu. Toivoisin vain niin, että isä pääsisi näkemään vauvan heti syntymän jälkeen. (Viimeksi pääsi, minä en, kun olin hätäsektion jäljiltä unten mailla.) Saa nyt vain nähdä, ehditäänkö saada tuota esikoista mihinkään hoitoon, kun lähtö tulee, kun sitä ei koskaan voi tietää, milloin vaavi päättää syntyä tai kuinka kauan sitä tarttee pykätä. Meillä on aika vähän vaihtoehtoja hoitopaikan suhteen...

 

Meidän isukki oli esikoisen teossa koko ajan mukana ja välillä kävi ilmoittelemassa suvulle kuinka homma etenee. Aika kului nopeammin kun oli koko ajan joku jolle puhua. muutenkin oli mukava kun oli tuttu ukko (ja osa syyllinen )läsnä.

Toisen kanssa isukki kovasti yritti olla läsnä. Lähdettiin omalla autolla matkaan kun ei pahasti supistellut mut matkalla mun piti vaihtaa ambulanssiin ja toinen pikku prinsessamme sit syntyikin sinne ambulanssiin... Oli isille yllätys kun pääsi perille synnärille ja vaavi olikin jo tullut!

Nyt kolmannen kanssa tilanteesta riippuen mut yritämme isin taas kyllä mukaan saada ja toivotaan että perille ehditään ajoissa molemmat!!!!

En kyllä ota mitään paniikkia siitä että joudunko tekemään tän kolmannen ilman tuttua seuraa kun ei siinä tosi toimissa niin kovasti sitä seuraa ehdi ajatella... Tietty synnytyksen jälkeen ois kiva jonkun tutun naama nähdä mut ei vättämätöntä.

 

Meillä iskä oli ensimmäisen lapsen syntyessä mukana, toiselle ei enään kerinnyt ja 7 seuraavaa olen jättänyt kotiin. Minä en ole pitänyt sitä niin tärkeänä että mies on mukana. Hyvin olen pärjännyt yksin ja on siellä kätilöt olleet paikalla.

 

Meillä mies oli esikoisen synnytyksessä mukana, mutta hänelle teki todella pahaa se, että muhun sattui.
Toista synnyttäessäni mies oli sairaalassa, mutta ei itse synnytysvaiheessa ollut synnytyssalissa, ja mulle se oli täysin ok. Itseasiassa nyt kolmatta odottaessa menisin ihan mielelläni yksin synnyttämään ja mies voi tulla sitten heti katsomaan meitä, kun vauva maailmassa.

 

ekassa oli ukko mukana sekä sisko.tokas oli vain sisko koska ukon piti olla esikoisen kans.kolmannessa oli taas ukko ja sisko ja täs neljännessä olin yksin ku kukaan ei kuvitellu että syntyy jo 38+2 viikoilla.ukko myöhästy 5min pojan syntymästä =) oli kyl orpo olo yksin =( itku pääs ku oli kipuja ja pelkoja ja ei ketään tuttua mukana.