Clearblue ja Kaksplus.fi kysyy: Onko Clearblue-ovulaatiotestin käyttäminen muuttanut raskauden yrittämistänne?

Jotenki testien tekeminen teki hommasta enemmän " oikeeta". Auttoi varmistamaan, että todellakin tunnistan kropastani oviksen oireet. sinänsä väärään aikaan emme varmaan ole vauva yrittäneet, kun harrastamme seksiä melkein joka päivä kuitenkin. Mut kyllähän niitä on niin kiva tikutella, ai että ! ei tunnu niin pitkältä kierto kun on jotain mitä odottaa puoloessavälissäkin.
 
miss_piggy
Onko ovulaatiotestien käyttö tuonut muutoksia raskauden yrittämiselle? Oletteko esim. huomanneet, että olette yrittäneet tulla raskaaksi "väärinä" päivinä?
On tuonut muutoksia siinä mielessä, että vaikka käytän liuskatestejä, niin silti varmistelen yleensä vielä ovulaation näillä digitesteillä. Nuo liuskat kun on välillä aika hankalasti tulkittavia.
Ei olla niinkään yritetty tulla raskaaksi väärinä päivinä, mutta koska kierto on ollut epäsäännöllinen, on ovulaatiotestejäkin mennyt todella paljon, sillä ovista on saattanut joutua tikutella todella pitkänkin aikaa.
Raskaaksi tuleminen on silti vaikeaa, vaikka ovis onkin aina bongailtu, tärppi vaan ei käy kovasta yrityksestä huolimatta.
 
Kyllä täytyy myöntää, että ovulaatiotestien käyttäminen on muuttanut raskaaksi tulemisen yrittämistä. Yritystä on enemmän niinä päivinä, kun ovulaatio on konkreettisesti bongattu. En ole aiemmin käyttänyt ovulaatiotestejä, joten olemme varmasti yrittäneet raskautta "väärinä" päivinä.
 
Huomasin raskaustestin jälkeen, että olin arvioinut ovulaation väärälle ajankohdalle. Raskaustesti näytti, että hedelmöittymisajankohta oli ollut aivan vasta, joten arvaukseni ovulaatiosta eivät voineet pitää paikkaansa.
 
Ehkä alussa muutti ja yritystä oli enemmän ovis-päivinä, mutta kun plussaa ei alkanut kuulumaan kiinnostus lässähti ja on yritetty silloin kun on siltä tuntunut. Olen toki testannut ovista edelleen, mutta se on ollut lähinnä "nice to know" fiiliksellä.
 
CB ovistestien avulla olen oppinut tunnistamaan oman kroppani antamia viestejä ennen ovulaatiota ja sen aikana. Tämä on ollut ihan huippujuttu. Petipuuhat ovat nyt yrityksen aikana keskittyneet ns "hedelmällisen viikon" ajalle ja ympärille. On sovittu, että sen viikon iltoina ei väsytä eikä särje päätä. Myös riidan haastaminen ja työasioista stressaaminen on kielletty. ;D
 

Yhteistyössä