Arto Paasilinnan paras kirja mielestäsi?

  • Viestiketjun aloittaja lukija
  • Ensimmäinen viesti
Hirtettyjen kettujen metsä on paras ! Asuin vuosia sitten ulkomailla ja se oli ainoa kirja mikä mulla lähti Suomesta mukaan. Sen luinkinkin sit monta kertaa =)

Nii vielä ... en tiedä kuinka monta olen lukenut, mutta suurimman osan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Motha:
Hirtettyjen kettujen metsä on paras ! Asuin vuosia sitten ulkomailla ja se oli ainoa kirja mikä mulla lähti Suomesta mukaan. Sen luinkinkin sit monta kertaa =)
Oih, se on kanssa hyvä kirja, miten saatoinkin unohtaa sen!
 
Bolinder
Aloin lukea Paasilinnan kirjoja noin kaksi ja puoli vuotta sitten kuunneltuani ensin kuunnelmana Hirtettyjen kettujen metsän. Kuuntelin niitä Celian ja tavallisen kirjaston äänikirjoina, koska olen täysin sokea. Aloin seurustella ja Paasilinnan kirjat piristivät ja pitivät yllä tasaista iloa mutkikkaan seurusteluni aikana. Kutsuin itseäni Koikkalaiseksi ja vaimoani Rytköseksi, ja yllättäen vaimollanikin heräsi kiinnostus Paasilinnan kirjoja kohtaan, ja niinpä löysimme ensimmäisen yhteisen harrastuksemme. Kuuntelen toista kertaa useita Paasilinnan kirjoja, joita vaimo kuulee nyt ensimmäistä kertaa. Viimeksi kuuntelimme Hirttämättömien lurjusten yrttitarhan, jossa vaimo nauroi varsinkin sille kohtaukselle, jossa lentokoneenkuljettaja kertoi joutuneensa tappeluun sian kanssa. Nyt kuuntelemme Toheloa suojelusenkeliä. Siinä on varsinkin ne haaverit, kuten se ruumisautokolari ja sen vanhuksen vahingollinen kapakkaan ohjaaminen erittäin hauskoja, mutta erityisesti mieleeni on jäänyt se Vottonen, jota Esa Saario
äänikirjassa esittää mainiosti, etenkin kun se ihmettelee, mistä sen päähän tuli sellainen ajatus, että sen ämmän pitää painua Lieksaan, mutta että se oli hyvä ajatus. Vielä jos noita vanhoja kirjoja muistelee, niin kyllä Hirtettyjen kettujen metsä kestää kulutusta, ja vaikka tämä onkin kirjallisuuskeskustelusivu, niin tuskin Paasilinna itse ainakaan pahastuu, jos ylistän myös aiheeseen kuuluvaa kuunnelmaa, koska sekin taitaa olla Paasilinnan dramatisointi. Herranen aika oli myös aika loistava. Siinä pääsi kuin aivan uuteen maailmaan kirjailijan ehdoilla. Mielestäni Esa Saario ja Kauko Helovirta ovat onnistuneesti korostaneet Paasilinnan kirjojen vakavastiotettavuutta. Siinä mielessä on paha varsinaisesti sanoa huumorikirjallisuudeksi kirjoja, joiden kirjoittaja on itsekin sanonut haastatteluissaan, ettei hän pyri olemaan hauska, joskaan ei halua kirjoittaa asioista turhan haudanvakavasti. Minä uskoisin hänen kirjojaan lukeneena ja jonkun haastattelun kuulleena ihmisenä, että hän ansaitsee ymmärrystä tänä
aikana, jolloin hän on kuin median silmätikku. Jokaisella on omat edesottamuksensa, mutta kyllä minä olen ainakin omassa elämässäni sitä useammin ahdistunut, mitä vähemmän olen kokenut tulevani ymmärretyksi. Myös siksi minä ymmärrän, mitä varten haetaan perusteluita sille, miksi joku kirja oli Paasilinnan paras, nimittäin on tärkeää sulkea silmänsä medialta, olla ottamatta selvää sieltä, millainen ihminen Paasilinna on. Vaikka en ole häntä koskaan tavannut, uskoakseni hänet löytää suuremmalla todennäköisyydellä hänen vanhoista romaaneistaan. Olen päättänyt kruunata vaimoni tutustuttamisen Paasilinnan tuotantoon kirjalla Hurmaava joukkoitsemurha. Ajatelkaa esimerkiksi sitä surunpilaaja Seppo Sorjosta, siinä vasta henkilö ja asema, lukekaa ja miettikää itse! Ja te, jotka voitte vaikuttaa, olkaa ystävällisiä Paasilinnalle ja rohkaiskaa häntä kirjoittamaan elävästi, kuten ennen vanhaan.
 

Yhteistyössä