G
grrrrr
Vieras
Vaihdon työtä vuoden vaihteesta ja sain uuden työpuhelimen + nuimeron. No niin. Olen nyt saanut eräästä Kainuun kaupungista: ilmoituksen saapuneesta paketista. Pari puhelua ihmeellisiin aikoihin. Näihin soitin virka-aikaan takaisin ja kysyin, oliko minulle asiaa vai ei. Eivät tieneet soittaneensa tänne pääkaupunkiin. Nyt olin sitten saanut haukkumaviestin vastaajaan. Taas näytti olevan kyseistä kainuulaiseta kaupungista / kunnasta tuo numero. Laitoin viestin, että en oo ko kunnassa koskaan käynytkään, enkä ole syyllinen noihin väitettyihin asioihin. Ainakin pari kertaa nämä on tulleet samasta numerosta.
On se nyt oikeasti piru, jos ihminen siellä toisessa päässä ei tajua, että numeron on pakko olla väärä. Olen siis varmaan saanut jonkun vanhan numeron. Mutta jos joku teille sanoo, että tämä numero on nyt käytössä henkilöllä XXXX ja kyseessä on vielä työnumero, en ole siellä koskaan käynyt, en paketteja sinne tilaillut jne niin tarkistakaan nyt se numeronne. Kiitos. Alkaa muakin vähitellen ketuttaa..