Odotatteko avioliitosta vain kuhertelua vai myös kotitaloustyötä?
"Uskotteko, rehtori Rautavaara tosiaankin, että miehellä aina on rasittavampi työ kuin vaimolla kotona? Ei missään voi paremmin lepuuttaa hermojaan kuin rauhallisessa konttorihuoneessa. Mutta ajatelkaahan minun työhuonettani, keittiötä."
Venyisi liian pitkäksi kirjeeni, jos kuvailisin erilaisia päivän mittaan esiintyviä tilanteita. Ajatelkaa että ilman apulaista hoidan 6 hengen talouden, 4 huoneen siivouksen, 20 kanaa, ostokset, vaatteiden ompelun ja korjaukset, puutarhan kesäisin sekä valvon öisin lasten kanssa.
Eikö olisi paikallaan sanoa, ettei tällaisen työllä rasitetun vaimon hermoja enää saa rasittaa minkäänlaisilla huolilla, ja kehoittaa miestä lyhyen ja kevyen työpäivän jälkeen kaikin keinoin tehokkaasti vaimoansa auttamaan, senkin uhalla, ettei sanomalehdet ihan niin perinpohjin tulisikaan luetuiksi."
Tuo pieni ote on oikeasta todellisesta kirjeestä, joka on Kotilieteen tullut n
3:ssa olleen johdantokirjoituksen ilmestyttyä, kertoo varsin selvästi nykyajan naisen pahimmasta probleemasta: epäviihtymyksestä kodin piirissä, johon piiriin nainen kuitenkin niin oleellisesti kuuluu. kuuluu luonnostaan koska tytöt jo pienestä lähtien suunnittelevat avioliittoa. Mies sen sijaan kuulemma purjehtii mainittuun satamaan vasta sitten, kun hän on kyllästynyt syömään ulkona.
Avioliitossa kaikki muuttuu
Siinä sitä sitten ollaan. Miten muuttuu kummankin asema! Mies palaa hyvin pian häälentonsa jälkeen arkiseen entiseen työhönsä, sillä saimmehan juuri kuulla, että työ on hänen elämänsä sisältö, koti vain jonkinlainen tukikohta ja huoltoasema, josta saa puhtaan paidan ja lämpöisen ruoan ja joskus henkisenkin huollon.
Mutta nainen? Onko siinä sosiaalista tragediaa? Ainakin naiset itse ajattelevat niin. Naista ei ole millään tavalla kasvatettu avioliittoa varten. Tosin hän elokuvissa ja muussa nykyajan nuorison elämänkoulussa saa nähdä orastavan lemmen ihanuuden, mutta nuo tosikertomukset päättyvät aina varovaisesti viimeistään häämarssiin. Niinpä sitten uskotaan, että naimisissa oleminen on pelkkää ruusuista kuhertelua.
Pettymys on silloin suuri, kun vähitellen paljastuu todellisuus, sehän on useimmilla pelkkää työtä, pesua ja siivousta, ruoanlaittoa ja lastenhoitoa. Uh! ja kaikki semmoista työtä, jota itse aina hiljakseen halveksimme ja jonka äiti meille teki.
Mies on usein avioliittoonsa asti äitinsä hyvässä hoivassa tai jos hän on elänyt itsellisenä poksissaan, hän on uneksinut kauniita unelmia vaimon hellistä kätösistä. Hän pettyy. Vaimo vajoaa yhä syvemmälle tuohon tuntemattomien töitten kaaokseen, väsyy, tuskastuu, eikä väsyneellä ihmisellä ole huumorintajua.
Ratkaisu tilanteeseen
Vierasta apua on vaikea saada, ja jos jonkun tytönheilakan saa, hän tavallisesti on täysin ammattitaidoton. Teollisuus tosin alkaa hiljalleen autella perheenäitiä, mutta matka amerikkalaiseen keittiöön ja taloudenhoitoon on vielä pitkä.
Eiköhän ole vain parasta mennä itseensä ja tehdä tiliä tarkasti ja rehellisesti? Parasta ensin luopua illuusiooneista ja katsoa elämää sinä arkisena aherruksena, mikä se on ja joka on elämän paras sisältö. Toiseksi äiti on siinä onnellisessa asemassa, että hän tekee omaa työtään. ja kolmanneksi hänen halveksittu lastenhoitonsa on hauskaa työtä, kun osaa ottaa sen oikealla tavalla.
Kotiliesi 6/1949
Sunnuntaina 29.4.2007, Aikakone
Teema: Nuorelle morsiamelle
Ihania
"Uskotteko, rehtori Rautavaara tosiaankin, että miehellä aina on rasittavampi työ kuin vaimolla kotona? Ei missään voi paremmin lepuuttaa hermojaan kuin rauhallisessa konttorihuoneessa. Mutta ajatelkaahan minun työhuonettani, keittiötä."
Venyisi liian pitkäksi kirjeeni, jos kuvailisin erilaisia päivän mittaan esiintyviä tilanteita. Ajatelkaa että ilman apulaista hoidan 6 hengen talouden, 4 huoneen siivouksen, 20 kanaa, ostokset, vaatteiden ompelun ja korjaukset, puutarhan kesäisin sekä valvon öisin lasten kanssa.
Eikö olisi paikallaan sanoa, ettei tällaisen työllä rasitetun vaimon hermoja enää saa rasittaa minkäänlaisilla huolilla, ja kehoittaa miestä lyhyen ja kevyen työpäivän jälkeen kaikin keinoin tehokkaasti vaimoansa auttamaan, senkin uhalla, ettei sanomalehdet ihan niin perinpohjin tulisikaan luetuiksi."
Tuo pieni ote on oikeasta todellisesta kirjeestä, joka on Kotilieteen tullut n
3:ssa olleen johdantokirjoituksen ilmestyttyä, kertoo varsin selvästi nykyajan naisen pahimmasta probleemasta: epäviihtymyksestä kodin piirissä, johon piiriin nainen kuitenkin niin oleellisesti kuuluu. kuuluu luonnostaan koska tytöt jo pienestä lähtien suunnittelevat avioliittoa. Mies sen sijaan kuulemma purjehtii mainittuun satamaan vasta sitten, kun hän on kyllästynyt syömään ulkona.Avioliitossa kaikki muuttuu
Siinä sitä sitten ollaan. Miten muuttuu kummankin asema! Mies palaa hyvin pian häälentonsa jälkeen arkiseen entiseen työhönsä, sillä saimmehan juuri kuulla, että työ on hänen elämänsä sisältö, koti vain jonkinlainen tukikohta ja huoltoasema, josta saa puhtaan paidan ja lämpöisen ruoan ja joskus henkisenkin huollon.
Mutta nainen? Onko siinä sosiaalista tragediaa? Ainakin naiset itse ajattelevat niin. Naista ei ole millään tavalla kasvatettu avioliittoa varten. Tosin hän elokuvissa ja muussa nykyajan nuorison elämänkoulussa saa nähdä orastavan lemmen ihanuuden, mutta nuo tosikertomukset päättyvät aina varovaisesti viimeistään häämarssiin. Niinpä sitten uskotaan, että naimisissa oleminen on pelkkää ruusuista kuhertelua.
Pettymys on silloin suuri, kun vähitellen paljastuu todellisuus, sehän on useimmilla pelkkää työtä, pesua ja siivousta, ruoanlaittoa ja lastenhoitoa. Uh! ja kaikki semmoista työtä, jota itse aina hiljakseen halveksimme ja jonka äiti meille teki.
Mies on usein avioliittoonsa asti äitinsä hyvässä hoivassa tai jos hän on elänyt itsellisenä poksissaan, hän on uneksinut kauniita unelmia vaimon hellistä kätösistä. Hän pettyy. Vaimo vajoaa yhä syvemmälle tuohon tuntemattomien töitten kaaokseen, väsyy, tuskastuu, eikä väsyneellä ihmisellä ole huumorintajua.
Ratkaisu tilanteeseen
Vierasta apua on vaikea saada, ja jos jonkun tytönheilakan saa, hän tavallisesti on täysin ammattitaidoton. Teollisuus tosin alkaa hiljalleen autella perheenäitiä, mutta matka amerikkalaiseen keittiöön ja taloudenhoitoon on vielä pitkä.
Eiköhän ole vain parasta mennä itseensä ja tehdä tiliä tarkasti ja rehellisesti? Parasta ensin luopua illuusiooneista ja katsoa elämää sinä arkisena aherruksena, mikä se on ja joka on elämän paras sisältö. Toiseksi äiti on siinä onnellisessa asemassa, että hän tekee omaa työtään. ja kolmanneksi hänen halveksittu lastenhoitonsa on hauskaa työtä, kun osaa ottaa sen oikealla tavalla.
Kotiliesi 6/1949
Sunnuntaina 29.4.2007, Aikakone
Teema: Nuorelle morsiamelle
Ihania