Clearblue ja Kaksplus.fi kysyy: Oletko käyttänyt ehkäisyä aiemmin?

Ennen esikoista käytin e-pillereitä noin kymmenen vuotta, välillä oli joku vuoden tauko. Kun lapsien teko alkoi tulla vähitellen ajankohtaiseksi, halusin jättää pillerit pois ajoissa, jotta kropan oma hormoonitoiminta tasoittuisi, jatkoimme ehkäisyä kondomeilla. Menkkoja ei sitten alkanutkaan kuulua, käynti gynellä antoi PCO-diagnoosin ja Terolut-reseptin. Teroilla kroppa alkoi toimia jotenkuten. Jatkoimme kondomiehkäisyä noin vuoden-puolitoista, kunnes päätimme, että lapsi saa tulla. Varauduimme PCO:n takia pitkään yrittämiseen ja mahdollisesti hoitoihin. Raskaus tärppäsi silloin kuitenkin ekasta kierrosta ja jatkui ongelmitta loppuun asti.

Imetin esikoista (syntynyt 12/11) vuoden, minkä ajan käytimme kondomeja ehkäisynä. 12/12 jätimme kortsut pois ja siitä lähtien olemme toivoneet toista raskautta. Nyt menossa yk 4.
 
miss_piggy
Käytin hormonaalista ehkäisyä 2002-2012.
Kokeilin sinä aikana yhdistelmäehkäisypillereitä sekä minipillereitä.
Merkkeinä oli useampaa eri merkkiä, yasmin, meliane, cerazette...
Ehkäisyn lopetin 02/12, ja sen jälkeen olenkin kärsinyt lapsettomuudesta. 07/12 löytyi pco, 01/13 tulin raskaaksi ja sain helmikuussa keskeytyneen keskenmenon, nyt odottelen edelleen ekoja kuukautisia kkm:n jälkeen tai r-plussaa (dpo 11). Lapsettomuuslääkärille varattuna aika 30.4. Ja nyt menossa siis kp 52 ja yk 9.
 
Käytin esikoisen syntymän jälkeen pillereitä hetken kunnes tajusin saavani niistä migreenikohtauksia. Pillereiden lopetuksen jälkeen noin kesä 2012 kokeiltii ehkäisyvaahtoa, kondomeja mutta kumpaakaan emme olleet tyytyväisiä joten yritimme välttää ovulaation ajankohtaa yrityksen alkuun asti.
 
Kondomia käytettiin ennen ehkäisyyn, ehkäisy lopetettiin muistaakseni 12/07, 1/12 syntyi esikoinen. Meinasin aloittaa pillerit esikoisen syntymän jälkeen mutta päädyttiin kuitenkin siihen että toinen saa tulla heti kun on tullakseen. Syksyllä kuukautiset säännöllistyi ja aloitettiin "totisempi" yritys.
 
Käytin e-pillereitä vähän yli 10 v ajan, merkki vaihtui pari kertaa, ainakin mercilon ja meliane ollut käytössä, hetken kokeilin nuvaringiä, en tykännyt, en muista miksi. Hormonaalinen ehkäisy piti lopettaa kokonaan, kun ne aiheuttivat minulle harvinaisena haittavaikutuksena hormonaalisia kasvaimia. Sen jälkeen ehkäisynä kondomi jonkinaikaa, kunnes sekin jäi kokonaan pois.
 
Käytin 10 vuotta e-pillereitä, Diane Novaa ja jotain toistakin kokeilin (en muista merkkiä), mutta se ei sopinut minulle. Lopetin pillerit muistaakseni 10/2009 ja esikoinen syntyi 3/2011. Tässä välissä käytettiin kondomia ja täysin ilman ehkäisyä on nyt siis menty syyskuusta lähtien, jos muistan oikein.
 
Käytin e-pillereitä varmaan n. 10 vuotta. Molempien lapsien jälkeen laitettiin kierukka. Nyt ollaan oltu ilman ehkäisyä viime kesäkuusta lähtien, kolmas siis toiveissa. Jos tämä kolmas vielä tulee, niin todennäköisesti pistän "piuhat poikki" niin ei tarvii miettiä enää ehkäisyä sen jälkeen =)
 
Joskus ehkäisyä ensi kertaa aloittaessani käytin e-pillereitä, merkkiä en muista. Evra- ehkäisylaastariin vaihdoin huonomuistisuuteni takia kun pillereiden joka päiväinen popsiminen meinasi unohtua. Laastaria käytin 5 vuotta ennen esikoisen syntymää. Esikoisen syntymän jälkeen minulla oli käytössä imetyksen ajan cerazette- minipillerit. Imetyksen lopetettuani palasin evran käyttöön.
 
Söin kymmenen vuotta yhdistelmäpillereitä.. Toinen kierto lopettamisen jälkeen raskaus alko ja loppuikin nopeasti. Ensi ajatus oli, että kroppa oli liian sekaisin vielä pillereistä :( Saa nähdä, koska kroppa palautuis normitilaan..
 

Yhteistyössä