A
ammattilainen kiittää
Vieras
Hyvä, että joku vielä uskaltaa rohkaista vanhempia kasvattamaan lapsiaan. Suurimmat lasten ongelmat ammattilaisen näkökulmasta katsottuna syntyvät siitä, että lapset on "pilattu" liian lepsulla kasvatuksella.
Valosaaren mielestä osa nykyvanhemmista kasvattaa lapsiaan liian lepsusti.
– Jos ollaan leikkipaikoilla ja siellä joku lapsi lyö toista lasta tai rikkoo jotain, niin vanhemmat saattavat olla vain, että: ”Äläpä nyt.”
Valosaaren mielestä tilanteisiin pitää puuttua. Sopivina keinoina hän pitää muun muassa puhuttelua tai jäähylle laittoa. Tärkeintä on, että lapsi ymmärtää tehneensä väärin.
– Meillä ei montaa kertaa Mila ole jäähyllä ollut, mutta on muutaman kerran ollut. Se riittää, kun hänelle sanoo, että jos rupeat kiukuttelemaan ja teet väärin, niin joudut jäähylle. Silloin hän kyllä tottelee.
Suorastaan kauhistuttaa opettajien puolesta, kun kaikki häiriintyneet päiväkoti-ikäiset ovat koulussa