Avaruudessa kasvatettiin retiisejä, harmittaa olla väliinputoajasukupolvea!

  • Viestiketjun aloittaja En ehdi lennolle
  • Ensimmäinen viesti

Haluaisin avaruuteen ja valita kehoni ravintoliuoksista

  • Kyllä, maapallo on junttila ja perähikijä sekä onneton impivaara

  • Pysyn maassa, jo pelkkä ajatus leijumisesta painottomuuksissa ahdistaa

  • En osaa sanoa


Results are only viewable after voting.
En ehdi lennolle

tuo retiisinkasvatusvideo voi olla avaruuspuutarhan portilla avaruusaluksessa kun tähtilapset menevät viikonlopuksi viidakkoleirille. ensimmäiset ihmiset ovat jo syntyneet jotka lähtevät avaruuteen ilman aikomusta palata, seuraavan sukupolven lapset syntyvät avaruudessa. Matkalta vaan louhitaan hiiltä ja radioaktiivisia aineita. Olisipa syntynyt vasta sadan vuoden päästä. Avaruudessa ei tarvitse ajatella ilmanvastusta ja putoamista joten avaruusalus voi olla vaikka kuinka iso, planeetan tai vaikka tähden kokoinen, muutamia pieniä tekoaurinkoja fuusiovoimaloina kiertoradalla, osa vaan valonheittiminä ja koristeina. Omasta aurinko kunnasta saadaan kaikkia raaka-aineita mitä maapalloltakin joten voidaan rakentaa useitakin aluksia tai muuttaa koko aurinkokunta yhdeksi alukseksi. Kun energiaa aletaan toden teolla hyödyntää ja hallita niin voisimme jopa matkustaa aurinkokunta haluamme suuntaan.

että tympäisee elää lentokoneiden ja autojen ajassa! Fuusioenergian ratkaisee ensimmäiset energiaongelmat, omat pikku aurinkomme, parempaakin on varmaan tulossa mutta siihen voi mennä aikaa. Tai ehkä ihmiset löytää sellaisen fysiikan aika pian sen jälkeen kun fuusio on käytössä. Silloin päästään näkemään käytännössä miten massa ja energia toimii kun voidaan tuottaa erilaisia kertalukumääriä energiaa hyvin pienissä laitteessa, taskulaskimessa tai lampussa pieni tähti. aurinkoenergiaa parhaimmillaan!

luultavasti myös kehoja kasvatetaan laboratorioissa ja ihmiset muokkaantuvat minkälaisiksi haluavat ja elävät sen mitä aivot kestää hyytelössä. On tämä karua olla tällainen luolaihminen!
 

Yhteistyössä