127n kanssa olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Dokkaria katseli alusta asti monttu auki, niin käsittämätöntä oli meno ja lähtökohdat ja loppua koden sitten itkukin silmässä. Pieni tyttö maksoi aikuisten typeryyksistä sellaisen hinnan, ettei sitä voi millään hyväksyä.
Sattuneesta syystä olen perehtynyt aika paljon kans.väl.adoptioon, kun sitä itsekin aikanaan harkitsin. Sijaislapsia olen harkinnut myös, mutta tämä aihe ei ole vars. siitä asiasta. Kansainvälisessä maailman mittakaavassahan kyse on bisneksestä - pitkälti erilaiset järjestöt keräävät rahaa kolmannen maailman ihmisten köyhyydellä ja epätoivolla ja teollisuusmaiden ihmisten lapsettomuuden aiheuttamalla epätoivolla. Jenkit voi valita postimyyntikuvastoista söpöimmän mahdollisen venezuelalaislapsen, ostaa Kiinasta vain vajaan vuoden odotusajalla 100 000 dollaria maksavan terveen tytön tai jos oikein huvittaa, kotimaan markkinatkin on auki niille, joille on rahaa. Köyhiä lapsia myyviään löytyy sielläkin. Sosiaaliturvan puuttuminen ajaa kaikenlaiseen. Lapsikauppaahan se on, eikä mitään muuta.
70-luvulla kans.väl. adoptio yleistyi Ruotsissa ja sittemmin Suomessa ja sitä pidettiin jonain perhanan solidaarisuuden osoituksena ja hyväntekeväisyytenä: jos sellainen on motiivi, niin varmaan lapsilta vaaditaankin turhan herkästi kiitollisuutta ja kiltteyttä, kun nyt "hyvää hyvyyttämme otettiin sut meille". Ihan karseaa tuollainen. Varmaan osassa perheitä pärjättiin hyvin, mutta osassa ei ja sen jälkeen kans.väl. adoptioasiaa on tiukennettu ainakin meillä Suomessa valtavasti. Suomalaiset adoptiojärjestöt ainakin väittävät, että lasten taustat tiedetään tarkkaan ja ovat oikeasti kodin tarpeessa, toisin kuin nämä dokkarin lapset - niillä oli rakastavat vanhemmat ja sisarukset ja vaikka olivatkin köyhiä, ei ne mitään adoptiota tarvinneet. Eri asia, jos vanhemmat olisi oikeasti kuolleet aidsiin, mutta näkihän niistä päällekin, etteivät nyt sairausvaiheessa olleet. Eli adoptiojärjestö esitti perättömiä väitteitä kuolemansairaana olemisesta, mikä sopii kuvaan, koska tod.näk. saavat isot fyrkat jokaisesta toteutuneesta adoptiosta. Ja nää adovanhemmat oli niin innoissaan lapsista, etteivät välittäneet näistä epäkohdista mitään.
Suomeen tulee tosi vähän lapsia kans.väl. adoption kautta juurikin siksi, että siinä yhteistyössä halutaan olla varmoja, että homma ei olisi lapsikauppaa. Adovanhemmatkin skreenataan tosi tarkasti, mutta nähtävästi ei tarpeeksi kuten tämä helsinkiläisadoäidin lapsen pahoinpitely osoitti. Iso ongelma adoptiossa, niinkuin muutenkin lapsen saamisessa on vanhempien epärealistiset odotukset. Eihän adoptoimalla mitään takuutervettä lasta saa, kuten ei muutenkaan. Mutta takuuvarmasti saa lapsen, jolla on takana nuorella iällä koettu vakava hylkäämistrauma, ehkä useampi ja ties mitä kaikkea muuta pahaa. Siihen päälle vielä kulttuurishokki, joka voi olla hyvin vaikea. Että ei sieltä lapsen suunnasta mitään kiitollisuutta pidä odottaa. Vanhempi sen sijaan voi olla kiitollinen, jos lapsi nyt jotakuinkin pärjää ja varautua siihen, että ongelmia tulee ja tulee ja tulee ja niiden edessä ei voi koskaan oikeasti antaa periksi - apua sen sijaan pitää hakea ja ajoissa. Ja pitää hyväksyä myös se, että se lapsi ei välttämättä koskaan oikeasti opi rakastamaan, mutta sitä on silti rakastettava vaan. Adolapsi kun kuitenkin on samalla tavalla oma kuin biolapsikin, niiden suhteen ei ole oikeutettua luovuttaa siksi, että ottaa päähän. Tällä en kyllä edelleenkään tarkoita sitä, etteikö sitä apua siis pidä hakea kun sitä tarvitsee.
Jos useampi ihminen tajuaisi sen, että lapset eivät ole pätkääkään meitä varten vaan me niitä varten, niin olisi kyllä hyvä. Sen pitäisi olla aina adoption lähtökohta ja kyllä niiden muunkinlaisten lasten saamisen. Sinällään kuitenkin pidän adoptiota sinällään hienona ja positiivisena asiana, kun se toteutetaan oikein ja ihmiset ovat siinä mukana oikeista syistä ja oikeasti lapsi ihan todella tarvitsee uuden perheen. Jos perhe vain tarvitsee sitä rahaa lisää, niin se ei ole koskaan adoptiolle kelvollinen syy.
Näen kyllä varmaan painajaisia tästä dokkarista vielä.