BMI >35 alku?

  • Viestiketjun aloittaja Kotona
  • Ensimmäinen viesti
Kotona
Hei

Tämä kirjoitteluryhmä taisi kuivua kokoon. Nyt mä ryhdistäydyn ja alan kirjoittelemaan tämän alla. Jos vaikka niin saisin paremmin pidettyä kiinni päämäärästäni syödä salaattia ja liikkua enemmän.

Olen kotona kahden lapsen kanssa hoitovapaalla ja keräsin talvella huomattavan määrä ylipainoa lisää edellisten päälle. Nyt on pakko tehdä jotain että syksyllä olisi jotain päälle pantavaa töihin palatessa.
Lapset repivät hermoja niin että kirjoittelen sitten tänne kun en enää syö sitä suklaata. TÄMÄ PÄÄTÖS PITÄÄ.

Tulkaa muutkin mukaan valittamaan päivien kurjuutta, kun ei voi edes suklaalla niitä pehmentää.
Kertoile myös mitä hyvää olet päivän/viikon aikana tehnyt. Posiviivisesti eteen.

 
Minäkin siihen aloitusketjuun mukaan ilmoittauduin. Sitä vähä kaipailinkin, joten olipa hyvä että sinä aloitit taas.

Huonolta näyttää tämä minunkin motivaatio. Ihan hukassa, vaikka tietää, että miten parempi olo on, kun paino vähenee. Ja miten löytää sopivia vaatteitakin kaupasta. Olen tässä ajatellut, että kun kesällä olis yhdet häät, jonne pitäisi mennä, että jos siellä sitten kevyempänä kekkulois. Ainakin pitäis päästä alle sadan...

Mutta lenkillä olen jo jonkin verran käynyt, että jotain on aikaiseksi saatu =)
 
Kotona
Kiva että joku muukin kiinnostui kirjoittamaan.

Ensimmäinen suklaaton päivä on kohta ohi. Tuskaa oli. Sain vielä pääni kipeäksi. Siihen on ollut niin ihana syödä suklaata.

Enpä tänään saanut täytettyä liikuntatavoitetta (jumppa tai kävelyä 10 000 askelta).
Väsytti niin kamalasti ja oli kokouksin illalla. Mutta en syönyt suklaaata JIPPII!

Nyt nukkumaan ja huomenna jatketaan.

 
Mulle on kans toi suklaa ongelma ja laku. Mutta onneks on kaupat 20 kilometrin päässä =) Ei tule tuosta noin vaan lähdettyä herkkujen hakuun. Ja kun pitää itsensä kurissa kauppareissulla (tai pistää miehen asialle :D ), niin ei tule niitä hyviäisiä sitten kotiinkaan kannettua.

Mulla toi salaatti taas vaihteeksi tökkii. Ennen raskautta ja suurimman osan raskaudestakin vetelin salaattia hyvällä ruokahalulla, mutta nyt ei oikein jaksais laittaa sitä. Olisko tähän vinkkejä??
 
minäkin liityn seuraan, kuten silloin aiemminkin ehdin muutaman viestin laittaa. mä olen lenkkeillyt joka päivä tunnin lenkin ja jumpannut, mutta syömistä en ole saanut hallintaan. vähentänyt olen kyllä herkkuja. jotenkin rassaa kun pitäis olla niin kovalla dieetillä, syödä vain kaikkea kevyttä, että paino putoaisi. Nyt ei ole pudonnut yhtään, mutta senttejä on lähtenyt, että ei kai se liikunta turhaa ole ollut, saa siitä ainakin hyvän mielen.
Tää kevät on ihanaa aikaa, mutta samalla aika piinaavaa, kun vaatetta pitäisi vähentää ja ne läskitkin näkyy sit paremmin...no jos se motivois lisää.

tsemppiä kaikille meille! :hug:
 
akvaisa
Täällä kanssa yksi onneton, joka mittasi itsensä päivänä yhtenä ja katsoi halensin sivuilta mihin vaate kokoon näillä mitoilla mahtuisi, koko oli 50!!
Lähdin painonvartijoihin samana iltana!
Kamalaa! :/
 
Kotona
niinpä niinpä

Enpä minäkään ole vielä yhtään salaattia syönyt tällä viikolla vaikka niin puhuin. Ongelmana on että mies tekee meillä ruuat ja en jaksaisi koko ajan huomauttaa mitä ruokaa mulle pitäisi tehdä. Toisin sanoen pitäisi kieltää tekemästä mulle ruokaa. Siitähän hän loukkaantuisi.

Liikuntaankin mä uskon. Kun saa liikkumisen jokapäiväiseksi rutiiniksi, sen jälkeen on helpompi katsoa ruokalautanen kuntoon. Kunhan ei ala lisään ruokaa liikkumisen lisäksi. Näin sain viimeksi töissä ollessa pudotettua painoa.

Kotona kaikki on niin paljon hankalampaa. Kaupat on meillä lähellä. Lapset ovat lapsia ja pinna kiristyy kun mieskin vielä pyörii jaloissa.

Nyt on vain pakko repiä aikaa liikkumiselle ja jaksaa tehdä salaatti ruualle. Tänään pääsin sentäs jumppaan ja huomenna olen menossa kuntosalille, kylläkin lasten kanssa. Saas nähdä miten menee.

 
Voi itku, minäkin tahtoisin salille. Meillä vain lähin sali on 40 kiloometrin päässä :'( Joten täytyy ainakin kovasti yrittää lenkkeillä. Olen kyllä haaveillut, että edes kerta viikossa pääsis salille ja samalla uimaan.

Nyt ollaan ihan hyvällä mielellä, kävin poitsun kanssa reilun tunnin lenkin kävelemässä, ennen kuin tulin tänne mummilaan. Ja vaikka pöydällä oli ihanalle tuoksuvaa omenapiirakkaa en sortunut... Ainakaan vielä =)

Niinhän se on, että kaikkea saa syödä, määrää vain pitää katsoa. Mulla on tapana ahmia hirveesti kun on makaronia tai jotakin pastaa... Rakastan niitä. Otan kauheen lautasellisen ja hyvässä lykyssä haen vielä lisää, vaikka on jo ähky :\| Ei auta tehdä makaronia niin sillähän siitä pääsee :)

Täytyy seuraavan kerran kun menen kauppaan ostaa tuon tehostartin ainekset. Sillä lähti viimeks tosi hyvin, loppu vaan kesken kun toi pikku-ukko ilmoitteli tulostaan. Tosin jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi, että olis saanu raskauden aikanakin laihduttaa... Oli mulle uus asia, kun mietin jo vähän huolestuneena sitä, että kun olin alkuraskauden aikana tiputtanut sitä painoa. Ekojen neljän viikon aikana.

Tuolla tehostartilla tosin sain kymmenen kiloa pois kuudessa viikossa. Joten tehokas se on. Ja sillä jäis kyllä aikas hyvät ruokailutottumukset, jos sen noudattamista jatkais...

Mutta nyt, käyn puntarilla ottamassa viimeisimmän tuloksen, vissiin viikko sitten käyny viimeks =)
 
Pullahiiri
Kiva, että olette aloittaneet uuden ketjun! Mäkin hyppään tähän mukaan!

Niin, bmi 42 eli laihdutettavaa on paljon. Tavoitepaino olis 85, nyt painoa on 129kg.

Olen aloittanut satoja laihdutuskuureja, mutta yksikään ei ole kestänyt päivää tai kahta pidempään, ja paino senkun vaan nousee. Josko vapun jälkeen koittais ottaa itteänsä niskasta kiinni..?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.04.2006 klo 13:03 Pullahiiri kirjoitti:
Olen aloittanut satoja laihdutuskuureja, mutta yksikään ei ole kestänyt päivää tai kahta pidempään, ja paino senkun vaan nousee. Josko vapun jälkeen koittais ottaa itteänsä niskasta kiinni..?
Oletko karppausta kokeillut..?
 
Tässä vaan tuli mieleen, että tuo dr Phil, meikämamman suosikkiohjelma nykyään =) , sanoi jossain vaiheessa että dieetti ei laihduta, vaan elämäntapamuutos. Jos kerta dieetin jälkeen muutttaa taas takaisin entisiin tyyleihin, niin nopeesti paino tulee takaisin. *kokemusta on* :(
Siihen tämä tyttö tähtää. Muuttamaan ruokailutottumukset ja asenne liikuntaa kohtaan. Eiköhän sillä hyvä tule.

Ja mitenkäs se phili vielä sanoi... laihtuminen ei riipu itsekurista vaan pienistä, jokapäiväisistä päätöksistä. Päätän olla syömättä tuota suklaata, päätän kävellä tuon matkan ym ym. Että minun mielestä ihan hyviä juttuja =) Ainakin minä allekirjoitan, en tiedä teistä muista. :D
 
tiitii...millainen tuo tehostartti on?

mä olen tänään taas huomannut että pitäisi olla koko aika jotain tekemistä, ohjelmaa, niin ei ehtisi napostelemaan. kun vaan muistaa syödä terveellisesti sitten eikä ahmi nälissään mitä kaapista löytyy. ruisleivällä ja puurolla menty tämä päivä ja vettäkin olen muistanut juoda...ja kohta reippaasti sauvakävelemään =)
 
Elikkäs se on painonvartijoiden tehostartti. Kuuden viikon ohjelma, jossa on melko tarkkaan määritelty mitä syöt. Ruuat on jaettu kuuteen eri ryhmään eli hedelmät (H) , kasvikset (K), maidot (M), leivät (L), rasvat (R), valkuaisaineet(V) sekä seitsemäntenä ylimääräiset (Y). Aamiaselle, lounaalle, päivälliselle ja iltapalalle on määritelty määrät, kuinka paljon mitäkin syödään.

Esimerkkinä toisen viikon ensimmäinen päivä:

Aamiainen:
H mandariini, 1 suuri
V kananmuna
L leipä 30 g
R kasvimargariinia 1 tl
kahvia tai teetä

Lounas:
3 V lihaa 75 g
K kasviksia/salaattia
R kasviöljyä 1 tl
H appelsiini, 1 pieni

Päivällinen
3V broileria 75 g
K kasviksia/salaattia
L riisiä, kypsää 1½ dl
M rasvatonta maitoa 1 ½ dl
vettä
kahvia, teetä

Iltapala
M kevytviiliä 2 dl
H ananasmurskaa 125 g

Noita aineksia saa muutella, ei tarvi syödä esim. mandariinia vaan vaikka persikkaa ym ym. Tää ei tosiaankaan sovi kaikille, mulle sopi oikein hyvin :) Eka viikko on tosi rankka, silloin ei syödä perunaa, riisiä tai makaronia ollenkaan. Silloin lähtee nesteet liikkeelle.
Niin ja joka viikolla lisääntyy syötävät. Esim. toisella viikolla ei saa syödä vaikkapa hedelmistä viinirypäleitä, vaan ne tulevat vasta kolmannella viikolla. Kuudennella viikolla saa syödä jo oikeastaan kaikkea. Määrät vain pysyy samana.

Selvensikö yhtään? =) <br><br>
 
kiitos tiitii, kyllä selvensi asiaa, ja olen muuten itsekin tuota joskus kokeillut. taidanpa taas aloittaa! pitäis oikeasti vähentää makaronin ja perunan syöntiä ja lisätä salaattia. miksi se on vaan niin vaikeaa? :eek:
 
Sanoppas muuta. Kyllä minäkin just tuolloin tehostarttiaikana vetelin salaattia suurena herkkuna. Laiskuuttani en nyt viitsis laittaa. On helpompaa ottaa paljon ruokaa :( No, kauppaan kun pääsen niin kasviksia ostan ja myös syön. Näin päätin =)
 
Kotona
On se jännä kuinka samoja ajatuksia muillakin on.

Salaatin tekeminen on liian vaikeaa ja aikaa vievää. En vieläkää ole pääsyt salaattiin asti.
Samaten mä katselen usein Dr Phililä. Jotain ajatuksia myös jää sieltä mieleen. Yksi niistä on oman perheen tuki. Mulla se on huono osittain omasta syystäni.
En ole suoraa sanonut että tee muutosta... Siis tänääkin syön hyvällä ruokahalulla pihviä ja kermaperunoita. Kylläkin vähemmän kuin aikaisemmin, mutta kermaperunaa. Kuinkakohan paljon tein hallaa?

Suklaa on pysynyt kurissa aika hyvin. Itse en ole ostanut, mutta otin muskarissa yhden ruohomunan.....:x

Muuten mulla vaaka on näyttänyt ihanasti viisarin siirtymistä alaspäin.

Vappua odotan kauhulla. Meillä on kotisimaa jääkaapissa ja hyllyllä munkkeja, nakkeja ym....
Pitää yrittää vain vähän ja antaa miehen syödä muut.

Iloista vappua kaikkille :flower: :flower: :flower:
 
No mitenkäs teidän vaput menivät?? Tuliko herkuteltua?
Itse vastaan että hyvin meni ja valitettavasti :) Oli käytävänä peräti kahdet eri synttärit, joten kakkua kakkua... Tein jopa ite munkkeja kotona, mutta niitä ei ole ihme kyllä tullu syötyä... Mikähän minua vaivaa... :eek:

Tänään aloitin tuon tehostartin, joten jännällä odotan viikon tuloksia. Viime kerralla ekalla viikolla lähti peräti neljä kiloa (nestettä).

Ja nyt ihme kyllä fiilis on hyvä =) Kun kerran päätin että nyt, niin tuntuu kans siltä että olen tosissani...

Ainoastaan miehen ja oman ruuan kanssa sumpliminen on vähä hankalaa. Ajattelin tehdä tänään lohipastaa, joten itselle vähän kalaa ja salaattia, miehelle koko hoito =) Saa nähdä kuin kestää kun on tuota pastaa....
 

Yhteistyössä