Brexit, miten menee

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Deleted member 149094
Miksi tänä päivänä työnantajalla on velvollisuus maksaa sairaspäivärahaa vain yhdeksältä päivältä? Miten muka työnantaja voi tänä päivänä päättää kuinka paljon maksaa sairauspäivärahaa yli sen ja Kelan etuuskäsittelyt kestävät kuukauden niin ei ole ihme, jos tulee asunnottomia lisää.

Miksi vasemmistohallitus ei ole korjannut tätä epäkohtaa, no koska samat poliitikot toivovat tulevansa valituksi uudelleen mikäli teeskentelevät etteivät voi tämän hallituskauden aikana korjata ongelmaa vaan sen hoitaminen pitää siirtää seuraavalle vaalikaudelle. Meillä on tietenkin maanpetturihallitus, joka samaan aikaan kaivaa maata Suomen jalkojen alta tämän kaltaisella tempulla saadakseen aikaa valmistella venäläismiehittäjälle otollisia lähtökuoppia maan lopulliseen haltuunottoon.

Näitä myyriä tietenkin on myös oikeiston sisällä ja heitä on ollut varsinkin Sipilän hallituksessa. Heidän tarkoituksenaan on ollut ajaa politiikkaa, joka nostaa vasemmistovoimat valtaan ajamaan tätä mahdollista miehitysyritystä eteenpäin.

Mitä tästä sitten hyödytään itse oikeistossa, no porvaripiirien sisällä voinee olla maanpetoksellisia voimia, esimerkiksi alunperin Suomenvenäläisiä sukuja jotka kuvittelevat hyötyvänsä Venäjän invaasiosta, he kenties luulevat voivansa tehdä hedelmällistä busines yhteistyötä oligarkkien kanssa. Tai saattavat suoraan olla sukua näille Venäläisoligarkeille.

Pitäisikö perustaa uusi puolue? sekä muuten herättää kansaa.
Sairauspäivärahasta Suomen valloitukseen, ja saatiin oma rockefeller?

Juu, varmaan tarttee perustaa uusi puolue. Ainakin tuntuu sitlä, et toi perusterveydenhuolto tarttis saada esimerkiksi vaikka mentaalitapaukset nopeemmin hoitoon.
 
vierailija
Britannian viennistä noin puolet tulee EU maihin.
Ja EU ei ole valloittanut yhtään ketään. Mailla on itsenäisyys. Oma lippu, raha, kieli, kaikki. Rajua verrata sotaan ja hurmuvaltaan, täysin turhaa draamaa.
Sinähän se vertaat sotaan ja hirmuvaltaan. Ja sitten hyökkäät taas rakentamaasi olkiukkoa vastaan. Minä puhuin ainoastaan systeemimuutoksista ja niiden aiheuttamasta shokista. Ei Tallinnassa ollut sotaa 1990-luvun taitteessa.
 
vierailija
Oikein vatuttaa toi eu kolmenkympin juustolle pitää ostaa 200euron todistus. Eu on pelkkä suuri kusetus
Tutustu aiheeseen "tullit".

Deleted member 149094
Sinähän se vertaat sotaan ja hirmuvaltaan. Ja sitten hyökkäät taas rakentamaasi olkiukkoa vastaan. Minä puhuin ainoastaan systeemimuutoksista ja niiden aiheuttamasta shokista. Ei Tallinnassa ollut sotaa 1990-luvun taitteessa.
Mut ei kai systeemimuutoksia voi ihan miten vain verrata? Kai niissä täytyy ottaa huomioon nyt vaikkapa vapaehtoisuus? Virolla ei miehitykseen ollut paljon sanomista, kun taas brittiläisten EU- sekoilut on niiden ihan vapaehtoista toimintaa.
Ja se, missä kondiksessa maa on, kun systeemimuutos tapahtuu. Kuinka paljon sil nyt on vaikkapa omaa valuttaa. Mikä on sen historia.
Mut ei tohon tartte tarttua. Kyl kai maailmasta löytyy toinenkin maa, joka ei ole ikinä ollut toisen valtion alla ja on ollut valloittaja, ja joka tekee systeemimuutoksen ;) (juujuu, vähän kärjistettyä, mut mielestänirelevanttia.)
 
Keskityt epäolennaisiin. Kansantaloustieteessä on käsite ceteris paribus. Pointti on siinä, että muutos itsessään aiheuttaa shokin ja pelkän muutoksen vaikutus voidaan arvioida. Tuskinpa Iso-Britannian talous olisi muuttunut sen kummemmin, jos se olisi erotettu EU:sta, mutta kaikki muut asiat olisivat ennallaan. Ceteris paribus.

Et voi arvioida brexitin vaikutusta yhden kuukauden jälkeen, vaan vasta sitten kun tilanne normalisoitunut. Eli palataan asiaan parin vuoden päästä.
 
vierailija
Niinpä niin..

Miten tämä maatalouden kausityöntekijöiden työvoimapula eroaa esim. Suomesta, joka on siis EU-maa?
 
vierailija
Niinpä niin..

Tuohan on silkkaa propagandaa, jolla yritetään pelotella suomalaisia EU:sta eroamisen seurauksista.
Mitään hyvää uutista Brexitistä et tule lukemaan vsstuullisesta mediasta.
 
vierailija
Mikä on tekosyysi, ettet mene helpottamaan kuljettajapulaa Britanniassa vaan makaat kotona ja kirjoitat palstalle?

vierailija
Mikä on tekosyysi, ettet mene helpottamaan kuljettajapulaa Britanniassa vaan makaat kotona ja kirjoitat palstalle?

Voi olla, et työntekijälle jää rahaa säästöön vaikka palkkoja ei nostettaisi. Koska ei voi ostaa mitään!!!
 
vierailija
FTSE 100 INDEX

11.13.55
Viimeisin
7 183,68
Kehitys tänään
+0,59%

+41,86

Ylin
7 194,76
Alin
7 141,82

Briteissä pörssi tänäänkin hyvässä nousussa, eli taloudella pyyhkii hyvin, vaikka valemediat muuta yrittävät väittää.
 
Yhteistyössä