Autatteko vanhempianne taloudellisesti?

Kun täällä on kyselty, että auttavatko vanhemmat lapsiaan taloudellisesti, niin kysellään sitten näin päin: ketkä joutuu auttamaan vanhempiaan tai appivanhempiaan taloudellisesti? Mieheni vanhempien eläkkeet on niin pienet, että mieheni antaa heille vähän väliä rahaa välttämättömiin menoihin. Appivanhemmat eivät kylläkään pyydä rahaa, mutta kyllä sen huomaa, miten niukkaa heillä on. Ruokana on makkaraa ja jauhelihaa vuorotellen, eikä kumpikaan koskaan osta itselleen uusia vaatteita, kun ei ole varaa. Nytkin anopilla oli ollut varmaan viimeiset 15 vuotta samat silmälasit, joten mieheni kustansi hänelle silmälääkärikäynnin ja uudet silmälasit, jotka olivat todellakin tarpeen. Että näinkinpäin voi asiat olla.

 

Ostin isälleni vaatteita ja vein joskus ruokaa. Isäni sai peruspäivärahaa, josta jäi vain pari sataa euroa kuussa käteen, kun vuokra oli maksettu. Ei minusta siinä ole mitään ihmeellistä, että auttaa omia vanhempiaan. Onhan he maksaneet minun menojani kun olin pieni.

 

Isäni on alkoholisti ja sillon kun on selvä, niin apua tulee. Eli joskus ostan ruokaa yms. ja alan ammattilaisena leikkaan hiukset ei ole tarvinnut maksaa siitä kenellekään vuosiin. Tollasia pieniä apuja ja vastaavasti hän sitten auttaa esim. leikkaamalla pensasaitaa yms. pieniä juttuja.

 

Vastasin kyllä tuohonkin kysymykseen jo toisessa Gallupissa.
Noin kymmenen vuotta sitten vanhempani tekivät konkan ja menettivät kotinsa. Itse vielä siihen aikaan sinkkuna ja hyvätuloisena. Otin lainan ja ostin vanhemmilleni uuden kodin. Itse asun vuokralla vieläkin , mutta ompahan se raha taatussa tallessa sitten eläkepäiviä varten. Ja siihen aikaan autoin muutenkin vanhempaniani , kun olin ulkomailla töissä ja vanhemmillani oli käyttö oikeus tiliini. Nyt vain ovat osat muuttuneet, vieläkin ulkomailla, mutta persaukisena kotiäitinä ja vanhempani autavat, ei tosin pyynnöstäni, vaam aina silloin tällöin laittavat paketin suomen herkkuja tulemaan

 

Mies antaa äidilleen ja isäpuolelle vippejä ja mua hatuttaa kun ne menee viinaan en tiiä paljonko on maksamatta takasin...
Viimeksi kysyivät meitä takaamaan kolmen tonnin lainaa mutta emme suostuneet.Muuten ois varmaan suostuttu mutta ovat työttömiä ja raha-asiat ihan retuperällä heillä.
Omille vanhemmille ei tarvitse mutta ostan esim äidilleni sukkia, kivoja paitoja, alkkareita, hameita jne.kun hän ei jotenkin raaski itselleen vaatteita ostella.

 

Meidän kumpaisenkaan vanhemmat eivät tarvitse taloudellista apua. Mun vanhemmat ovat varsin hyvätuloisia ja puolison äiti (isä kuollut jo) tulee toimeen kivasti, ei leveästi mutta ei tarvitse kituuttaakaan. Toki saisivat ja saavat kaiken avun, minkä ikinä tarvitsevat ja me kykenemme auttamaan.

 

En auta

 

Ei tarvi auttaa, ovat kummankin puolelta varsin hyvätuloisia. Tai siis hyväeläkkeisiä.

 

Heh, ei olisi mitään mahdollisuutta!
En pysty auttamaan rahallisesti ketään kun ei rahat riitä omaankaan elämiseen. Meidän molempien vanhemmat ovat paljon paremmin toimeentulevia kuin me. Vaikka ovatkin eläkkeellä. Saa nähdä, mahtaako itsellä olla asiat puoliksikaan niin hyvin kun eläkeikä koittaa. Se vähän huolestuttaakin.

 

Omia vanhempiani autan tarvittaessa. Esim. maksan äitini lääkkeet, ostan ruokaa tai lainaan rahaa.

 

Autan äitiäni, joka elelee pienellä eläkkeellä. Rahaa en suoranaisesti anna, mutta vien hänelle lähinnä vaatteita, joita ei raaski ostaa. Joskus vien ihan kauppaostokset eli ostan isomman satsin kaikkee säilyvää: jauhoja, makaronia, leipää, wc-paperia... olen yksinhuoltajan lapsi ja meillä on aina eletty "niukasti".

 

Annan joskus rahaa äidilleni, jolla hyvin pienet tulot. Auttaisin enemmänkin jos voisin. Ostan myös aika "hyviä" lahjoja (esim.mikroaaltouunia, verenpainemittaria tms.) äitienpäivänä, jouluna jne niin ei tuntuisi hänestä niin pahalta ottaa vastaan apua lapseltaan.

 

ovat vielä työelämässä ei tarvitse auttaa ja miehen vanhemilla hyvä eläke. autetaan jos tarvis. :flower:

 

maksan joskus äitini jonkun isomman laskun, ja rahaa häneltä lainaamme.. emme saa, hän taas "saa" meiltä rahaa ilman pakkoa maksaa takaisin. isälläni asiat paremmin.<br><br>

 

En auta, periaatteesta :ashamed: .
Valitettavasti mun on pakko myöntää, että mun äiti karttaa työntekoa \|O . Me (sekä äiti että minä) asutaan melko pienessä kylässä, jossa työpaikat on vähissä, mutta vaikka jotakin olisi tarjolla äiti onnistuu kehittämään syyn miksi ei voi mennä juuri ko paikkaan. Esim ei pääse kesäaikaan kulkemaan 8km päähän (paikan vakiväkikin kulkee polkupyörällä...), linja-autot ei kulje iltavuorosta kotiin (ko paikassa on ennekin sumplittu et on voinu lähtee 10 min aikaisemmin et ehtii viimmeiseen autoon..), ei ole ajokorttia ja autoa (vanhempieni erotessa isäni olisi maksanut äitille autokoulun...) Näitä riittää...

Äitini oli kotipalvelussa epäpätevänä sijaisena jonkin aikaa, mutta kun sijaisilta ruvettiin vaatimaan koulutus jäi sekin homma. Jä pätevyyttä ei voinut hankkia, koska kouluun olisi mahdoton kulkea. (Kumma että sekä minä että moni muu kylältä on pystynyt saman matkan kulkemaan, ja ihan julkisilla kulkuneuvoilla...)

Eli mielestäni äitini itse aiheuttaa itselleen rahattomuuden, joten en tunne velvollisuudekseni auttaa häntä :ashamed:

 

Vanhempani eivat tarvitse taloudellista apua. Auttaisin kylla, jos tarvitsisivat.

 

Juuri laitoin rahaa äidin tilille...

 

Tottakai autan minkä pystyn! Se auttaa, jolla on kulloinkin enemmän. :heart:

 

En auta. Eivät kyllä tarvitsisikaan apua, koska heillä on aika suuret perinnöt, joita törsätä :ashamed: . Mutta en auttaisi, vaikka olisivat kuinka puutteessa.

Kun itse olin lapsi, en saanut mitään. Rahaa käytettiin viinaan ihan tolkuttomasti ja lapset eivät saaneet mitään. Vaatteet tein itse itselleni äitini vanhoista vaatteista, tai sain lahjoituksena vanhoja naapureilta tai perhetutuilta. Kerran vuodessa saatoin hirvittävällä kinuamisella saada yhdet uudet housut kun entiset oli moneen kertaan paikattu. Uudet kengät sain kun vanhat kuluivat puhki tai eivät enää mahtuneet mitenkään jalkaan - halvimmat alennusmyynnistä tietenkin. Uusia silmälaseja en saanut vuosiin, vaikka vanhoista tuli niin paha nikkeliallergia että iho oli kasvoissa vereslihalla jne... Lisäksi minua tietysti haukuttiin, nolattiin ja pilkattiin kotona ja julkisesti sekä kuritettiin ruumiillisesti ilman syytä.

Ankeasta lapsuudesta huolimatta jaksoin käydä koulut niin, että nyt minulla on hyvä ammatti, kohtuulliset tulot, ihana perhe ja oma talo. Olen tyytyväinen ja onnellinen. Vanhempiani "autan" niin, että sallin heidän vierailla meillä joskus silloin kun ovat selvin päin (lasten takia, jotta saisivat tavata isovanhempansa), humalassa en suostu heitä tapaamaan tai puhelimessa puhumaan. Itse emme heillä vieraile, koska eivät ole kuitenkaan selvin päin (testattu pari kertaa ja se riitti).

Koska vanhempani eivät ole minulle mitään koskaan antaneet vaan pikemminkin ovat tehneet lapsuudestani #&%?$!*, en katso olevani heille mitään velkaa, enkä näin ollen auttamisvelvollinen.

Katkera olen heille siitä, että he tulevat juomisellaan tuhoamaan isovanhempieni perinnön - kesäpaikkamme maaseudulla - jonka isovanhempani suurella vaivalla, valtavalla työllä ja säästäväisellä elämäntavalla hankkivat ja tarkoittivat perinnöksi sukupolville eteenpäin. Muistan elävästi, kuinka isovanhempani olivat kiintyneitä paikkaan ja kuinka he meille lapsenlapsille siitä kertoivat ja vannottivat säilyttämään paikan suvussa unelmoiden siitä, kuinka meidänkin lapsenlapsemme siellä kerran saisivat kesiään viettää...