Ei h-vetti Orpo haluaa hyväosaisten veroja alas ja pienituloisille ja työttömille leikkauksia !

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kommentti: Julkisen talouden ”sopeutustoimia” valmistellaan osin harhaisilta vaikuttavien talousoppien varassa
Valtiovarainministeriön pitäisi todentaa
seuraavan hallituksen tehtäväksi aiottujen talouspolitiikan kiristysten vaikutukset. Mutta mikä on todennusten uskottavuus, jos ne perustuvat edes osin talousharhoihin, kysyy erikoistoimittaja Jan Hurri.

on vain niukalti tietoa, minkälaisilla laskelmilla, oletuksilla ja perusteilla VM:n on tarkoitus todentaa minkään toimien vaikutuksia sen enempää yksityiseen kuin julkiseenkaan talouteen.

VM:n aiempien näyttöjen perusteella lienee taas odotettavissa varman oloisia laskelmia jopa vuosien päähän ulottuvine kasvu- ja velka-arvioineen – joiden osin surrealistiset taustaoletukset eivät välttämättä kestä päivänvaloa.

Talousteoriatkin sisältävät arvovalintoja

Valtiovarainministeriön talousennusteet, kestävyyslaskelmat, virkamiespuheenvuorot ja siksi myös talouspolitiikan aiottuja toimia koskevat vaikutusarviot perustuvat virallisesti täysin epäpoliittisiin ja riippumattomiin laskelmiin ja VM:n asiantuntija-arvioihin.

Mutta VM:n laskelmat ja analyyttiset arviot eivät silti ole täysin neutraaleja ja vailla arvolatauksia laadittuja viileitä taloustieteellisiä harjoituksia tosiasioihin tukeutuvine johtopäätöksineen.

Edes VM ei kykene laskelmillaan ja ennusteillaan "näkemään" tulevaisuuteen ja esittämään yhdenkään aiotun "sopeutustoimen" vaikutuksista tosiasioita. Ministeriö kykenee vain tulkintoihin ja valistuneisiin aavistuksiin.

Kuinka uskottavia nuo tulkinnat ovat ja kuinka valistuneita nuo aavistukset ovat, siihen vaikuttaa esimerkiksi VM:n omaksuma taloustieteellinen maailmankuva – ja käsitys yleisön, yritysten ja koko talouden toiminnasta.

Talousennusteiden menetelmäkuvauksissaan ministeriö on kertonut tukeutuvansa niin sanotun uuskeynesiläisen koulukunnan talousteorioihin ja sen keskeisiin työkaluihin, kuten yleisen tasapainon DSGE-talousmalliin.

Tällaisella suuntautumisella VM asemoituu taloustutkimuksen valtavirtaan, ja siksi sen laskelmat – ja talouspoliittiset suositukset – ovat hyvin lähellä taloustutkijoiden konsensusta.

Taloustutkimuksen valtavirtaa edustava tulokulma ei kuitenkaan takaa, että VM:n tulkinnat olisivat luotettavia tai edes suurin piirtein luotettavia.

Tähtitieteenkin valtavirta uskoi aikoinaan auringon kiertävän maata, ja maantieteen valtavirta kuvitteli maan litteäksi kuin pannukakku.

VM:n talouslaskelmat ja -tulkinnat vaikuttavat ainakin osaksi perustuvan perin epäuskottaviin litteän maan talousteorioihin.

VM:n oikeistolainen satuolento tietää kaiken ja on äärimmäisen itsekäs
 
vierailija
Lisää "kivaa" tiedossa :D Onnea vaan perheenlisäystä suunnittelevat ja toivovat

"HALLITUSNEUVOTTELIJAT ovat kysyneet virkamiehiltä, voisiko työntekijöille vanhempainvapaiden ajalta kertyvät lomat poistaa laista.

Asia käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön asiakirjasta, joka on päivätty viime viikolle.

Muutos vähentäisi lomapäiviä, ellei lomien kertymistä vanhempainvapaalta turvata alan työehtosopimuksessa.

Hallitusohjelmasta neuvottelevat parhaillaan kokoomus, perussuomalaiset, Rkp ja kristillisdemokraatit.

VUOSILOMALAIN mukaan vuosilomaa kertyy enintään 160 raskaus- ja vanhempainvapaapäivän ajalta eli noin kuudelta kuukaudelta. Kultakin kuukaudelta lomaa kertyy useimmilla työntekijöillä 2,5 päivää.

Hallitusneuvottelijoiden selvittämä muutos tarkoittaisi siis enintään noin 15 lomapäivän menetystä vanhempainvapaita käyttäville työntekijöille. He menettäisivät karkeasti puolet yhden vuoden vuosilomistaan.
HALLITUSNEUVOTTELIJAT ovat kysyneet virkamiehiltä, voisiko työntekijöille vanhempainvapaiden ajalta kertyvät lomat poistaa laista.

Hallitusneuvottelijoiden selvittämä muutos tarkoittaisi siis enintään noin 15 lomapäivän menetystä vanhempainvapaita käyttäville työntekijöille. He menettäisivät karkeasti puolet yhden vuoden vuosilomistaan."

vierailija
Lisää "kivaa" tiedossa Onnea vaan perheenlisäystä suunnittelevat ja toivovat

KD ei varmaan tätä oo purematta nielemässä, mutta jos tällaista suunnitellaan niin ei taida KD:n ajamasta esikoisesta maksettavasta tonnin vaunurahasta tulla mitään.
 
Ei pitäisi olla ilmaisia lounaita ja maaten ansaittuja verottomia tuloja. Voit eläessäsi antaa lapsillesi ja alle 20 000 euroa perintöä on jo verotonta, ei missään nimessä enemmän. Ja nyt veljen kaimankin pitäisi saada verotta perintö, ei missään nimessä kun samalla köyhiltä leikataan miljardeja euroja.
Tarkoitatko niitä köyhien maaten ansaittuja miljardeja? Niitähän toimeentulotuki, asumistuki ja työttömyyskorvaus ovat.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
"Jaa että perintöveroa kiristetään.. jo ainakin kerran verotettua.. jep jep."

Miten tätä on vaikea ymmärtää, että perinnönsaaja ei ole maksanut mitään ja ensimmäinen kerta maksaa on vasta kun perinnön saa. Jokaisesta kiertävästä eurosta on maksettu veroa moneen kertaan mutta kyse on viimeisimmästä saajasta ja hänen henkilökohtaisesta verotuksestaan.

Outoa että TÄSSÄ oikeistolainen kannattaa ilmaisia lounaita ja maaten kuin ellun kana tai laamanen lehmä saatuja tuloja, jotka tulevat kuin Manulle illallinen tekemättä mitään.
Ja vasemmistolainen haluaa lisätä veroja ihan vain (suomalaiselle tyypillistä) kateuttaan.

Osaatko kertoa, miksi perintöveron poistoa Ruotsissa vuonna 2004 kannattivat kaikki puolueet, myös demarit, vihreät ja vänsterpartiet? Seurauksena pienten yritysten siirtyminen seuraavalle sukupolvelle helpottui, sen sijaan että ne olisi jouduttu myymään ulkomaiselle kilpailijalle.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
Jokaisella on oma henkilöverotus, et sinä ole sen varallisuuden eteen mitään tehnyt. Maaten saatuja tuloja.
Tuon logiikan mukaan pitäisi lasten maksaa verot vanhemmilta saaduista lahoistakin. Jos maksat tyttäresi autokoulun/ lomareissun/häät tai ostat hänelle uuden luurin, pitäisi häneltä periä vero. Eikä tietenkään niin, että yksittäisen lahjan arvoa punnitaan, tuloverotuskin perustuu koko vuoden yhteissummaan. Ihana valvonta- ja verotusyhteiskunta on meidän kaikkien Sanna-fanien tavoitteena. :devil: 🤩

Miksi muuten erilaisten sosiaalisten tulonsiirtojen veroprosentti ole korotettu. Nehän ovat kaikki maaten saatuja tuloja! :eek:
 
ne on maattu sillä paremmalla tavalla
 
Yhteistyössä