Asumistukiin lisää leikkauksia: Jatkossa käytössä varallisuusraja

Onkin ollut todella omituista, ettei suurikaan omaisuus ole estänyt asumistukien rohmuamista. Palstavassarin täytyy olla tästä todella iloinen.

Lausuntokierrokselle on nyt lähtenyt esitys, joka palauttaisi varallisuusrajat asumistukeen. Yhden aikuisen kotitaloudessa raja olisi 10 000 euroa ja kahden tai useamman aikuisen taloudessa 20 000 euroa.

Varallisuus vaikuttaisi asumistukeen tulorajan kautta. Tällä hetkellä asumistuen määrään vaikuttavat ruokakunnan saamat tulot. Jatkossa tähän tulon määrään lisättäisiin 20 prosenttia siitä nettovarallisuuden määrästä, joka ylittää varallisuusrajan.

Tukea ei myönnettäisi lainkaan, jos ruokakunnan jäsenten yhteenlaskettu nettovarallisuus olisi vähintään 50 000 euroa. Varallisuuteen ei lasketa mukaan tuottamatonta omaisuutta, kuten omassa käytössä olevaa kesämökkiä.

Lisäksi tuen määrään vaikuttavia kuntaryhmiä muutettaisiin.

Kouvola, Mikkeli, Pori, Kajaani, Lappeenranta ja Vaasa siirrettäisiin nykyisestä 2. kuntaryhmästä 3. kuntaryhmään.

Tämä tarkoittaisi sitä, että näissä kaupungeissa huomioitavat enimmäisasumismenot laskisivat. Tällä hetkellä 2. kuntaryhmässä enimmäisasumismenoiksi huomioidaan 447 euroa kuukaudessa, kun kyseessä on yhden ihmisen ruokakunta. Kolmosryhmässä vastaava summa on 394 euroa.

Myös eläkeläisten asumistuen omaisuusrajaa muutettaisiin. Rajaa laskettaisiin niin, että se olisi jatkossa yhdellä hengellä 15 000 euroa ja puolisoilla 24 000 euroa. Omaisuusrajan ylittävästä netto-omaisuudesta laskettaisiin tuloa 15 prosenttia nykyisen kahdeksan prosentin sijaan.

Lisäksi tuloharkintaa kiristettäisiin nostamalla lisäomavastuuprosenttia nykyisestä 41,3 prosentista 43,5 prosenttiin.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2025 alusta. Muutokset tulisivat voimaan sitä mukaa, kun kyseinen tuki tarkistetaan.

No onhan se ihan järjetöntä, että ison omaisuuden omaava ihminen saa sosiaalietuuksia. Kummallista, että tällainen systeemi on edes ollut olemassa.

Tuntuu, että Suomessa ihmisiltä on unohtunut se, että kukin aikuinen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta elatuksestaan . Yhteiskunta tukee, jos pohja putoaa tai ihminen on kyvytön huolehtimaan itsestään. Mutta se, että istutaan rahakasan päällä ja nyhdetään varoja muilta on aika röyhkeää. En syytä yksittäistä henkilöä tästä, vaan naurettavaa systeemiä, joka tämän sallii.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Eli mummojan ja pappojen kannattaa myyä se rintamamiesmallin talo ja ostaa tilalle kesä- ja talvimökki. Sit nimellisesti erotaan ja hankitaan vuokralle kaksi yksiötä mieluisimmista kaupungeista ja sit asumistukihakemukset Kelaan.
 
mä luulisin (en tiiä) että se rintsikka on myös tuottamatonta omaisuutta eikä sitäkään luettaisi varallisuuuteen
 
vierailija
Ei mutta neliöt ylittyy.

Mut sinällään sillä ei oo väliä, ku vaikkapa mun mutsi joka omistaa rintsikkansa saa eläkettä rahdun yli kaksi tonnia eikä siis muutenkaan saisi asumistukea vaikka kikkailisi mitä.
Asumistuessa ei ole ollut neliörajoja enää vuosiin enkä huomannut että ne tuossa uudistuksessakaan olisivat tulossa takaisin. Se se vasta olikin hölmöläisen hommaa.
 
vierailija
Onhan tämä nyt taaas hienoa että 20 000 säästöinä ja asumistuki alkaa pienentyä mutta puolen miljoonan kesämökki niin ei vaikutusta tukeen. Paljonko on edes sellaisia vuokralla asujia jotka kuitenkin omistavat kesämökin?

Toinen hauskuus on että omistuasuntoon et enää saa asumistukea mutta toimeentulotukea kyllä. Ja siinäkään ei ole mitään merkitystä vaikka asuisit miljoonakämpässä. Esim. Matti asuu Helsingissä omistamassaan miljoonalukaalissa ja saa toimeentulotukea mutta Teppo asuu Varkaudessa omistamassaan 30 000e yksiössä mutta sattuu myös omistamaan raihnaisen kesämökin joka arvo on 15 000e niin sekä asumistuki että toimeentulotuki evätty. Ei sillä että tälläisiä tilanteita paljon löytyisi.
 
Eli mummojan ja pappojen kannattaa myyä se rintamamiesmallin talo ja ostaa tilalle kesä- ja talvimökki. Sit nimellisesti erotaan ja hankitaan vuokralle kaksi yksiötä mieluisimmista kaupungeista ja sit asumistukihakemukset Kelaan.
Käsittääkseni eläkeläiset voivat jatkossakin saada asumistukea asumiskustannuksiin, mikäli omistavat jo asuntonsa ja eläke on pieni. Voivat myös omistaa kesämökin. Eläkeläisten sosiaalituet määräytyy vähän erilailla.
Voin toki olla väärässäkin.
 
Onhan tämä nyt taaas hienoa että 20 000 säästöinä ja asumistuki alkaa pienentyä mutta puolen miljoonan kesämökki niin ei vaikutusta tukeen. Paljonko on edes sellaisia vuokralla asujia jotka kuitenkin omistavat kesämökin?

Toinen hauskuus on että omistuasuntoon et enää saa asumistukea mutta toimeentulotukea kyllä. Ja siinäkään ei ole mitään merkitystä vaikka asuisit miljoonakämpässä. Esim. Matti asuu Helsingissä omistamassaan miljoonalukaalissa ja saa toimeentulotukea mutta Teppo asuu Varkaudessa omistamassaan 30 000e yksiössä mutta sattuu myös omistamaan raihnaisen kesämökin joka arvo on 15 000e niin sekä asumistuki että toimeentulotuki evätty. Ei sillä että tälläisiä tilanteita paljon löytyisi.
Eikö Tepon kesämökki ja omistusasunto ole tuottamatonta omaisuutta, jolloin hän edelleen saa toimeentulotukensa?
 
vierailija
Toisaaltaan, se voi olla myös perintönä käsiin jäänyt mökki, jota kukaan ei myöskään halua ostaa, joten sitä ei saa edes myytyä.
Mulla on perintönä saatu talo. Asumiskelvoton. Purkukuntoisena tuli jo perinnöksi. Niin isoja ongelmia, että paljon halvemmalla tekisi täysin uuden. Esim.maanalainen koko talon kokoinen kellari(siellä on huone ja pesutilat jne.) on täynnä vettä ja kasvaa sientä jne. Talon purku maksaisi paljon enemmän kuin sen mitä tästä saisi. Kukaan ei ole yli 10-vuoteen halunnut ostaa, vaikka tässä on iso kaupunki lähellä. Tontilla ja maalla on arvoa, mutta kun siihen laskee talosta tulevat purkukustannukset jne. niin on miinuksella. Lahjoitanko tämän Orvolle? Kiinteistövero menee kuitenkin joka ikinen vuosi. Polttaakaan ei voi tai palaa naapureidenkin talot.
 
??? Miten tämä Orpoon liittyy?
 
vierailija
Ennen sai asumistukea Helsingin keskustassa sijaitsevaan parin miljoonan euron arvoiseen asuntoon, vaikka sulla olisi ollut 10 miljoonan euron arvoinen sijoitus osakerahastossa.
 
mulla on vähän sama paitsi että myös tontti on arvoton koska sijaitsee mehtässä

onnex kiinteistövero saatiin alas kun kunnanmestari kirjotti lausunnon arvottomuudesta
 
vierailija
Ennen sai asumistukea Helsingin keskustassa sijaitsevaan parin miljoonan euron arvoiseen asuntoon, vaikka sulla olisi ollut 10 miljoonan euron arvoinen sijoitus osakerahastossa.
Kyllä siihen on mielestäni pääomatulot vaikuttaneet. Tietysti jos ne ei tuota niin sitten ei tai jos noissa sijoitusjutuissa on jotain millä voi paperilla näyttää että ei en mitään tuota (eli kiertää sitä systeemiä).
 
vierailija
Eikö Tepon kesämökki ja omistusasunto ole tuottamatonta omaisuutta, jolloin hän edelleen saa toimeentulotukensa?
Asuntoa jossa itse asut ei oteta varallisuutena huomioon toimeentulotuessa. Sen sijaan mökki otetaan ja jos toimeentulotuen tarve pitkittyy niin se on myytävä ja niillä rahoilla elettävä ja vasta sitten olet taas oikeutettu toimeentulotukeen. Samoin voi olla myös liian kalliin auton laita, ei muuta kuin rahoiksi sekin.
 
vierailija
No onhan se ihan järjetöntä, että ison omaisuuden omaava ihminen saa sosiaalietuuksia. Kummallista, että tällainen systeemi on edes ollut olemassa.

Tuntuu, että Suomessa ihmisiltä on unohtunut se, että kukin aikuinen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta elatuksestaan . Yhteiskunta tukee, jos pohja putoaa tai ihminen on kyvytön huolehtimaan itsestään. Mutta se, että istutaan rahakasan päällä ja nyhdetään varoja muilta on aika röyhkeää. En syytä yksittäistä henkilöä tästä, vaan naurettavaa systeemiä, joka tämän sallii.

Täysin eri mieltä. Jos esim. kahdella työttömällä toisella on omaisuutta eikä toisella mitään niin mielestäni tuolloin ei kaikki aikuiset voi olla vastuussa elatuksestaan jos toinen joutuu maksamaan koko asumisen kun tuet loppuu. Ei vain toinen puoliso voi olla vastuussa koko perheen asumiskuluista.
 
Sitten pitäisi olla erilliset vuokrasopimukset
 
vierailija
No on se vähän tyhmää jos sattuu omistamaan vaikka asunnon ja sitten menee työt alta eikä ole enää oikeutettu asumistukeen.

Ilmeisesti halutaan että ihmiset myyvät omakotitalonsa ja alkavat asumaan vuokralla vaikka se tulisikin veronmaksajille kalliimmaksi.
 
Yhteistyössä