vierailija
Kuten kaikki varmasti tiedämme, Tanskan pelaaja Christian Eriksen sai vakavan sairauskohtauksen ottelussa Suomea vastaan. Miehen sydän pysähtyi, mutta onneksi elvytys aloitettiin nopeasti ja nyt hän on sairaalassa toipumassa. Hyvä niin.
Se mitä mietin on tämä lähes globaali reaktio asiaan. Tietenkin on ymmärrettävää, että Tanskan fanit ja Eriksenin joukkuetoverit ja tutut ympäri maailman ottavat kantaa. On paikallaan, että UEFA julkaisee tsemppiviestin. On hienoa kun Suomesta kommentoidaan asiaa kun se meidän ottelussamme tapahtui. Ja sekin on hienoa, että selostajat ja kommentaattorit suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella.
Mutta kun jotenkin tuntuu, että menee jo vähän yli. Selostajat nyyhkivät miten kaikelta on nyt pudonnut pohja eikä millään ole mitään väliä kunhan Christian vain toipuu. Ihan eri päivänä pelatun ottelun jälkeen Hollannin pelaaja kertoo miten vaikeaa se oli kun meinasi itku tulla. Yleisössä kyynelehditään avoimesti ja ihmiset tilittävät, etteivät saa nukutuksi kun Christian, Christian...
Tämän on pakko olla jotain milleniaalien safe space -höttöä. Että nyt tulee triggeröintivaroitus kun tuolla kuitenkin pelataan jalkapalloa. Siis onhan se hirveää ylipäätään kun ihminen saa sairauskohtauksen, mutta ei kai siihen nyt tarvitse suhtautua samalla tavalla kuin jos kyseessä on oma isä tai edes työkaveri. Ja kuka oikeasti vuodattaa kyyneliä pari päivää sen jälkeen kun työkaveri on lähtenyt lanssilla lasarettiin? Noita sattuu joka päivä eri puolilla Suomea koska elämä vaan on sellaista. Tuntuu että ihmiset feikkaavat falskisti koska niin kuuluu tehdä. Ei sen takia, että ne olisivat aitoja tunteita.
Se mitä mietin on tämä lähes globaali reaktio asiaan. Tietenkin on ymmärrettävää, että Tanskan fanit ja Eriksenin joukkuetoverit ja tutut ympäri maailman ottavat kantaa. On paikallaan, että UEFA julkaisee tsemppiviestin. On hienoa kun Suomesta kommentoidaan asiaa kun se meidän ottelussamme tapahtui. Ja sekin on hienoa, että selostajat ja kommentaattorit suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella.
Mutta kun jotenkin tuntuu, että menee jo vähän yli. Selostajat nyyhkivät miten kaikelta on nyt pudonnut pohja eikä millään ole mitään väliä kunhan Christian vain toipuu. Ihan eri päivänä pelatun ottelun jälkeen Hollannin pelaaja kertoo miten vaikeaa se oli kun meinasi itku tulla. Yleisössä kyynelehditään avoimesti ja ihmiset tilittävät, etteivät saa nukutuksi kun Christian, Christian...
Tämän on pakko olla jotain milleniaalien safe space -höttöä. Että nyt tulee triggeröintivaroitus kun tuolla kuitenkin pelataan jalkapalloa. Siis onhan se hirveää ylipäätään kun ihminen saa sairauskohtauksen, mutta ei kai siihen nyt tarvitse suhtautua samalla tavalla kuin jos kyseessä on oma isä tai edes työkaveri. Ja kuka oikeasti vuodattaa kyyneliä pari päivää sen jälkeen kun työkaveri on lähtenyt lanssilla lasarettiin? Noita sattuu joka päivä eri puolilla Suomea koska elämä vaan on sellaista. Tuntuu että ihmiset feikkaavat falskisti koska niin kuuluu tehdä. Ei sen takia, että ne olisivat aitoja tunteita.