meillä on vajaa 8 kk ikäinen poika, jonka jatkuva, ärsyttävä yöyskä alkoi tarkalleen 4 kk ja kolmen viikon iässä. muistan vielä kun yski ensimmäistä kertaa, ajattelin että jaaha, nyt on poika vilustunut. siitä sitten alkoi koko syksyn kestänyt valvominen yskän kanssa, poika heräsi yskimiseensä joka tuli puuskittain, ja sen jälkeen nukuttaminen oli tosi hankalaa. yösyöminen oli jo jäänyt pois joten turhautti, että hyvän rytmin meni sekoittamaan tuo ärsyttävääkin ärsyttävämpi yskiminen! juoksin tk:ssa pojan kanssa useampaan kertaan saamaan ohjeet yskän konservatiiviseen hoitoon, jossa perinteiset keittosuolatipat nenään, Fridalla räkämetsästys sieraimista, kohoasento sängyssä, höyryhengitys ja niin edelleen. alussa oli myös yksi korvatulehdus toisessa korvassa joka hoidettiin Amoxinilla, sen jälkeen ei yhdelläkään käynnillä löytynyt korvista mitään.
välillä tuntui että alkoi jo mennä paremmin mutta yskä ei hellittänyt kokonaan, ja kohta taas yski entistä enemmän ja oikein toden teolla limaisena ja räkäisenä. lopulta eräänä viikonloppuna emme enää saaneet nukkumaan poikaa kun vaan yski, heräsi, itki, yski..nukahti, heräsi yskään, itki.. siinä vaiheessa olimme molemmat lopen väsyneitä kun yskää oli kestänyt jo kaksi kuukautta ja tilanne epätoivoinen. lähdin vauvelin kanssa päivystykseen ja hän sai useampaan kertaan Ventolinea spiralla, lääkäri totesi että henkeä aivan ahdistaa, vauva käyttää apulihaksia hengittäessään, keuhkoista kuuluva vinkuna ei lopu toivotusti lääkkeen ansiosta joten saimme osastopaikan Lastenklinikalta. olimme kolme päivää osastolla jossa hoitona Ventoline spiralla, kortisoni litkuna suun kautta kerran päivässä ja kotiutuessa opetettiin babyhalerin käyttö ja reseptille Ventoline ensin 2 h välein, muutaman päivän kuluttua 3-4 x pvä, jonka jälkeen aamuin illoin muutama päivä. sitten olisi jo pitänyt pärjätä ilman.
emme pärjänneet täysin tuolla määrällä vaan piti antaa useamman kerran kuin resepti määräsi, menin pojan kanssa käymään 6 kk neuvolassa jossa oltiinkin jo luettu sairaalajakson tekstit. terkkari kysyi, haluaisinko mahdollisesti käyttää poikaa vielä lääkärillä joka tekisi pientä kontrollia tilanteesta. halusin, ja kävimme lääkärissä parin päivän päästä, kuunnellessa huomattiin edelleen rohina ja vinkuna, jonka johdosta hän laittoi konsultaatiopyyntöä eteenpäin.
kohta tulikin kirje Iho- ja allergiasairaalasta jossa lasten puolella lääkäri mietti asiaa ja pisti pojan hinkuyskälabroihin ja kirjoitti heti myös ab-kuurin joka piti syödä heti, jotta mahdollinen hinkuyskä saataisiin kuriin ja myös ehkäistyä taudin leviäminen muihin lapsiin (tuttavapiirissä myös vastasyntyneitä joita ei oltu ehditty rokottaa..) tämän lisäksi määräsi Ventolinen jatkuvaksi ja Flixotiden rinnalle, molemmista 2 kk kuuri. ventolinea aina avaavaksi ennen Flixotiden antamista, noin vartti, jotta ehtivät kunnolla avautua röörit ja sen jälkeen Flixotidea 2 suihkausta aamuin illoin. lisäksi Ventolinea pitkin päivää n. 6 x vrk (en ole noudattanut täysin kun on pärjäillyt hyvin ilmankin, nyt aamu ja ilta - lääkitseminen on saanut luvan riittää ja on vienyt yskän pois). tällä hetkellä oireita ei ole mutta kyllä jännittää miten käy, onko lääkitys mahdollisesti krooninen ja todetaanko pojalla infektioastmaa. hinkuyskäasiasta kukaan ei ole ottanut yhteyttä, puhe oli että soittoa ei kuulu jos labratulos on negatiivinen. seurantakäynti samassa paikassa on helmikuussa jolloin katsotaan mikä on tilanne, tarvittaessa saattaa päästä siihen kuvauskoneeseen jossa vauvojen astmat todetaan (en muista nimeä, Suomen ainoa kyseinen laite).
olen myös huolissani sivuvaikutuksista, tärinää en ole huomannut mutta levottomuus iltaa kohden on lisääntynyt jo nyt vaikka kuuria kestänyt vasta kaksi viikkoa. nukuttaminen erittäin kovan työn takana, heräilee myös pitkin yötä itkuunsa ilman näkyvää syytä, (saattaa liittyä myös lisääntyneeseen liikkumiseen mokoma pyöriminen, osaa ryömiä ja kääntyillä tai hammasjuttuihin, välillä unissaan ikäänkuin jauhaa purkkaa poskihampaillaan, jotka ehkä tekevät tuloaan) mutta en tiedä mihin tämä johtaa. onneksi 2 kk on lyhyt aika, mutta mitenköhän jatkossa, mahtaako poika pystyä olemaan ilman lääkitystä ollenkaan. sen näkee sitten helmikuussa mitä lääkäri sanoo mutta tällaista on meillä toistaiseksi ilman minkäänlaisia diagnooseja.