Auttakaa,pidänkö lapsen?

Hei! Anteeksi jo valmiiksi pitkä teksti. Olen 26 vuotias,11 kk ihanan lapsen äiti. Tällä hetkellä asun lapseni kanssa kahdestaan ja olen käytännössä yksinhuoltaja. Olemme kuitenkin suhteessa lapsen isän kanssa ja tapaamme säännöllisesti. Puolisoni on nimittäin vankilassa tällä hetkellä ja tulee olemaan vielä todennäköisesti 1-2v,ellei korkeimmassa oikeudessa päätetä toisin. Mieheni tuomiosta sen verran,että kyseessä on vuosia sitten tapahtunut sekava hätävarjelun liioittelu-tilanne.

Tämä on ollut meille yhtä painajaista. Itse nuorena olen onnettomuuden seurauksena syönyt kipulääkkeitä,joista lopulta muodostui minulle ongelma. Olin lääkekoukussa. Mieheni tavattua ja esikoista odottaessa elämä oli jo raiteillaan. Kävin kuitenkin läpi pahan raskausajan masennuksen.

Lapsen synnyttyä mies lähti vankilaan. Meillä on arki kuitenkin pikkuhiljaa asettunut uudelleen uomeihinsa ja voisin sanoa olevani nyt menneeseen nähden onnellinen. Toki miehen tilanne surettaa kaikkia,mutta meillä lapsen kanssa menee hyvin. Lapsemme on ns.”helppo lapsi”,en ole kokenut olevani kohtuuttoman väsynyt,eikä minulla ole ollut masennusoireita. Totta kai välillä hänenkin kanssa on raskaita päiviä,mutta pärjäämme. Olen muutama kuukausi sitten myös aloittanut työni uudelleen. Olen pirteä,voin hyvin.

Nyt kuitenkin tilanne on sellainen,että olen raskaana jälleen. Olin uskomattoman typerä ja luotin niihin ”varmoihin päiviin”. Mieheni oli siis vuorokauden mittaisella lomalla ja kuukautiseni olivat loppuneet muutamaa päivää ennen,kuin hän tuli kotiin. Ehkäisy petti enkä sitten hakenut koskaan jälkiehkäisyä. Tiedän,typerää.

Minulla oli viime viikolla ultra ja sieltä löydettiin elävä sikiö,viikot vastasivat 9+2. Melkein päätin jo testin tehdessäni raskaudenkeskeytyksen olevan ainoa oikea vaihtoehto,mutta tietysti halusin vilkaista sisälläni kasvavaa pikkuista ultrassa ja siinä samassa mieleni muuttui. Mieheni on alusta asti ollut sitä mieltä,että lapsi pidetään. Mutta hän ei olekkaan elänyt päivääkään tätä ”vauva-arkea.” Vielä. Esikoisemme on,niinkuin sanoin,helppo lapsi,mutta mitä jos toisen kohdalla tuleekin vaikkapa koliikki,enkä jaksa sitten pitää huolta kummastakaan?

Toisaalta meillä on suuri läheisverkosto sekä apua saatavilla myös viranomaisten puolesta. Esikoisen kohdalla pyysin taustani vuoksi apua lastensuojelusta ja saimmekin ihanat työntekijät.

Mitä te tekisitte tilanteessani? Jos täällä muita tupla yh-äitejä,niin miten olette selvinneet? Mihin kannattaisi varautua jo etukäteen?Pelottaa niin raskaus-ajan,kuin synnytyksenjälkeiset masennukset jne. Pelkään jopa väsyväni niin,että menen johonkin lapsivuodeajan psykoosiin,ja menetän kummatkin lapseni
Pelottaa,että kaikki tämä hyvä menee rikki,mitä olen esikoiseni kanssa saanut rakennettua…Pienen hetken ajan ajoittain olen varma siitä,että me kyllä pärjäämme toisenkin lapsen kanssa,toisena hetkenä näen painajaisia siitä,miten elämä tulee olemaan yhtä kaaosta Pelkään,että mies ei vapauduttuaan jaksakaan,vaikka kovasti kyllä väittää tätä haluavansa. Tuntuu, että tulen hajoamaan,mikäli pidän tämän lapsen ja samalla tiedän,että raskaudenkeskeytys tulisi hajottamaan minut. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa.

 

Jos pitää palstalla pyytää apua tämmöisessä asiassa niin eiköhän se ole aika selvä että ei kannata jatkaa raskautta?

 

Hei! Anteeksi jo valmiiksi pitkä teksti. Olen 26 vuotias,11 kk ihanan lapsen äiti. Tällä hetkellä asun lapseni kanssa kahdestaan ja olen käytännössä yksinhuoltaja. Olemme kuitenkin suhteessa lapsen isän kanssa ja tapaamme säännöllisesti. Puolisoni on nimittäin vankilassa tällä hetkellä ja tulee olemaan vielä todennäköisesti 1-2v,ellei korkeimmassa oikeudessa päätetä toisin. Mieheni tuomiosta sen verran,että kyseessä on vuosia sitten tapahtunut sekava hätävarjelun liioittelu-tilanne.

Tämä on ollut meille yhtä painajaista. Itse nuorena olen onnettomuuden seurauksena syönyt kipulääkkeitä,joista lopulta muodostui minulle ongelma. Olin lääkekoukussa. Mieheni tavattua ja esikoista odottaessa elämä oli jo raiteillaan. Kävin kuitenkin läpi pahan raskausajan masennuksen.

Lapsen synnyttyä mies lähti vankilaan. Meillä on arki kuitenkin pikkuhiljaa asettunut uudelleen uomeihinsa ja voisin sanoa olevani nyt menneeseen nähden onnellinen. Toki miehen tilanne surettaa kaikkia,mutta meillä lapsen kanssa menee hyvin. Lapsemme on ns.”helppo lapsi”,en ole kokenut olevani kohtuuttoman väsynyt,eikä minulla ole ollut masennusoireita. Totta kai välillä hänenkin kanssa on raskaita päiviä,mutta pärjäämme. Olen muutama kuukausi sitten myös aloittanut työni uudelleen. Olen pirteä,voin hyvin.

Nyt kuitenkin tilanne on sellainen,että olen raskaana jälleen. Olin uskomattoman typerä ja luotin niihin ”varmoihin päiviin”. Mieheni oli siis vuorokauden mittaisella lomalla ja kuukautiseni olivat loppuneet muutamaa päivää ennen,kuin hän tuli kotiin. Ehkäisy petti enkä sitten hakenut koskaan jälkiehkäisyä. Tiedän,typerää.

Minulla oli viime viikolla ultra ja sieltä löydettiin elävä sikiö,viikot vastasivat 9+2. Melkein päätin jo testin tehdessäni raskaudenkeskeytyksen olevan ainoa oikea vaihtoehto,mutta tietysti halusin vilkaista sisälläni kasvavaa pikkuista ultrassa ja siinä samassa mieleni muuttui. Mieheni on alusta asti ollut sitä mieltä,että lapsi pidetään. Mutta hän ei olekkaan elänyt päivääkään tätä ”vauva-arkea.” Vielä. Esikoisemme on,niinkuin sanoin,helppo lapsi,mutta mitä jos toisen kohdalla tuleekin vaikkapa koliikki,enkä jaksa sitten pitää huolta kummastakaan?

Toisaalta meillä on suuri läheisverkosto sekä apua saatavilla myös viranomaisten puolesta. Esikoisen kohdalla pyysin taustani vuoksi apua lastensuojelusta ja saimmekin ihanat työntekijät.

Mitä te tekisitte tilanteessani? Jos täällä muita tupla yh-äitejä,niin miten olette selvinneet? Mihin kannattaisi varautua jo etukäteen?Pelottaa niin raskaus-ajan,kuin synnytyksenjälkeiset masennukset jne. Pelkään jopa väsyväni niin,että menen johonkin lapsivuodeajan psykoosiin,ja menetän kummatkin lapseni
Pelottaa,että kaikki tämä hyvä menee rikki,mitä olen esikoiseni kanssa saanut rakennettua…Pienen hetken ajan ajoittain olen varma siitä,että me kyllä pärjäämme toisenkin lapsen kanssa,toisena hetkenä näen painajaisia siitä,miten elämä tulee olemaan yhtä kaaosta Pelkään,että mies ei vapauduttuaan jaksakaan,vaikka kovasti kyllä väittää tätä haluavansa. Tuntuu, että tulen hajoamaan,mikäli pidän tämän lapsen ja samalla tiedän,että raskaudenkeskeytys tulisi hajottamaan minut. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa.

Tottakai pidät lapsosen pienoisen

 

Hei! Anteeksi jo valmiiksi pitkä teksti. Olen 26 vuotias,11 kk ihanan lapsen äiti. Tällä hetkellä asun lapseni kanssa kahdestaan ja olen käytännössä yksinhuoltaja. Olemme kuitenkin suhteessa lapsen isän kanssa ja tapaamme säännöllisesti. Puolisoni on nimittäin vankilassa tällä hetkellä ja tulee olemaan vielä todennäköisesti 1-2v,ellei korkeimmassa oikeudessa päätetä toisin. Mieheni tuomiosta sen verran,että kyseessä on vuosia sitten tapahtunut sekava hätävarjelun liioittelu-tilanne.

Tämä on ollut meille yhtä painajaista. Itse nuorena olen onnettomuuden seurauksena syönyt kipulääkkeitä,joista lopulta muodostui minulle ongelma. Olin lääkekoukussa. Mieheni tavattua ja esikoista odottaessa elämä oli jo raiteillaan. Kävin kuitenkin läpi pahan raskausajan masennuksen.

Lapsen synnyttyä mies lähti vankilaan. Meillä on arki kuitenkin pikkuhiljaa asettunut uudelleen uomeihinsa ja voisin sanoa olevani nyt menneeseen nähden onnellinen. Toki miehen tilanne surettaa kaikkia,mutta meillä lapsen kanssa menee hyvin. Lapsemme on ns.”helppo lapsi”,en ole kokenut olevani kohtuuttoman väsynyt,eikä minulla ole ollut masennusoireita. Totta kai välillä hänenkin kanssa on raskaita päiviä,mutta pärjäämme. Olen muutama kuukausi sitten myös aloittanut työni uudelleen. Olen pirteä,voin hyvin.

Nyt kuitenkin tilanne on sellainen,että olen raskaana jälleen. Olin uskomattoman typerä ja luotin niihin ”varmoihin päiviin”. Mieheni oli siis vuorokauden mittaisella lomalla ja kuukautiseni olivat loppuneet muutamaa päivää ennen,kuin hän tuli kotiin. Ehkäisy petti enkä sitten hakenut koskaan jälkiehkäisyä. Tiedän,typerää.

Minulla oli viime viikolla ultra ja sieltä löydettiin elävä sikiö,viikot vastasivat 9+2. Melkein päätin jo testin tehdessäni raskaudenkeskeytyksen olevan ainoa oikea vaihtoehto,mutta tietysti halusin vilkaista sisälläni kasvavaa pikkuista ultrassa ja siinä samassa mieleni muuttui. Mieheni on alusta asti ollut sitä mieltä,että lapsi pidetään. Mutta hän ei olekkaan elänyt päivääkään tätä ”vauva-arkea.” Vielä. Esikoisemme on,niinkuin sanoin,helppo lapsi,mutta mitä jos toisen kohdalla tuleekin vaikkapa koliikki,enkä jaksa sitten pitää huolta kummastakaan?

Toisaalta meillä on suuri läheisverkosto sekä apua saatavilla myös viranomaisten puolesta. Esikoisen kohdalla pyysin taustani vuoksi apua lastensuojelusta ja saimmekin ihanat työntekijät.

Mitä te tekisitte tilanteessani? Jos täällä muita tupla yh-äitejä,niin miten olette selvinneet? Mihin kannattaisi varautua jo etukäteen?Pelottaa niin raskaus-ajan,kuin synnytyksenjälkeiset masennukset jne. Pelkään jopa väsyväni niin,että menen johonkin lapsivuodeajan psykoosiin,ja menetän kummatkin lapseni
Pelottaa,että kaikki tämä hyvä menee rikki,mitä olen esikoiseni kanssa saanut rakennettua…Pienen hetken ajan ajoittain olen varma siitä,että me kyllä pärjäämme toisenkin lapsen kanssa,toisena hetkenä näen painajaisia siitä,miten elämä tulee olemaan yhtä kaaosta Pelkään,että mies ei vapauduttuaan jaksakaan,vaikka kovasti kyllä väittää tätä haluavansa. Tuntuu, että tulen hajoamaan,mikäli pidän tämän lapsen ja samalla tiedän,että raskaudenkeskeytys tulisi hajottamaan minut. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa.

Kuulostaa siltä että sinulla on tukiverkosto jo valmiiksi kunnossa. Vaikka sairastuisit raskaudenjälkeiseen masennukseen niin tuskin se loppuelämää kestää. Lisäksi tuossa tilanteessa lienee myös mahdollista päästä sairaalaan. Lasten sijoitus muualle ei todellakaan ole ensimmäinen, mitä viranomaiset tekevät jos lapset vain ovat turvassa. Ensisijaisesti he käsittääkseni pyrkivät auttamaan koko perhettä teidän kodissanne. Puhu asiasta ja huolistasi ammattilaisten kanssa ja mieti yhdessä heidän kanssaan vaihtoehtoja. Uskon, että myös raskaudenkeskeytys saattaa jättää syvät haavat. Juttele vielä myös miehesi kanssa. Onko sinun mahdollista ottaa vaikka videokuvaa päivistänne lapsen kanssa ja näyttää niitä miehellesi - siis myös niitä vaikeita tilanteita. Tai pääseekö miehesi lomille, joiden aikana näkisi arkea paremmin?

Tsemppiä, rohkeutta ja paljon voimia!

 

Esikoinen on vielä alle 1v ja pyörität arkea yksin, joten on ihan luonnollista että mietityttää miten kestäisit kahden pienen kanssa! Sulla kuitenkin on 9kk aikaa tottua ajatukseen, ja siinä samalla esikoinen kasvaa ja miehen vapautumispäivämäärä lähenee. Kerroit että tukiverkostoja on, joten mun neuvo on, että hyppää rohkeasti tulevaan - raskaudenkeskeytys voi kaduttaa ja horjuuttaa mielenterveyttä pitkänkin ajan päästä, mutta omaa lasta tuskin kadut milloinkaan <3 Kaikkea hyvää teille

 

Paljon onnea raskaudesta! Tietysti pidät lapsen, ajattele, miten suuri lahja hän on teille ja myös isosisarukselle! Pieni ikäero on sisarusuhteiden kannalta ihana asia.