Meillä pantiin tuossa reilu tunti sitten melkoisin menoin pystyyn oma "peräkorven iltaliikuntatuokio", lajeina mm. köydenveto ja pikamaraton.
Mullahan on tuossa pihan laidassa jokunen lammas. Naapurin mammat käyvät niitä hoitamassa ajankulukseen. Lampailla on kaksi tarhaa, jotta ne voivat syödä yhdestä kun toiseen kasvaa lisää heinää. Lampaiden lisäksi mulla sattui olemaan karkkipussi, joka unohtui päivällä autoon. Olikin muuten melko kohtalokas unohdus!
Ajattelin, että käyn hakemassa ne karkit ja päästän koiran samalla pissalle. Tähän aikaan ei liiku enää yleensä ketään missään, joten avasin vain ulko-oven ja laskin koiran ulos. Oli oikein sykähdyttävää havaita, että ne naapurinmammat seisoivat kymmenen metrin päässä ovesta ja lampaat narussa mukana... Koira tietysti ryntäsi paikalle kuin rasvattu salama, pelästytti lampaat, pyöritti mammoja ja lampaita ympäriinsä ja haukkui kuin seinähullu. Toinen mammoista hävisi köydenveto-ottelun lampaalle alle kuuden sekunnin. Onneksi toisessa samaan aikaan käydyssä erässä tuli tasapeli, vaikka lampaita oli kisaamassa kaksi yhtä rouvashenkilöä vastaan.
Välittömästi köydenvedon perään alkoi pikamaraton esteillä, osallistujina minä, koira ja lammas. Köydenvedon voittanut lammas oli itseoikeutettu osallistuja myös tähän toiseen lajiin. Meikäläisen kunto ei riittänyt sitten alkuunkaan, joten ehdin paikalle vasta kesken palkintojenjaon. Ellei sitten vilppiä ollut tapahtunut sillä välin, kun kilpakumppanit karkasivat näkökentästäni, lammas oli voittanut tämänkin erän. Ainakin se seisoi korkeimmalla pallilla naapuritalon takaterassilla. Tarkalleen otten etusorkat olohuoneen ikkunalaudalla, hyvä, ettei ollut mennyt läpi lasista. Toiselle sijalle ehtinyt koira istui hämmentyneen näköisenä metrin, puolentoista päässä lampaasta, mistä sain sen napattua kiinni. Näin jälkikäteen ajatellen minullakin olisi kenties ollut paremmat mahdollisuudet korkeammille palkintosijoille, jos olisi juossut yhtä vaitonaisena kuin kulta- ja hopeasijoille tulleet. Veikkaisin, että täyteen ääneen karjuminen ja kiroileminen ei paranna juoksunopeutta ainakaan lyhyen matkan kisassa kuten tänään.
Lammas totesi, että koiran kilpailuoikeutta oli rajoitettu, joten se lähti kunniakierrokselle naapuritalon ympäri ja kipitti lopulta kiltisti kotiin ja tarhaan syömään heinää. Meikäläinen huomasi vasta sen jälkeen, että juoksukisassa oli ollut esteitäkin, naapurin pihatontut ja muovisammakot olivat pitkin pihaa levällään mikä mitenkin päin. Viimeinen este oli ollut ykköspalkintopallilla, mistä lammas sen sittemmin pudotti alas. Siinä meni naapurin komeasti kukkinut kaktus ruukkuineen.
Luojalle kiitos takaterassin nurkasta - ellei siinä olisi ollut sopiva maaliintulopaikka, juoksisimme luultavasti edelleen ties missä. Enkä uskalla ajatellakaan seuraamuksia. Vieressä on autotie, pari hevostilaa, metsää, järvi...
Toistaiseksi ainoa urheiluvamma on todettu köydenvedon häviäjällä, on meinaan komeasti palaneet sormet, vetoköysi kun oli aika karkeaa tavaraa ja kilpailija oli varsin sisukas koko sen kuusisekuntisen kisan ajan.
Mullahan on tuossa pihan laidassa jokunen lammas. Naapurin mammat käyvät niitä hoitamassa ajankulukseen. Lampailla on kaksi tarhaa, jotta ne voivat syödä yhdestä kun toiseen kasvaa lisää heinää. Lampaiden lisäksi mulla sattui olemaan karkkipussi, joka unohtui päivällä autoon. Olikin muuten melko kohtalokas unohdus!
Ajattelin, että käyn hakemassa ne karkit ja päästän koiran samalla pissalle. Tähän aikaan ei liiku enää yleensä ketään missään, joten avasin vain ulko-oven ja laskin koiran ulos. Oli oikein sykähdyttävää havaita, että ne naapurinmammat seisoivat kymmenen metrin päässä ovesta ja lampaat narussa mukana... Koira tietysti ryntäsi paikalle kuin rasvattu salama, pelästytti lampaat, pyöritti mammoja ja lampaita ympäriinsä ja haukkui kuin seinähullu. Toinen mammoista hävisi köydenveto-ottelun lampaalle alle kuuden sekunnin. Onneksi toisessa samaan aikaan käydyssä erässä tuli tasapeli, vaikka lampaita oli kisaamassa kaksi yhtä rouvashenkilöä vastaan.
Välittömästi köydenvedon perään alkoi pikamaraton esteillä, osallistujina minä, koira ja lammas. Köydenvedon voittanut lammas oli itseoikeutettu osallistuja myös tähän toiseen lajiin. Meikäläisen kunto ei riittänyt sitten alkuunkaan, joten ehdin paikalle vasta kesken palkintojenjaon. Ellei sitten vilppiä ollut tapahtunut sillä välin, kun kilpakumppanit karkasivat näkökentästäni, lammas oli voittanut tämänkin erän. Ainakin se seisoi korkeimmalla pallilla naapuritalon takaterassilla. Tarkalleen otten etusorkat olohuoneen ikkunalaudalla, hyvä, ettei ollut mennyt läpi lasista. Toiselle sijalle ehtinyt koira istui hämmentyneen näköisenä metrin, puolentoista päässä lampaasta, mistä sain sen napattua kiinni. Näin jälkikäteen ajatellen minullakin olisi kenties ollut paremmat mahdollisuudet korkeammille palkintosijoille, jos olisi juossut yhtä vaitonaisena kuin kulta- ja hopeasijoille tulleet. Veikkaisin, että täyteen ääneen karjuminen ja kiroileminen ei paranna juoksunopeutta ainakaan lyhyen matkan kisassa kuten tänään.
Lammas totesi, että koiran kilpailuoikeutta oli rajoitettu, joten se lähti kunniakierrokselle naapuritalon ympäri ja kipitti lopulta kiltisti kotiin ja tarhaan syömään heinää. Meikäläinen huomasi vasta sen jälkeen, että juoksukisassa oli ollut esteitäkin, naapurin pihatontut ja muovisammakot olivat pitkin pihaa levällään mikä mitenkin päin. Viimeinen este oli ollut ykköspalkintopallilla, mistä lammas sen sittemmin pudotti alas. Siinä meni naapurin komeasti kukkinut kaktus ruukkuineen.
Luojalle kiitos takaterassin nurkasta - ellei siinä olisi ollut sopiva maaliintulopaikka, juoksisimme luultavasti edelleen ties missä. Enkä uskalla ajatellakaan seuraamuksia. Vieressä on autotie, pari hevostilaa, metsää, järvi...
Toistaiseksi ainoa urheiluvamma on todettu köydenvedon häviäjällä, on meinaan komeasti palaneet sormet, vetoköysi kun oli aika karkeaa tavaraa ja kilpailija oli varsin sisukas koko sen kuusisekuntisen kisan ajan.
Anteeksi, en tiedä kuuluiko nauraa... Ikävä tapahtuma, mutta ihanasti kerrottu!
