ei enää vauvoja

[yhen äiti]

te jotka olette menettäneet vauvanne (en nyt tarkoita keskenmenoa) oletteko saaneet toista vauvaa. muistot ovat niin kipeitä ja pelko seuraavankin menetyksestä on niin voimakas ettei enää koskaan vauvaa. rakastin lastani yli kaiken ja enemmänkin, mutta silti en vain saanut häntä pitää. mikään ei voi satuttaa enempää.

 

[Kahden äiti]

Tiedän tunteesi. Sain yhden vauvan, hänen kaksospuoliskonsa menehtyi vähän ennen syntymäänsä, 10 vk liian aikaisinkin syntyivät. Aikaa on kulunut jo melkein puoli vuotta, mutta päivittäin raastavat muistot tunkeutuvat mieleeni... Sitä on niin onnellinen, että tämän yhden saimme pitää, hänen alkunsa oli tosi kriittinen. Mutta...kaksi kun pitäisi olla tulla makuuhuoneessa tuhisemassa. En ikinä unohda, kun sain pitää kaunista, täydellistä, elotonta tytärtäni sylissäni.
Kaiken tämän jälkeen...olen ajatellut jo seuraavaa raskautta ja synnytystä. Pelolla, mutta myös kovasti sitä odottaen. On vain jotenkin sellainen tunne, että satutanko kuollutta tytärtäni, kun voin nyt jo ajatella seuraavaa lasta. Mutta järki sanoo, ettei se niin mene. Haluaisin todellakin jossain vaiheessa leikkikaverin lapsellemme. Raskausaika ei varmasti tule olemaan heklppo, viimeksi se oli liiankin helppo vaikka kahta odotin, kaikki oli tosi hyvin. Mutta niin vain kävi.

 

[enkeli prinsessa]

me myös menetimme tyttäremme tässä viisi viikkoa sitten. Ajatukset pyörivät edelleen kaiken tapahtuneen keskellä ja jatkuvasti kysyn itseltäni miksi kysymyksiä joihin ei vastausta saa. Olen todella katkera, vihainen ja surullinen tapahtuneesta. En voi ymmärtää miksi emme voineet esikois tytärtämme pitääkkään luonamme...
Mutta toivottavasti saamme vielä tulevaisuudessa lapsen joka meidän luokse jäisi.... :heart: Minua myös pelottaa seuraava mahdollinen raskaus, että jos käy samoiten, mutta olemme mieheni kanssa päättäneet, että emme aio luovuttaa. Yhdessä koemme nämä asiat niin se vähän helpottaa...
Voimia teille jotka ovat lapsensa menettäneet!!! :hug:
kyllä se aurinko meidänki risukasaan viel paistaa vaikka se ei siltä aina tunnu...

 

[mariiia]

\

te jotka olette menettäneet vauvanne (en nyt tarkoita keskenmenoa) oletteko saaneet toista vauvaa. muistot ovat niin kipeitä ja pelko seuraavankin menetyksestä on niin voimakas ettei enää koskaan vauvaa. rakastin lastani yli kaiken ja enemmänkin, mutta silti en vain saanut häntä pitää. mikään ei voi satuttaa enempää.

Mä olen sun kanssa aivan samaa mieltä,vaikka mua pari kuukautta sitten vaivasi kamala vauvakuume,mutta mies on ehdoton EI.On vähän orpo olo kun en tiedä mihin muuhun mielenkiintoni siirtäisin.
:hug: sinulle

 

[Pipari]

Huh, huh...ja syvä huokaus. Menetimme toukokuussa vauvamme, jota olimme toivoneet jo muutaman vuoden ajan. En jaksa kunnolla edes toivoa uutta raskautta, mutta toivon silti tai toivon vauvaa, en vain raskautta. Meidän tilanteemme ei vain ole niin yksin kertainen...saammeko mahdollisesti enää lasta, vaikka kuinka toivoisimme.
Pelkään, olen katkera, toivon, unelmoin ja itken...en tiedä mitä ajatella. Ajatukset kaaoksena, mutta ihanaa olisi saada vauva, jota ei heti pois otettaisi. PELOTTAA...

 

[sissi]

Tiedän tuon tunteen myös....menetin pienen tyttäreni 4 viikosena ja mies oli heti haluamassa ns. uutta vauvaa... Olin aivan kauhuissani, kuinka hän pystyi edes ajattelemaan mitään tuollaista...kun itse olin niin shokissa, etten pystynyt ajattelemaan YHTÄÄN MITÄÄN !!!

Mutta aika kului, ja yht äkkiä sitten huomasin olevani raskaana ( n. 5 kk. kuluttua ) ja uusi raskaus jännitti ja pelotti todella. Mutta sain neuvolasta tod.hyv. tukea ja kävin sairaalassa pelkopolilla puhumassa ihanan kätilön kanssa, niin raskausaikakin meni siedettävän hyvin, vaikka koko ajan oli menettämisen pelko ajatuksissa...

Synnytys meni hyvin, ja minua oli jännittänyt kovasti se, mitkä tuntemukset ovat uutta vauvaa kohtaan,,,,tuleeko siitä heti enkeli-tyttömme mieleen...Mutta oli tosi POSITIIVINEN yllätys, kun sain vauvan syliini, niin HÄN oli HETI oma persoonansa ! Itkimme mieheni kanssa yhdessä synnytys salissa, kun toinen tyttäremme syntyi. Ja kun pääsimme kotiin, oli ihana saada puuhata taas vauvan kanssa ja elämään tuli pitkästä aikaa jotain positiivista sen suuren surun keskelle !

EMME I K I N Ä UNOHDA TÄTÄ EDELLISTÄ TYTÄRTÄ, TAI VERTAILE NÄITÄ KAHTA LASTA, vaan molemmilla on oma paikka meidän sydämissämme.

Käyn usein vaunuilla hautuumaalla tytön kanssa laittamassa kynttilän ja vilkutamme siskolle. Samoin tämän enkeli tyttäremme ns. kummitäti ja muut ystävämme käyvät haudalla viemässä kukkia merkkipäivänä ym. Välillä tulee tietysti tosi synkkiä hetkiä kun ajattelen miten iso tämä edellinen vauva jo olisi ja mitä kaikkea hän osaisi tehdä ym....Mutta sitten on vaan yritettävän katsoa elämää eteenpäin, - askel kerrallaan....elämästä kun ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan..

Suru ei KOSKAAN häviä, mutta se muuttaa muotoaan....
:ashamed: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

 

[yhen äiti]

:hug: kiitos kaikille jotka joette ajatuksia mun kanssa

 

[kivitasku]

Haluan kertoa myös oman kokemukseni, meille syntyi enkelivauva tammikuun loppupuolella ja aika pian aloinkin ajattelemaan että haluan vielä saada lapsia jos se on suinkaan mahdollista ja kävikin niin onnellisesti että aika pian aloin odottaa uutta vauvaa. Tulevan vauvamme laskettua aika on 3.2.2006. Ja voin kertoa että tämä raskaus on tuntunut todella pitkältä ja koko ajan on pieni pelko taustalla, että saammeko pitää tämän lapsen vai otetaanko hänetkin pois kuten siskonsa, mutta toisaalta olen hyvin onnellinen kun tunnen että masussani on jälleen elämää... Ei minua kuitenkaan pelota se etttenkö rakastaisi myös tätä lastani tai että unohtuuko tämän lapsen myötä enkelivauvamme, niin ei varmastikkaan käy. Enkelityttömme tulee aina olemaan yksi minun lapsistani, hän ei vaan ole täällä luonamme kasvamassa. :'( Surusta pääsee ajan kanssa ylitse, mutta ikävä jää....