D
Dingding!
Vieras
Hei, hei!
Tää ihminen on maailman hölmöimmän ongelman äärellä, mikä tuntuu kuitenkin itselle suureltakin asialta. Olin 5 vuotta sitten kiinnostunut eräästä henkilöstä, mutta ei meillä ollut muutakuin hyvän päivän juttuja eli juteltiin vaan. Emme nähneet pitkään aikaan ja viime syksynä hän on ns. tuli takaisin arkipäiväiseen elämääni niin että nään häntä melkein jokapäivä, koska työskentelemme samassa rakennuksessa. Olemme moikkailleet ja vaihtaneet vähän kuulumisia, mutta miksi se on niin hiton vaikeaa tehdä aloite, vaikka itse luokittelen itseni hyvin sosiaaliseksi ihmiseksi.
En ole oikeastaan seurustellut joten mietin että en ehkä osaa erottaa kiinnostusta/ihastusta tai jopa rakastumista. Rakastunut en voi olla koska silloinhan pitää tuntea ihminen. Kun nään tämän ihmisen jalat tai koko kroppa alkaa täristä ja tuntuu että saan aivan valtavasti energiaa ihan jo vain näkemisestä. Tai sitten en vain pysty keskittymään mihinkään...Eli menen vähän pähkinöiksi. Toisaalta käytökseni on "viileää" ettei vaan tämä ihminen huomaisi mitään! Ammun itseäni jalkaan ja pahasti, mutta miksi ei vain voi mennä kysymään treffeille tai jotain??? Olen monesti jopa yrittänyt analysoida tämän ihmisen moikkausta tai meidän keskustelua. Itse kun olen kiinnostunut tai ihastunut käyttäydyn juuri "viileästi" mutta miten miehet käyttäytyvät? Mies ei ole tehnyt aloitetta.
Haluan olla mahdollisimman realistinen asian suhteen, mutta toisaalta olen saanut uuden mahdollisuuden tutustua tähän ihmiseen, mutta mistä välineet tehdä asialle jotain? Tietää mitä tehdä, mutta ei jostain syystä pysty...
Voiko kohtaloon uskoa? Vaikken tätä kohtaloksi nyt luokittelisi ihan heti.
Tää ihminen on maailman hölmöimmän ongelman äärellä, mikä tuntuu kuitenkin itselle suureltakin asialta. Olin 5 vuotta sitten kiinnostunut eräästä henkilöstä, mutta ei meillä ollut muutakuin hyvän päivän juttuja eli juteltiin vaan. Emme nähneet pitkään aikaan ja viime syksynä hän on ns. tuli takaisin arkipäiväiseen elämääni niin että nään häntä melkein jokapäivä, koska työskentelemme samassa rakennuksessa. Olemme moikkailleet ja vaihtaneet vähän kuulumisia, mutta miksi se on niin hiton vaikeaa tehdä aloite, vaikka itse luokittelen itseni hyvin sosiaaliseksi ihmiseksi.
En ole oikeastaan seurustellut joten mietin että en ehkä osaa erottaa kiinnostusta/ihastusta tai jopa rakastumista. Rakastunut en voi olla koska silloinhan pitää tuntea ihminen. Kun nään tämän ihmisen jalat tai koko kroppa alkaa täristä ja tuntuu että saan aivan valtavasti energiaa ihan jo vain näkemisestä. Tai sitten en vain pysty keskittymään mihinkään...Eli menen vähän pähkinöiksi. Toisaalta käytökseni on "viileää" ettei vaan tämä ihminen huomaisi mitään! Ammun itseäni jalkaan ja pahasti, mutta miksi ei vain voi mennä kysymään treffeille tai jotain??? Olen monesti jopa yrittänyt analysoida tämän ihmisen moikkausta tai meidän keskustelua. Itse kun olen kiinnostunut tai ihastunut käyttäydyn juuri "viileästi" mutta miten miehet käyttäytyvät? Mies ei ole tehnyt aloitetta.
Haluan olla mahdollisimman realistinen asian suhteen, mutta toisaalta olen saanut uuden mahdollisuuden tutustua tähän ihmiseen, mutta mistä välineet tehdä asialle jotain? Tietää mitä tehdä, mutta ei jostain syystä pysty...
Voiko kohtaloon uskoa? Vaikken tätä kohtaloksi nyt luokittelisi ihan heti.