Donetskin ja Luhanskin tunnustaminen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Juu. Tässä on kyseessä ihan puhtaasti ja ainoastaan Putinin oman sielunelämän järkkyminen, kun kaikki eivät halunneetkaan aikanaan kuulua muka-loistokkaaseen NL: oon.

NL:n hajoaminen oli Putinin mielestä mukamas "1900-luvun pahin geopoliittinen kriisi". Paskat.

Kukahan terapoisi sen äijän, että "hei, luovuta, sun ei tartte ahnehtia, anna heidän mennä."

En mä sano että IVY-mailla edelleenkään helppoa olisi. Eivät he rikkauksissa kylve. Ei ole helppoa EU:sta irtautuneilla briteilläkään.

Mutta viime yönä luin, kuinka ukrainalaiset ovat 2014 tapahtumien aikaan löytäneet kansallisen identiteettinsä. "Emme ole valko-venäläisiä emmekä venäläisiä, olkaamme ukrainalaisia."
👍
 
vierailija
Käsittämätöntä, että jotkut täälläkin hyväksyvät ja ymmärtävät Putinin toimia ja jopa eiliset tapahtumat. Onko kyse sinisilmäisyydestä vai mistä?

Juttelin tässä hiljattain oikein mukavan venäläisnaisen kanssa ja totesin, että haluaisin käydä Viipurissa, jossa suvullani on historiaa. Hän kertoi, että sen on annettu pahoin ränsistyä, hieman on keskustassa korjailtu. Näin on kuulemma myös muualla heti, kun lähtee Pietarista ja Moskovasta pois. Eli tärkeimmät kaupungit pidetään kunnossa ja niistä välitetään kuvaa, miten hieno maa Venäjä on, mutta suurimmasta osasta maata ei välitetä, ei ihmisistä eikä rakennuksista, luonnosta nyt puhumattakaan.

Suretti kuulla tämä, vaikka ei se sinänsä yllätys ollut. On sanonta "moni kakku päältä kaunis.." ja tämä pätee kyllä Venäjään.

Korostan, minulla ei ole mitään tavallisia kunnollisia venäläisiä vastaan, tämänkin naisen kanssa oli todella mukava rupatella, mutta: hallinto on p..stä, Putin on suuruudenhullu, joka kuvittelee itsensä tsaariksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Onko tämä uutinen nyt sitten valhetta ja lännen propagandaa ja hyökkäys ei olekkaan oikeasti alkanut? Koowee?
Voin vastata kooween puolesta, koska minulla on aavistus hänen järjenjuoksustaan. Eli venäläiset sotilaat eivät ole hyökkäämässä mihinkään, mutta he ovat menossa turvaamaan historiallisen Venäjän alueita :)

Mielestäni tasavallan presidentti Niinistö voisi myös julistaa Karjalan itsenäiseksi ja marssittaa Suomen armeijan sinne takaamaan turvallisuutta.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Elena777
älkää nyt hyvät ihmiset lähtekö mukaan ton kooween trollauksiin
Älä huolehdi, kyllä ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan ja suhtautua kaikkeen informaatioon asiallisesti, jos he kokevat informaation asialliseksi. Nämä eivät ole "Kooween trollauksia", en ole keksinyt mitään muuta kuin mahdollisia tapauskohtaisia tulkintoja asioista omasta päästäni, kaikki muu pyrkii olemaan mahdollisimman autenttista ja alkuperäistä tietoa, jota on yleisesti saatavilla mutta jota kaikki eivät osaa tai ymmärrä etsiä.

"Tulkitseminen" yllä tarkoittaa spekulaatioita siitä, mitä annettu informaatio voisi pitää sisällään tai mitä siitä voisi olla johdettavissa, se ei tarkoita sitä, että yrittäisin muunnella informaation todellista sisältöä.

Jos joku siis kokee sanomani perustelluksi ja järkeväksi, älä kiellä heiltä sitä mahdollisuutta, että he ottaisivat sen vakavasti. Tarkoituksenani ei ole harhauttaa ja viedä väärille poluille, vaan avartaa katsantokantaa ja tarjota sellaista, jota viralliset lähteemme eivät jostakin syystä suostu kertomaan. Tämä syy on erittäin laskelmoitu ja tähtää siihen, että todellisuudesta muodostuisi ihan tarkkaan räätälöity keinotekoinen kuva.

Tämä vaara on tietenkin myös olemassa minun toimittamassa informaatiossa, ja siksi kehotankin juuri kaikkia ajattelemaan omilla aivoillaan, ja oppimaan yhdistelemään pieniä tiedon sirpaleita suuremman kuvan pohjalta. Älkää suoralta kädeltä uskoko mitään, mutta hankkikaa informaationne monipuolisesti kaikista saatavilla olevista lähteistä, jotta se suuri kuva selkiäisi. Siksi kannattaa kuunnella myös minua, koska minä olen nähnyt sellaista, mitä te ette ehkä ole vielä nähneet.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Onko tämä uutinen nyt sitten valhetta ja lännen propagandaa ja hyökkäys ei olekkaan oikeasti alkanut? Koowee?
Nyt on meidän spekuloima "rauhanturvaoperaatio" toteutumassa, eli Venäjä on tunnustanut separatistiset kansantasavallat ja aikoo osallistua niiden kansalaisten suojaamiseen ulkoiselta uhalta.

Onko tämä siis Venäjän "hyökkäys" Ukrainaan? Minulla itselläni on vähän eri mielikuva hyökkäyksestä, jossa ruuti palaa ja väkivalloin pusketaan toiseen maahan sitä suojaamaa armeijaa vastaan. Vertaisin tilannetta pikemminkin siihen mielikuvitukselliseen tilanteeseen, että Suomessa joku ryhmittymä alkaisi aseellisesti riehua, ja Naton joukot pyydettäisiin apuun turvaamaan Suomen asukkaita. Olisivatko Naton joukot silloin mielestänne "hyökkääjiä"? Ai ei voi verrata, vai? Onhan tuo Venäjän systeemi Ukrainan kannalta kyseenalainen, mutta mitäs menivät itäukrainalaisten venäläisten kimppuun? Sitä saa mitä tilaa.

Uskoakseni ainakin itäukrainalaiset ovat syntyneeseen tilanteeseen tyytyväisiä ja ottavat venäläisjoukot mielellään vastaan, oltuaan kohta kahdeksan vuotta kiperässä paikassa ja jatkuvan tulituksen kohteena. Sen puolesta puhuu myös se, että venäläisjoukot vapaasti pääsevät Donbassiin ilman mitään vastarintaa. Mikä hyökkäys se sellainen on?
 
Täytyy heti perään kuitenkin sanoa, että rauhallista etenemistä tuskin jatkuu kovin kauaa, kun Venäjän joukot saapuvat kontaktilinjalle. Siinä vaiheessa luonnollisesti aseet alkavat puhua puolin ja toisin.
 
Mä meen nukkumaan, mut eikö sua Koowee yhtään mietitytä Putinin järjenkäyttö/ego:

Jätkällä hallussaan pinta-alaltaan maailman suurin valtio, eikä sekään sille riitä??

On ihan hyvä, että länsi pistää sen valloitushaluja hanttiin, ettei koko maailma Vladivostokista Euroopan ja Usan kautta Alaskaan ole Venäjän ryysyrantaa.

Niin, kukapa sitä muistaa, että joku persaukinen Venäjän keisari myi Alaskan aikoinaan jenkeille.
Sitähän putten kannattaisi ensimmäiseksi lähteä suojelemaan.
Siellä kuuluu olevan vallan älyttömän rikkaat luonnonvaratkin.
 
Se on just se, ettei Putte halua enempiä maita. Alaskassa ei kukaan ole yli seitsemän vuotta pommittanut paikallisia venäläisiä asukkaita.
 
Yhteistyössä