Oma as-poikani oli kaksivuotiaana juuri tuollainen enimmäkseen omissa oloissaan viihtyvä. Kyllä hän halailusta tykkäsi ja otti kontaktia, mutta enimmäkseen siis puuhaili (ja puuhailee yhä) itsekseen.
Tuossa iässä silmiinpistävän erilaista oli riviinlaittelu. Ei siis leikkinyt leluilla tavalliseen tapaan, vaan tykkäsi laittaa leluja riviin ja pinoon. Tuota on jossakin määrin yhä (ikää siis 3,5 vuotta), mutta vähemmän.
Autistilapsilla on muutenkin taipumus kiinnostua normaalia enemmän lelujen ja tavaroiden ulkonäöksellisistä ominaisuuksista: saattavat esim. hyvinkin pitkään pyöritellä auton pyörää tai katsella valon heijastumia lelun pinnasta. Meillä tuo ilmeni niin, että poika tykkäsi nostaa esineitä aivan silmiensä eteen ja liikutella niitä vaakatasossa silmiensä editse, lähietäisyydellä.
Katsekontaktia autistilapset saattavat välttää - mutta ei välttämättä. Toisaalta toinen ääripää on herkeämätön tuijotus.
Toinen omalaatuisuus pojallani oli - ja on yhä - tuon roolileikkien puuttumisen lisäksi (leikkii siis lähinnä matkimalla tai peuhaamalla) erittäin hyvä muisti. Poikani oppi kaikki kirjaimet ja numerot reilun 1,5 vuoden iässä ja osaa nyt jo hiukan kirjottaa ja lukea sekä lukea kolminumeroiset numerot sujuvasti. Hän on muutekin tosi kiinnostunut numeroista ja kirjaimista ja tuollainen erityiskiinnostuksen/intohimon olemassaolo on tyypillistä erityisesti aspergerin syndroomalle (joka siis kuuluu myös autismin kirjoon).
Kaksivuotias ei muutenkaan vielä varsinaisesti LEIKI muiden lasten kanssa, se on sellaista toisten rinnalla oman leikin leikkimistä lähinnä. Ja kaksikielisessä perheessä puheenkehityksen hitaus ei liene mitenkään harvinaista. Mutta minä ainakin usuttaisin sinua rohkeasti puhumaan peloistasi neuvolassa ja pyytämään siellä lähetettä psykologille. Välttämättä hänkään ei osaa sanoa mitään kovin täsmällistä, mutta jos neuvolapsykologi on ammattinsa tasalla, hän ottaa sinun huolensa tosissaan ja tutkii/tutkituttaa asian.
Meillä epäilyni heräsivät vasta, kun poika 2,5-vuotiaana meni päiväkotiin ja siellä vetäytyi isossa ryhmässä täysin sivuun toiminnasta. Kotona hän oli kyllä läsnäoleva ja reipas, mutta hälyisä pk-ryhmä veti hänet lukkoon.
Oma kokemukseni oli, että neuvolassakin tiesivät aika vähän aspergerista ja autismista. Ensireaktio siellä oli, että eihän pojallani ole mitään vikaa, koska ottaa kontaktia ja puhuu ikätasoisesti. Mutta sellainen kovakorvaisuus (eli ettei noteeraa, noudata kaikkia ohjeita) pisti sielläkin 3-vuotistarkastuksessa terkkarin silmiin. Suostui panemaan lähetteen jatkotutkimuksiin. Sama "tuskin pojalla mitään vikaa on, mutta tutkitaan nyt, kun äiti kerran on huolissaan" -asenne oli neuvolapsykologillakin. Mutta kun menimme Lastenklinikalle neurologin pakeille, niin hänpä katsoi poikaa minuutin ja osasi jo sanoa, että aavistukseni olivat olleet oikeita ja poika on osastotutkimusten tarpeessa. Niitä joutuu vain ainakin täällä Helsingissä jonottamaan PUOLI VUOTTA, joten kannattaa panna prosessi alulle, jos epäilyn aihetta on. Meillä osastotutkimukset vahvistivat epäilyt, pojalle diagnosoitiin aspergerin piirteitä ja hienomotoriikan puutteita. Diagnoosi täsmentynee 5-vuotiaana, as:iä ei yleensä sitä nuoremmalle diagnosoida. Autismidiagnoosi sen sijaan voidaan hyvin tehdä jo 2-vuotiaalle.
Rohkeasti siis selvittämään asiaa, autismin oirehtimista voidaan sopivilla tukitoimilla lievittää hurjasti, vaikka ko. neurologinen häiriö ei ikinä tietysti paranekaan!
