hiki-iita
Lääkitys on lisännyt kainalohikoilun aivan mahdottomaksi, mutta se on kuitenkin siedettävä sivuoire siihen nähden, kuin jos en söisi lääkettä ollenkaan.
Eli ongelma on seuraavanlainen; ehdin käyttää + pestä jokaista paitaani vain n. 10-15 kertaa, jonka jälkeen niitä ei enää voi käyttää hajun takia. Siis puhtaana ollessaan ne tuoksuu ihan hyvälle, eivätkä ole kellastuneita tai muutenkaan mitenkään "merkittyjä", mutta ans olla kun pidän sitä puoli tuntia päällä, niin paita haisee kuin skunkki, vaikka itse kainalot olisivat vielä ihan freesit. Tässä ei ole merkitystä mitä deodoranttia käytän, vaan se haju pinttyy niihin kuituihin, vaikka olen tosi tunnollinen pyykkäri.
Harmittaa vaan tosi pirusti, kun pitäis olla koko ajan ostamassa uusia paitoja (käy kalliiksikin), vaikka niissä ei ole varsinaisesti mitään "oikeaa" vikaa; ei nyppyä, tahroja, reikiä ja ihan muodikkaitakin ovat. Eikä niitä kehtaa laittaa edes UFF:in laatikkoonkaan, ettei kukaan vaan maksa myymälässä sellaisesta. Kertokaa nyt siis mulle, että mitä TE TEKISITTE NIILLE PAIDOILLE? Tai jos joku tietää jonkun hyvän pesukikan tai -aineen, niin kertokaa ihmeessä! Täällä aletaan olla ihan oikeasti kohta liemessä tän vaivan kanssa, kun on kesä ja helle vielä lisäämässä tuskaisuutta..
Hyvää ja RAIKASTA kesää meille kaikille