Ay-mafian tavoitteena on maksimoida taloudelliset haitat edustamiensa jäsentensä työnantajalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En tiedä asiasta sen enempää, mutta löisin kyllä vetoa sen puolesta, että sopimus syntyisi heti, kun Palta tulisi asiassa vastaan. Ts. työntekijäpuoli ei kieltäytyisi tekemästä itselleen mieleistä sopimusta ihan vaan sen takia, että saisivat jatkaa taloudellisten haittojen aiheuttamista.
 
Joo. Valehteleminenhan se tuossa on se suuri ongelma
Ja ylipäätänsä työnantajapuolen asenne. EK:han koordinoi tämän "Suomen mallin" keskenään ja koko työnantajapuoli lähti mukaan siihen, että kenellekään ei tehdä "yleisen linjan" ylittävää sopimusta. Työntekijäpuoli ei missään vaiheessa ole tuollaista sopimusta hyväksynyt. Kuitenkin työnantajapuoli valehtelee ja esittää niin kuin olisi itsestään selvää, ettei IAU:lla olisi ikään kuin oikeutta tavoitella sopimusta, jossa olisi mukana myös koronavuosina tekemättä jääneet korotukset. Että IAU olisi tässä moraalisesti tai jopa lain silmissä väärässä, kun vaatii enemmän kuin "yleisen linjan" mukaiset korotukset. Sujuvasti taas "kapitalistit" unohtavat sopimusvapauden olemassaolon.
 
Vapaus ja vasemmisto eivät sovi samaan lauseeseen...
 
Vasemmistolaista "vapautta" mitä oli Neuvostoliitossa ja sen hallitsemissa kansan"demokratioissa": vasemmiston kauhuja pakenevia ammuttiin...
Jos ei osaa tehdä eroa vaikkapa Suomen demarien ja Neuvostoliiton kommunistien välillä, niin eipä se maailma tietenkään hirveän helposti ymmärrettävä ole. Silloin ei ehkä kannata yrittääkään ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan menoa sen enempää. Pysyy vaan viltin alla ja miettii iloisia asioita.

Mutta sellaisen ihmisen ei kyllä sitten parane myöskään parahtaa, jos joku kutsuu persua natsiksi.
 
Yhteistyössä