Lillukkako
Laihdutuspaketti, osa 1: South Beach Diet - uusi ruokavalio loppuelämäksi
Suurin osa ihmisten liikakiloista johtuu leivonnaisista, naposteltavista ja muista pitkälle jalostetuista tuotteista, joissa on liikaa hiilihydraatteja.
Jos haluat laihduttaa trendikkäästi, tutustu dieettiin nimeltä "The South Beach Diet". Siitä julkaistu kirja on keikkunut Yhdysvaltain myydyimpien kirjojen listalla koko kuluneen vuoden, ja julkkikset kertovat hoikistuneensa South Beachin avulla. Bill Clinton tiputti 15 kiloa ja varapresidenttiehdokas John Edwardsin vaimo Elisabeth yrittää päästä edustuskuntoon samaa dieettiä noudattaen. Myös Brad Pittin ja Jennifer Anistonin kerrotaan seuraavan South Beachin mukaista ruokavaliota.
South Beach -dieetin kehitti miamilainen kardiologi Arthur Agatston mm. korkeasta kolesterolista kärsiville potilailleen. Dieetti opettaa syömään oikeanlaisia hiilihydraatteja ja rasvoja: karkeista ja leivonnaisista saatavat hiilarit korvataan esimerkiksi kasvisten hiilihydraateilla ja huonot rasvat turvallisilla. Agatstonin mukaan suurin osa ihmisten liikakiloista johtuu leivonnaisista, naposteltavista ja muista pitkälle jalostetuista tuotteista saatavista hiilihydraateista.
Ensimmäinen jakson aikana eroon hiilareista
South Beach -dieetti jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen vaihe on vaikein, sillä ensimmäisen kahden viikon aikana ei saa syödä ollenkaan hiilihydraatteja. Kiellettyjen tuotteiden listalla ovat leipä, riisi, peruna, pasta, leivonnaiset, karkit, keksit, kakut, jäätelö, sokeri, alkoholi sekä hedelmät. Laihduttaja voi lohduttautua sillä, että paino laskee heti ensimmäisen kahden viikon kohdalla. Helpotusta dieettiin on luvassa 14 vuorokauden kuluttua, jolloin siirrytään toiseen osaan. Silloin saa syödä jopa suklaatakin.
Toinen jakso ja hiilareiden palauttaminen
14 vuorokauden kuluttua hiilihydraatteja ryhdytään palauttelemaan ruokavalioon. Dieetin ensimmäinen osa on muuttanut kropan kemiallista tasapainoa, joten syömähaluja hallinneiden mielihalujen pitäisi olla poissa. Pastaa, perunoita, hedelmiä, leipää ja suklaata voi taas syödä, mutta ei tietenkään koko aikaa. Dieetin toinen osa kestää laihduttajasta riippuen siihen asti, kunnes saavutetaan haluttu tavoite.
South Beach loppuelämäksi
South Beach -dieetin kolmas osuus on - loppuelämä. Kahden ensimmäisen vaiheen seurauksena dieetin pitäisi muuttua elämäntavaksi, jonka avulla painonhallinta onnistuu jatkossakin. Jos paino lähtee nousuun, ja laihduttaja repsahtaa makeisten, leivonnaisten ja muiden naposteltavien aiheuttamaan huonoja hiilareita sisältävään ruokavalioon, dieetti on aloitettava uudestaan ensimmäisestä vaiheesta.
Agatstonin mukaan South Beach ei ole Atkinsin dieetin kaltainen low carb- tai perinteinen low fat -dieetti. Suosiota se on saanut paitsi houkuttelevan nimensä takia, myös siksi että dieetti tarjoaa nopeita tuloksia suhteellisen vaivattomasti. Kaloreita ei tarvitse kytätä koko aikaa eikä edes liikuntaa tarvitse lisätä. Painonpudotus tapahtuu ainoastaan siirtymällä terveellisiin hiilihydraatteihin.
Ja toki South Beach Diet on hyötynyt USAssa vallitsevasta low carb -buumista, joka on tuonut low carb -oluita, low carb -aterioita ja jopa vähähiilihydraattisen perunalajikkeen. Esimerkiksi Burger King on ryhtynyt tarjoamaan South Beachiin (ja Atkinsin dieettiin) sopivia low carb -aterioita, joista huonot hiilarit on poistettu: hampurilaispihviä korissa salaatin kera ilman sämpylää ja ranskalaisia.