ei äidillinen

Luulin olevani sopiva äidiksi ja rakastavani tätä kotiäitinä olemista, mutta en tunne itseäni äidiksi ja tunnen vieraantuvani lapsesta joka uhmaa päivät pitkät ja kiusaa sisartaan. En kertakaikkiaan osaa hillitä hermoja vaan huudan pää punaisena kun ei sana mene perille. En kestäisi kuulla sitä lapsen tauotonta pölinää, joka aiemmin kuulosti söpöltä. En osaa nauttia näistä ihanista lapsista, he tuntuvat vihollisilta, jotka tahalleen ärsyttävät eivätkä hetkeäkään pysy paikallaan. Haluaisin vaan olla yksin. Vaikka saisin hetken vapaata, olen taas hetken päästä hermoraunio, tuntuu jo hengitys vinkuvan. Luulin olevani hoivaaja ja hellä äiti mutta olen karjuva hirviö, ja sitten romahdan ja itken hysteerisesti kun eivät asiat mene lapselle jakeluun. Voiko huuto vahingoittaa lasta??? En ole tällainen kokoajan, mutta siltä alkaa tuntua.

 

Ei kai se huuto pahasti ainakaan voi lasta vahingoittaa. Mutta on ikävää jos aina tarvitsee mennä äärirajoille ennen kuin lapset tottelevat.. =( Tekstistä päätellen olet todella levon tarpeessa! Voisitko mitenkään saada enemmän apua lastenhoitoon jotta saisit aikaa itsellesi! Ja paljon.. Ainakin aluksi. Eiköhän se arki lähtisi taas sujumaan kunhan olet saanut levättyä! Voimia! =)

 

Kaikki naiset ei viihdy kotiäitinä.Mene töihin jos tuntuu että seinät kaatuu kotona päälle.Ei se tee sinusta sen huonompaa äitiä vaikket kotona täysipäiväisesti viihdykkään.Saat muuta ajateltavaa kuin lapset kun olet töissä ja illat jaksat lapsiakin paremmin.

 

Mulla ei ole vielä lapsia, joten joudun nyt kommentoimaan vähän "maalaisjärjellä"... :ashamed:

Mun mielestä sä et ole missään nimessä mikään hirviöäiti tms.! Musta tuntuu, että olet ihan normaali ihminen, jolle ei sovi välttämättä kotiäidin kokopäivärooli. Se ei tee susta yhtään huonompaa äitiä jos et jaksa ympärivuorokauden hoitaa lapsiasi kotona! Toisille se sopii ja toisille ei.

Et kertonut lastesi ikää, mutta tuosta mainitsemastasi "pölinästä" päättelin, että ainakin jonkin verran jo puhua osaavat? Eli voisitko harkita järjestäväsi lapsillesi hoitopaikan jos he ovat jo sen ikäisiä? Vaikka jonkun perhepäivähoitomuodon tms., jotta hoitopaikka olisi mahdollisimman kodinomainen?
Saisit itse tehdä päivisin jotain omiakin juttujasi tai sitten hakeutuisit työelämään? Ylipäänsä saisit irtiottoa kotiympyröistä. Lapsesi ovat toki tärkeitä ja heidän hyvinvointinsa ennen kaikkea, mutta muista, että lapsesi voivat hyvin, kun heidän vanhempansa voivat hyvin!
Mitä OMAAN elämääsi kuuluu lasten hoidon ohella??? Ystäviä, harrastuksia, mitään opintoja tms.? Onko mitään minkä avulla pääsisit irrottautumaan arjesta ja näkemään kotielämän vähän kauempaa?

Olen itse ajatellut, että sitten, kun saan ensimmäisen lapseni haluaisin jäädä kotiin ainakin siksi 3:ksi vuodeksi, mutta olen pyrkinyt pitämään sen AINOASTAAN yhtenä mahdollisuutena. Mä haluan jättää auki sen vaihtoehdon, että haluankin töihin jo 9kk:n päästä. Enkä halua olla pettynyt itseeni!! Uskon olevani parempi äiti lapselleni, kun jaksan yhdessä olon hetket keskittyä ja huomioida hänet täysillä ja jotakuinkin iloisella mielellä kuin että kaiket päivät pyörin samoissa ympyröissä ja olen läsnä väsymykseni tms. vuoksi vain puoliliekillä.

Jaa-a. Saas nähdä mitä se sitten todellisuudessa on. Käytäntöhän sen vasta osoittaa, mutta tähän pyrin.


Paljon voimia sinulle!! Muista arvostaa omaa, yksityistä elämääsikin äläkä unohdu elämään vain lasten kautta!

 

Sinä olet paras äiti omille lapsillesi. Jokainen vanhempi ärsyyntyy lapsiinsa, se kulkee jaksoissa.
Ympäristön vaihtelu virkistää...yritä järjestää omaa aikaa..
Olemme kaikki joskus raivosta punaisia, älä turhaa soimaa itseäsi.
Lasten "työ" on hakea rajoja ja kasvattaa vanhempiaan. B)

 

Mulla tilanne oli kotona ollessa melko samanlainen, hermot meni ja tosi helposti. Olenkin todennut, että mulle töissä käyminen sopii paremmin kuin kotona oleminen. Ja yksilöitähän me ollaan kaikki. Pidä myös huolta siitä, että saat riittävästi unta!

Mulla töihin lähtöä helpotti, että nuorin on voinut olla mummon kanssa kotona. Nyt onkin mielenkiintoinen aika edessä kun tämä viimeinenkin lähtee tarhaan. On jo käynyt eilen ekan kerran harjoittelemassa mummun kanssa, ja hyvin oli mennyt.

 

Kyllä huutaminen vahingoittaa lasta!!! Lapsi ymmärtää jos ei heti niin ajan myötä jos sille aina kerrotaan miksi jotakin ei saa tai ei pidä tehdä.Jos noin pahalta tuntuu että joutuu purkaa lapsiinsa kiukkuaan niin todellakin on avun tarpeessa. Se on lapsen psyykkeelle erittäin raskasta koettavaa,koska se ei voi ymmärtää miksi rakas äiti huutaa ei korota ääntä vaan huutaa. Hae apua ja koita jaksaa!