Avioliittoasiaa, sanokaa nyt jotain tähän...

["Vaimo"]

...kun en itse enää tiedä, vaadinko liikoja vai olenko muuten vain sekoamassa. Mikä on normaalia, mitä voi keskivertomieheltä vaatia?

Eli 10 yhteistä vuotta takana, pari lasta. Meillä ei ole mitään muuta läheisyyttä tai hellyyttä kuin se, että useimmiten nukumme lähekkäin. Tämä siksi, koska minä niin vaadin, mies pärjää hyvin vaikkapa vuoden täysin koskettamatta. Meillä ei myöskään viljellä rakkaudentunnustuksia, itse asiassa en ole koskaan kuullut miehen suusta maagisia sanoja "minä rakastan sinua". Joskus vuosia sitten taisi sanoa "kulta".

Jos olen uupunut (pienten lasten äidin on minusta normaalia joskus uupua, kai?), ja yritän kertoa siitä miehelle saadakseni jotain tukea tai empatiaa, saan vastaukseksi "no tee itelles jotain" tai "mee nukkumaan sitte siitä". Okei, uni mahdollisesti nukkuvan kuopuksen kanssa ehkä auttaa, mutta oikeasti kaipaisin vaikka sitä että saisin joskus olla hetken hoitamatta ketään ja yksin. Mutta kun miehen mielestä se on jotain heikkoutta tai huonoa äitiyttä tai jotain, en tiedä. Asiasta ei kuitenkaan saa puhua. Äiti ei uuvu ja jos uupuu niin se pitää korjaantua yksillä lasten kanssa nukutuilla päiväunilla.

Tämä nyt vain yksi esimerkki, mutta sama pätee muuhunkin. Jos vaikka ouhun siitä, että olisi kivaa tehdä joskus jotain kivaa kahdestaan tai perheenä, saan vastaukseksi "jaa" tai "emmä ainakaan tee mitään, mä katon lätkää".

Olen ihan hirveän yksin tunteideni kanssa. Tarvitsisin sitä, että tuntisin olevani tärkeä ja rakas, tarvitsisin aikuisen ihmisen kosketusta ja jotain määrittelemätöntä... En edes tiedä mitä. Hyväksyntää? Lupaa olla kokonainen ihminen? Minusta roolini tässä perheessä on suunnilleen sama kuin jääkaapilla tai sähkövatkaimella, paitsi että niitä kosketetaan enemmän ja mahdollisesti yritetään korjata niiden rikkoutuessa.

Mutta nyt kun olen yrittänyt saada sanottua näistä tarpeistani, olen alkanut miettiä että taidan vain ajatella liikaa ja vaatia liikaa. Ehkä minulla on liikaa aikaa ajatella. Ehkä minunkin vain pitäisi olla iloisempi ja katsoa enemmän televisiota.

 

[Ajattelisin jotenkin näin...]

Et vaadi liikaa. Sulla on onneksi hyvä kosketus tunteisiisi ja tarpeisiisi vielä, vaikkei miehesi ole niitä koskaan ymmärtänytkään. Miehesi ei varmaan lähde pariterapiaan? Jotain tilanteelle tarvitsisi tehdä, ajattelisin että teidän molempienkin hyvinvoinnin vuoksi. Jos tilanne jatkuu entisellään, sun elämäsi menee hukkaan. Sulla on oikeus ja mahdollisuus elää hyvässä parisuhteessa rakastavan miehen kanssa, oli se sitten tuo nykyinen mies tai joku muu. Yksi tärkeimmistä perustarpeista on tarve tulla rakastetuksi ja rakastaa. Et sä liikaa odota, jos sellaista elämältäsi toivot. Tsemppiä!

 

["höh"]

Sanon vaan että tunteesi ovat täysin oikeita ja sallittuja. Se että mies ei niitä kuuntele (kuule) ei ole sinun vikasi. Jos mies ei halua asioita korjata niin miksi hajoittaisit itseäsi enempää tuollaisessa liitossa.

Meillä meni suhde samaan jamaan, kun oltiin oltu 7 vuotta yhdessä, myöskin 2 lasta. Minä nostin kissan pöydälle tyyliin "Minä lähden jos et ota minua tosissani, en voi elää tälläisessä tilanteessa ja jos sinusta ei ole olemaan minulle mies niin asia on selvä, en voi raastaa itseäni hengiltä tälläisessä suhteessa" Puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Meni aikaa että asiat alkoi lutviutua. Mutta se auttoi, se puhuminen. Nyt ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ja parisuhde ei ole koskaan voinut näin hyvin. Mies tosiaan otti opikseen ja ymmärtää sen nyt miltä minusta tuntui ja loppujen lopuksi hänkään ei voinut hyvin. Mies sanoi vast ikään ihanasti että "ottaa elämän tehtäkseen rakastaa mua joka päivä enemmän ja enemmän" Ja siltä tosiaan on tuntunut.

Olipas sekavaa. Anteeksi.

 

["annu"]

et vaadi liikaa.
pieni huomion osoitus mieheltä aina välillä piristää kummasti. meillä myös kaksi pientä lasta. esikoinen on 9kk ja edelleen nukkuu huonosti. mä alan myös olla väsynyt ja puran sen herkästi miehelle kiukuttelemalla. mutta onneksi mies ymmärtää ja edelleen on mut vihille viemässä
yhteinen aika miehen kanssa illalla kun lapset saa nukkumaan, on se mun voimavara. ei siinä tarvi mitään ihmeellistä olla. iltapalaa ja telkkaria yhdessä. seksiä silloin tällöin. ja se että saan nukkua ihan kiinni miehessäni korvaa sitä aikaa jota ei ehditä päivisin viettää lähekkäin.
ei munkaan mies tunteistaan puhu, ei vaan osaa. mutta onneksi näyttää tunteensa muilla keinoin. muuten en taitaisi jaksaa.
oletko jutellut miehellesi hänen välinpitämättömyydestään. kerro hänelle että se on oikeasti rankkaa lasten kanssa. muutkin äidit väsyy, et vain sinä. ei se ole merkki heikkoudesta vaan just esim univajeesta kuten mulla. kerro miehellesi kuinka paljon hänen tukensa auttaisi. kuinka paljon lohtua raskaaseen päivään toisi tuntea hänen kätensä ympärilläsi

 

["minä"]

Ei ole oikein tuo. "Keskiverto" mieheltä voi vaatia samoja asioita mitkä hänelle oli luontevia vielä seurusteluaikana. Ei ehkä yhtä usein, mutta kuitenkin ajoittain.

Miehille on muuten turha vihjailla mitään tai odottaa heidän tajuavan asioita automaattisesti. He (uten emme me naisetkaan) emme ole ajatusten lukijoita. Väännä asia rautalangasta, eli sano hänelle yksityiskohtaisesti miitä haluat. Älä sano, että "minua väsyttää" ja odota siihen jotain toivomaasi vastausta. Sano, että "olen nyt väsynyt ja uupunut tähän kodinhoitoon ja haluan lähteä sinne ja sinne. Mikä olisi sinulle hyvä ajankohta joko a ) hoitaa lapsia ja kotia, b ) hommata lastenvahti ja lähteä kanssani?"

 

["Vaimo"]

Totta, mies ei lähde pariterapiaan, koska hänellä omien sanojensa mukaan "ei ole päässä vikaa".

 

["höh"]

[QUOTE="Vaimo";22302883]Totta, mies ei lähde pariterapiaan, koska hänellä omien sanojensa mukaan "ei ole päässä vikaa".[/QUOTE]

Onko valmis keskustelemaan kanssasi tilanteesta? Jos oikein vaadit että haluat keskustella, mitä hän sanoo.

 

[cvdb]

[QUOTE="Vaimo";22302883]Totta, mies ei lähde pariterapiaan, koska hänellä omien sanojensa mukaan "ei ole päässä vikaa".[/QUOTE]

Eli sinulla on päässä vikaa, näin ne selviää asiat kun juttelee.

 

["Vaimo"]

[QUOTE="minä";22302882]
Miehille on muuten turha vihjailla mitään tai odottaa heidän tajuavan asioita automaattisesti. He (uten emme me naisetkaan) emme ole ajatusten lukijoita. Väännä asia rautalangasta, eli sano hänelle yksityiskohtaisesti miitä haluat. [/QUOTE]

Totta, ja tähän olen pyrkinytkin. Mutta meillä oli aika, jolloin esimerkiksi pääntuuletuslenkille halutessani mies sanoi kiukkuisesti, että "no mee, mä laitan taaperon siks aikaa tuonne toiseen huoneeseen huutamaan ja katon tässä telkkaria" tai muuta yhtä kehittävää, joten minun on vaikea pyytää apua. Yleensä olen ihan lopussa kun pyydän jotain, ja jos vähän hermostun tai itken pyytäessäni, mies lähinnä uhkaa kantaa minut ulos rauhoittumaan. Jaksamisen kannalta on siis helpompaa olla pyytämättä mitään. Nyt viime aikoina mies on paremmin hoitanut lapsia ja päästänyt minut lenkillekin yksin, mutta on vaikeaa kertoa tarpeista, kun toinen on aiemmin käyttäytynyt loukkaavasti tai uhkaavasti.

Ääh, menee jo epäloogiseksi.

 

["Vaimo"]

Eli sinulla on päässä vikaa, näin ne selviää asiat kun juttelee.

Totta, tätä asiaa olen alkanut viime aikoina miettiä ihan vakavissani. Voi olla, että vika tosiaan on minun päässäni.

 

["Vaimo"]

[QUOTE="höh";22302887]Onko valmis keskustelemaan kanssasi tilanteesta? Jos oikein vaadit että haluat keskustella, mitä hän sanoo.[/QUOTE]

Pakotin keskustelemaan, ja sain nyhtämällä irti kommentit "emmä tiedä", "emmä osaa tohon mitään sanoo" ja "pitäs vissiin kääntää kelkka".

 

["minä"]

[QUOTE="Vaimo";22302948]Totta, ja tähän olen pyrkinytkin. Mutta meillä oli aika, jolloin esimerkiksi pääntuuletuslenkille halutessani mies sanoi kiukkuisesti, että "no mee, mä laitan taaperon siks aikaa tuonne toiseen huoneeseen huutamaan ja katon tässä telkkaria" tai muuta yhtä kehittävää, joten minun on vaikea pyytää apua. Yleensä olen ihan lopussa kun pyydän jotain, ja jos vähän hermostun tai itken pyytäessäni, mies lähinnä uhkaa kantaa minut ulos rauhoittumaan. Jaksamisen kannalta on siis helpompaa olla pyytämättä mitään. Nyt viime aikoina mies on paremmin hoitanut lapsia ja päästänyt minut lenkillekin yksin, mutta on vaikeaa kertoa tarpeista, kun toinen on aiemmin käyttäytynyt loukkaavasti tai uhkaavasti.

Ääh, menee jo epäloogiseksi.[/QUOTE]

Ymmärrän sua täydellisesti, sillä olen itse kokenut samanlaista kohtelua. Silti mikäli miehesi kanssa edelleen haluat elää, niin sinun tulisi edelleen sitä apua vaatia oman mielenterveytesi takia.

 

["Vaimo"]

[QUOTE="minä";22302991]Silti mikäli miehesi kanssa edelleen haluat elää, niin sinun tulisi edelleen sitä apua vaatia oman mielenterveytesi takia.[/QUOTE]

No tässä on nyt sekin vielä, että mielenterveyteni on ilmeisesti jo mennyt, nimittäin masennuslääkkeiden voimalla jaksan tätä arkea. Ja se nyt ei ainakaan nosta pinnojani miehen silmissä.

 

[Leukistinen aksolotli]

Ei sua kohdella, niinkuin naista pitäisi miehen kohdella. Surkea ukko.:'(
Et ole paljoa vaatinut, vaan noi on ihan semmosia perusjuttuja.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vaimo";22302964] "pitäs vissiin kääntää kelkka".[/QUOTE]

Ensimmäinen edes hieman toivoa teidän parisuhteelle antava lause. Eli mies tajuaa, että jotain ongelmaa on, mutta ei viitsei tehdä mitään sen asian eteen.

Rehellisesti sanoen, sun pitäisi tehdä päätös, ettet suostu enää tuollaiseen kohteluun. Reiluuden nimissä voit antaa miehellesi mahdollisuuden alkaa tekemään töitä perheensä pitämiseksi, mutta mikäli hän ei siihen pitkällä tähtäimellä ala, niin sitten sulla ei ole muuta mahdollisuutta kun lähteä parisuuhteesta. Tai onhan se kolman mahdollisuus, kaikki jatkuu aivan samanlaisena mitä tähänkin asti.

 

["höh"]

Kun kerran mies ei tule yhtään vastaan asiassa. Varaa-aika esim. perheneuvolaan. Ihan oikeasti, mieti haluatko elää loppu elämäsi noin?

Tuntuu vahvasti siltä että miehellä ei ole mitään haluja olla kanssasi tai on masentunut tjt.

 

["Vaimo"]

[QUOTE="vieras";22303011] Reiluuden nimissä voit antaa miehellesi mahdollisuuden alkaa tekemään töitä perheensä pitämiseksi, mutta mikäli hän ei siihen pitkällä tähtäimellä ala, niin sitten sulla ei ole muuta mahdollisuutta kun lähteä parisuuhteesta. Tai onhan se kolman mahdollisuus, kaikki jatkuu aivan samanlaisena mitä tähänkin asti. [/QUOTE]

Näitä olen miettinyt. Että mikä on riittävä syy lähteä suhteesta, mitä voi vaatia ja mihin kannattaa/voi/pitää tyytyä. Mikä on parempaa kuin olla yksin? Teenkö itselle ja perheelle enemmän vääryyttä jatkamalla näin vai vaatimalla muutosta tai lähtemällä...

 

["minä"]

[QUOTE="Vaimo";22303002]No tässä on nyt sekin vielä, että mielenterveyteni on ilmeisesti jo mennyt, nimittäin masennuslääkkeiden voimalla jaksan tätä arkea. Ja se nyt ei ainakaan nosta pinnojani miehen silmissä.[/QUOTE]

Ei mikään ihme, että olet masentunut. Ja lopeta nyt välittömästi nuo hölmöt ajatuksesi, joiden mukaan olet jotenkin sekoamassa!!! Miehesi tekee todella väärin, eli "potkii maassa makaavaa", mikäli siten sinulle edes vihjailee.

 

["Vaimo"]

[QUOTE="annu";22302881]
pieni huomion osoitus mieheltä aina välillä piristää kummasti.
oletko jutellut miehellesi hänen välinpitämättömyydestään. kerro hänelle että se on oikeasti rankkaa lasten kanssa. muutkin äidit väsyy, et vain sinä. ei se ole merkki heikkoudesta vaan just esim univajeesta kuten mulla. kerro miehellesi kuinka paljon hänen tukensa auttaisi. kuinka paljon lohtua raskaaseen päivään toisi tuntea hänen kätensä ympärilläsi[/QUOTE]

Mies aina välillä kuitenkin jotenkin huomioi, esim. viime viikolla keitti minulle kahvia. Ja joskus tässä syksyllä halasi, en muista koska. Olen miettinyt, että enkö osaa arvostaa noita pieniä asioita tarpeeksi, kun kuitenkin olen edelleen jotenkin määrittelemättömästi tyytymätön.

Pohdin myös paljon sitä, että kasaanko miehen lastiksi myös asioita, jotka eivät ole hänen syytään. Meillä on esimerkiksi kaikki lapset olleet huonounisia, minkä vuoksi olen elänyt kroonisessa univajeessa nyt ehkä 8 vuotta, eli siis en ole koko aikana nukkunut yhtään täyttä ja kunnollista yötä ilman heräämisiä. Mietin, että minkä verran tämänkaltaiset asiat vaikuttavat siihen, että olen jotenkin... harmaa ja tyytymätön.

 

[Leukistinen aksolotli]

[QUOTE="Vaimo";22303084]Mies aina välillä kuitenkin jotenkin huomioi, esim. viime viikolla keitti minulle kahvia. Ja joskus tässä syksyllä halasi, en muista koska. Olen miettinyt, että enkö osaa arvostaa noita pieniä asioita tarpeeksi, kun kuitenkin olen edelleen jotenkin määrittelemättömästi tyytymätön.

Pohdin myös paljon sitä, että kasaanko miehen lastiksi myös asioita, jotka eivät ole hänen syytään. Meillä on esimerkiksi kaikki lapset olleet huonounisia, minkä vuoksi olen elänyt kroonisessa univajeessa nyt ehkä 8 vuotta, eli siis en ole koko aikana nukkunut yhtään täyttä ja kunnollista yötä ilman heräämisiä. Mietin, että minkä verran tämänkaltaiset asiat vaikuttavat siihen, että olen jotenkin... harmaa ja tyytymätön.[/QUOTE]


No totta ihmeessä olet harmaa, jos sulla on univajetta! Ei se sinunkaan syysi ole, että lapset on huonounisia, ne on teidän molempien lapset!

Ja että tässä syksyllä on kerran halannut. Voi apua, et tosiaan odota paljon, tuskin mitään.:hug:

 

[5g4rfecd]

Tämä kommentti ei ole suoraan kohdistettu ap:lle, mutta kaikille mietittäväksi... Miksi menette tuollaisten miesten kanssa naimisiin, joiden kanssa asiat ei synkkaa? Siis miksi? Miksi teette epäsopivien puolisoiden kanssa lapsia? Miksi? Minä en näihin kysymyksiin kaipaa vastauksia, mutta kysykää itseltänne nämä kysymykset! Ja jos jotkut ei ole vielä kerenneet tehdä virhettä, niin miettikää ennen kuin teette! Ja te vanhemmat, jotka olette tehneet virheen, niin opettakaa lapsenne olla toistamatta teidän virheitänne. Olen todella pahoillani lastenne puolesta, sillä he ovat syyttömiä tilanteeseen, joten jos te olette menneet tekemään lapsia tuohon tilanteeseen, niin teidän on kannettava vastuunne, eikä sitä lapsen perhettä saa rikkoa. Hymysuin on se loppuelämä tilanteesta nautittava.

 

["Vaimo"]

Miksi menette tuollaisten miesten kanssa naimisiin, joiden kanssa asiat ei synkkaa? Siis miksi? Miksi teette epäsopivien puolisoiden kanssa lapsia?

Kerroitkin, ettet kaipaa vastausta, mutta vastaan silti. Menin naimisiin mm. näistä syistä:
A) Huono lapsuudenperhe, josta piti päästä pois.
B) Ei tukiverkkoja, jos olisin lähtenyt suhteesta silloin alussa, olisin ollut täysin yksin enkä siinä tilanteessa jaksanut sitä.
C) Eroaminen vaikkapa avoliittovaiheessa olisi ollut epäonnistuminen vanhempieni ja sukuni silmissä, ks. kohta B.
D) Oletin, että moni asia muuttuu kunhan vain minä olen enemmän jotain ja aikaa kuluu ja muutamme toiseen paikkaan ja mies vaihtaa työpaikkaa ja niin edelleen.
E) Oli kai meillä joskus jotain kipinääkin.

Niinpä. Saako lapsen perhettä rikkoa ja miten nauttia hymysuin tilanteesta, kun sydän märkänee. Näitä asioita olen pohdiskellut jo vuosia. Paras tilanne on, kun saa ne asiat myltyttyä möykyksi, jonka työntää jonnekin vatsaonteloon ja rutistaa sen hiljaiseksi, mutta oikeasti pelkään että saan vielä kasvaimen sille kohtaa, kipu on välillä niin kova.

 

[onnellisessa suhteessa]

Tämä kommentti ei ole suoraan kohdistettu ap:lle, mutta kaikille mietittäväksi... Miksi menette tuollaisten miesten kanssa naimisiin, joiden kanssa asiat ei synkkaa? Siis miksi? Miksi teette epäsopivien puolisoiden kanssa lapsia? Miksi? Minä en näihin kysymyksiin kaipaa vastauksia, mutta kysykää itseltänne nämä kysymykset! Ja jos jotkut ei ole vielä kerenneet tehdä virhettä, niin miettikää ennen kuin teette! Ja te vanhemmat, jotka olette tehneet virheen, niin opettakaa lapsenne olla toistamatta teidän virheitänne. Olen todella pahoillani lastenne puolesta, sillä he ovat syyttömiä tilanteeseen, joten jos te olette menneet tekemään lapsia tuohon tilanteeseen, niin teidän on kannettava vastuunne, eikä sitä lapsen perhettä saa rikkoa. Hymysuin on se loppuelämä tilanteesta nautittava.

Kaikki eivät ole yhtä täydellisiä, vahvoja ja hyvistä lähtökohdista kuin sinä. On myös heikkoja, joita on helppo manipuloida ja sortaa. Oletko täysin empatiakyvytön?