En ole pillerin pilleriä unohtanut, eli ei voi johtua siitä.
Käytössä on Qlaira-pillerit, ensimmäisen kierron aikana vuoto alkoi noin 3-4 päivää ennen, kuin olisi pitänyt. Toisella kierrolla laatan puolessa välissä, eli 2 viikon kuluttua edellisistä ja uudelleen 2 viikon kuluttua taukopäivinä. Tämän jälkeen, kolmannella kierrolla vuoto alkoi taas uudelleen 2 viikon kuluttua.
Vuotoni ovat olleet aikoinaan hyvin epäsäännölliset, mutta viimeiset vuodet kierto on ollut tasainen sekä ilman hormonaalista ehkäisyä, että hormoonikierukan kanssa. Nämä ko. pillerit määrättiin runsaisiin ja kivuliaisiin vuotoihin, joihin se periaatteessa on tuonut avun. Vuodot ovat huomattavan niukat, mutta kun se vuoto on tosiaan nyt kahden viikon välein. Ja kiput ovat hieman niukemmat, mutta ennen olin kivulias 1-2 vuotopäivää...nyt 3-4 ja tosiaan, kahdesti kuussa.
Kokemuksia?