Japanissa työnantajan "mittanaiset/miehet". Työnantajan velvollisuus on tarkkailla työntekijöiden painoa ja ohjata elämäntapojen muutokseen tarvittaessa. Jos useampi ajautuu ylipainoiseksi, saa työnantaja sakkoja.
Jutuissasi jatkuvasti toistuu Japani ja paljon maahan liityviä teemoja.
Olen aikoinaan tutustunut viime vuohituhannella japanilaiseen naiseen.
Hän kertoi hiukset pystyy nostattavia tarinoita saamistaan ivahuudoista ulkoillessaan suomalaisen aviomiehensä kanssa saamiensa lasten kanssa yleisillä paikoilla pk-seudulla.
Olen aina ihaillut Japania, ja lukenut jonkin verran maan kirjallisuutta.
Tänään on perjantai. Ulkona sataa vettä, ja on raikas sää loputtomasti jatkuneen helleputken jälkeen. On ihanaa palata normaaliin elämään. Pukea ylle lämmintä ja nauttia elämästään.
Ei tulisi mieleenkään aloittaa aapeen tavoin ihmisten ulkonäköä ruotivia ketjuja.
Ihmiselämässä tärkeintä on olla tasapainoissa ja sovussa itsensä kanssa.
Olen ylpeä ja tyytyväinen siihen mitä olen ollut, olen ja tulen olemaan.
En suosittele edes pahimmille vihamiehilleni, jos sellaisia edes on, tämän palstan ketjujen lukemista.