AUTTAKAA IHMISET HÄDÄSSÄ....

Ollaan oltu 2,5 vuotiaan kanssa sairaalassa teho-osastolla viikon verran, tänään päästiin RASKAAN tuomion kanssa kotiin

Elikäs meidän rakkaalla kullannupulla todettiin luusyöpä...... elinaikaa max 6kk, nyt syödään todella vahvoja särkylääkkeitä ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin

Saimme sairaalasta vertaistuki ryhmän numeron ja käskettiin soittamaan sinne.... Auttakaa ja kertokaa kuinka selviämme tästä yli SURU on jo NYT sanoin kuvaamaton

 

uusi provo?

 

:hug: Voih, en voi kuin kuvitella miltä tuollainen tuntuu. Isot halaukset ja jaksamista :hug: :heart:

 

:hug: Voimia teille!

 

uusi provo?

Idiootti?

 

voi ei! voimia ja jaksamisia :hug:

 

:'( :hug:

 

asutteko provoossa?

 

Voimia teille! :hug:

 

Kamalaa! Eikö ole mitään tehtävissä?

 

Oman lapsen leukemialle menettäneenä sanon ettei siitä selviä, mut päivästä toiseen pääsee hetki kerrallaan elämällä. Kannattaa hyväksikäyttää se vertaistuki, mie en sitä tehny ja oon katunu myöhemmin. Ensinnäki toivon että jaksatte nämä kuukaudet tehä asiat niinku ennenki mahollisuuksien mukkaan, olla niin että itekki jaksatte. Suru painaa tuomion jälkeen, mie tiiän sen, mut piä sitä lasta sylissä nyt niin paljon ko vaan voit. Mulla lapsi kuoli reilun vuojen iässä ja koko sen elämänsä ajan se oli mulla sylissä aina ko mahollista, tuntuu että kasvettiin kiinni toisiimma. Ja siksipä se menetys oli ko ois joku tärkeä elin viety pois. Sellanen arki ja ruutiini tekkee sairauvesta lapsellekki vähemmän pelottavan, ehkä jo paljonki ymmärtää ja lukkee aikusten kasvoilta.

Jos sulla on musta nikki niin saa laittaa yv:tä, mie elän niitä menetyksen kuukausia, viikkoja, päiviä ja jopa sekunteja vieläki vähän väliä uuelleen, mut nyt ossaan ajatella jo vähän helpommin kaiken. Joka kerta se itku tullee, mut se saa tullakki.

Mie toivon teille niin paljon voimia ko toinen ihminen vaan toivoa voi, annan vaikka omistaniki pois että jaksatte. :hug:

 

voi ei tuollaista ei toivoisi kenellekkään. Osaisimpa sanoa jotain lohduttavaa. :hug:

 

Jos tilanne olisi oikeasti tuo niin ei ensimmäiseksi tulisi mieleen tulla kirjoittelemaan tänne.

 

No ei asuta... ja.... ÄÄÄH itkettää kokoajan

 

Voimia suruun, varmastikin kaikkien vanhempien pahin pelko. :'( :hug:

 

:hug: voimia tuleviin kuukausiin. pikkuselle suojelusenkeli mukaan, pitämään kivut poissa :hug:

 

asutteko provoossa?

ihan sairasta kirjoitella tommosta! Mistä ihmeestä tiedät että tämä on provo? Entä jos ei ole? Pidä mölyt mahassasi ja kuvittele itsesi hetkeksi toisen kenkiin.

 

Kultakeijuko (vai mikäse nyt olikaan? ) siellä taas hakee sympatiaa...?

Ei näihin tarinoihin enää jaksa uskoa.

 

uusi provo?

Idiootti?

Jos mun lapselle oli tänään luvattu max puol vuotta elinaikaa, niin en mä netissä kirjottelis. Joten ei en ole idiootti, en vain usko enään mitään tälläsiä juttuja mitä palstakke kirjotetaan.

 

Ootko sä se taas se sama tyyppi joka tänne kirjoittelee milloin mitäkin traagisia tarinoita? Jos olet, niin todella mautonta.

 

Auttaisin jos mitenkään voisin. En voi ymmärtää tuskaa jota nyt koette. Lapsen takia varmaan kestät vaikean ajan häntä parhaasi mukaan hoitaen.. Lapsi ainakin tuntee ja ymmärtää rakkautesi ja huolenpitosi. Muuta en nyt voi nyt sanoa. Itse lapsen menettäneenä tiedän että suru tulee olemaan suunnaton...mutta elämä jatkuu sen jälkeenkin...

 

uusi provo?

Idiootti?

Jos mun lapselle oli tänään luvattu max puol vuotta elinaikaa, niin en mä netissä kirjottelis. Joten ei en ole idiootti, en vain usko enään mitään tälläsiä juttuja mitä palstakke kirjotetaan.

Niin. Jokainenhan meistä käsittelee asioita tavallaan.
Arvaile tai älä, mutta älä viitsi....


:hug: :'(

 

uusi provo?

Idiootti?

Jos mun lapselle oli tänään luvattu max puol vuotta elinaikaa, niin en mä netissä kirjottelis. Joten ei en ole idiootti, en vain usko enään mitään tälläsiä juttuja mitä palstakke kirjotetaan.

En usko minäkään ihan kaikkea, mutta se ei silti tarkoita etteikö tämäkin aloitus voisi olla totta. Idioottimaista tulla kirjoittelemaan tuollaista kun toisella voi olla oikeasti hätä. Ja ei, sinä et voi tietää miten vastaavassa tilanteessa käyttäytyisit, ellet sitten ole vastaavaa kokenut? Jos et kerran usko, pysy poissa.

 

Oman lapsen leukemialle menettäneenä sanon ettei siitä selviä, mut päivästä toiseen pääsee hetki kerrallaan elämällä. Kannattaa hyväksikäyttää se vertaistuki, mie en sitä tehny ja oon katunu myöhemmin. Ensinnäki toivon että jaksatte nämä kuukaudet tehä asiat niinku ennenki mahollisuuksien mukkaan, olla niin että itekki jaksatte. Suru painaa tuomion jälkeen, mie tiiän sen, mut piä sitä lasta sylissä nyt niin paljon ko vaan voit. Mulla lapsi kuoli reilun vuojen iässä ja koko sen elämänsä ajan se oli mulla sylissä aina ko mahollista, tuntuu että kasvettiin kiinni toisiimma. Ja siksipä se menetys oli ko ois joku tärkeä elin viety pois. Sellanen arki ja ruutiini tekkee sairauvesta lapsellekki vähemmän pelottavan, ehkä jo paljonki ymmärtää ja lukkee aikusten kasvoilta.

Jos sulla on musta nikki niin saa laittaa yv:tä, mie elän niitä menetyksen kuukausia, viikkoja, päiviä ja jopa sekunteja vieläki vähän väliä uuelleen, mut nyt ossaan ajatella jo vähän helpommin kaiken. Joka kerta se itku tullee, mut se saa tullakki.

Mie toivon teille niin paljon voimia ko toinen ihminen vaan toivoa voi, annan vaikka omistaniki pois että jaksatte. :hug:

:'(

 

Veikkaisin ettei tuo syöpä kuitenkaan ole uusi asia teille. Harvoinpa sitä ensimmäisenä joudutaan teho-osastolle, saatika siellä ilmoitetaan ennen mitään hoitokokeiluja, että elinaikaa on vain 6 kk. Voisitko vähän tarkentaa mistä tuo homma oikein lähti?