Arki kolmen kanssa pelottaa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Alise"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Alise"

Vieras
Odotan kolmatta ja koko raskauden ajan on pelottanut arki kolmen lapsen kanssa kun kahdenkin kanssa tunnen uupumusta ja välillä epätoivoa miehen reissutyön vuoksi. Laskettuaika lähenee ja toisaalta odotan innolla että saan vauvan syliini, toisaalta haluaisin ettei se syntyisi vielä. Meillä kävi eilen vieraita joille syntynyt kuukausi sitten pieni vauva. Puhuin, että odotan kovasti tämän vauvan syntymää jotta tämä loppuraskauden väsymys ja saamattomuus loppuisi. Tämä tuore kolmen lapsen äiti palautti minut taas topakasti maanpinnalle sanomalla: "Siitä se väsymys vasta alkaa. Usko pois." Ahkoi heti taas ahdistaa mutta hymyillen yiritn korjata että tarkoitin, että tämä saamattomuus varmaan taas loppuu..
"´Stten kun synnytät, oot sekä saamaton että väsynyt."
Miksi pitää tietentahtoen lyödä ja lannistaa toisen jo muutenkin ahdistunutta fiilistä entistä ahdistuneemmaksi? Onneksi meillä kaksi vanhinta päiväkodissa parina päivänä viikossa jotta en ihan pääse burn outtiin itseäni vetämään.
Onko elämä kolmen pienen kanssa tosiaan kuolemantuomio?!? :'(
 
Mulla on neljä lasta, jäin yksinhuoltajaksi neljännen odotusaikana ja hyvin pärjättiin, nuorin on nyt kohta 1-vuotias. Välillä on ollut haasteita (vauva itkee ruokaa, isompi satuttaa itsensä, kaksi riitelee lelusta jne.), mutta maalaisjärjellä selviytyy pitkälle.
 
Kaipa se eniten riippuu lasten ikäeroista ja luonteista. Mulla on viisi lasta ja pienin on vauva. Vanhimmat lapset kuitenkin jo yli 10-vuotiaita, joten heistä on vain apua. Rankinta oli silloin, kun neljäs syntyi ja kolmonen oli vasta kaksi. 2-vuotias vaatii niin paljon enemmän kuin esim nyt meillä toiseksi nuorimmainen 4-vuotias.
 
ite koin että kolmen kanssa helpompaa ku kahen kaa..
ressasin kahesta ekasta ja kolmannesta nautin. :) hyvin se menee.. ei ota ressiä arjen pienistä askareista niin kyllä pärjäät!!
 
No ei ole kuolemantuomio, ei. Omat haasteensa toki on siinä arjenpyörittämisessä mutta kun heittää sen suorittamisen sinne kauimpaiseen nurkkaan ja keskittyy kulloiseenkin tilanteeseen eikä lähde murehtimaan nenäänsä pitemmälle asioita, niin - selviydyt sinäkin :hug: :)!

Yhdessä miehesi kanssa toisianne tukien ja kuunnellen ja rakasten, niin homma hoituu. Ja - muista pitää huoli omasta jaksamisestasi ja mielenvirkeydestäsi; silloin kun sinä voit hyvin, niin koko perhekin voi hyvin :):
 
Kysyn uteliaisuudesta, en mistään kettuilusta, että mikä sai teidät tekemään vielä kolmannen, jos sinua pelottaa noin? Vai onko pelko tullut vasta nyt? Itselläni on myös kaksi lasta ja kolmannesta haaveilen tämän tästä.. mutta just nuo samat pelot, miten jaksaa, miten selviää.. En siis tiedä uskallanko edes yrittää!
 
Minulla on uraa kolmen lapsen äitinä vasta kaksi viikkoa, mutta kyllä tämä sujuu helpommin kuin loppuraskaus. Juuri ollaan aloitettu ulkoilu vauvan kanssa ja jaksan paljon paremmin kuin aiemmin, vaikka univelkaa kertyy niin nukun kuitenkin paremmin ja sikeästi ne hetket kun saa nukuttua.
 
Siis nää tämmöset "mä en mitenkään selviäis siitä ja siitä"-tyypit jaksaa ihmetyttää kommenteillaan. Ihminen on kuitenkin selviytyjä ja mistä sitä tietää ennen kuin itse kokeilee??

Mulla kanssa kolmas tuloillaan, laskettu aika käsillä ja kyllä se arki jännittää, miten kaikki lähtee sujumaan. Mutta elämä kantaa ja vaikka se synnytys vie mehut, niin takuulla kohta helpottaa jaksamisen suhteen... Ja onhan se sitäkin, että mihin sen oman riman asettaa - kaikkea ei voi, eikä pidä, kuulu, täydy olla ihan samalla lailla kuin joskus ennen.

Tsemppiä!
 
[QUOTE="vieras";27957374]Kysyn uteliaisuudesta, en mistään kettuilusta, että mikä sai teidät tekemään vielä kolmannen, jos sinua pelottaa noin? Vai onko pelko tullut vasta nyt? Itselläni on myös kaksi lasta ja kolmannesta haaveilen tämän tästä.. mutta just nuo samat pelot, miten jaksaa, miten selviää.. En siis tiedä uskallanko edes yrittää![/QUOTE]

Minä myös ihmettelen, että oliko suunnittelematon raskaus? Meillä myös kaksi enkä kyllä todellakaan haaveile kolmannesta, kahdessa pienessä (3 v ja 10 kk ja 1 v 7 kk) on työtä ihan tarpeeksi, omaa aikaa jää kuitenkin nyt jo päivittäin ja se on mulle todella todella tärkeää, kun molemmat lapset kuitenkin vielä kotihoidossa.
 
[QUOTE="ihmettelen";27957430]Siis nää tämmöset "mä en mitenkään selviäis siitä ja siitä"-tyypit jaksaa ihmetyttää kommenteillaan. Ihminen on kuitenkin selviytyjä ja mistä sitä tietää ennen kuin itse kokeilee??

Mulla kanssa kolmas tuloillaan, laskettu aika käsillä ja kyllä se arki jännittää, miten kaikki lähtee sujumaan. Mutta elämä kantaa ja vaikka se synnytys vie mehut, niin takuulla kohta helpottaa jaksamisen suhteen... Ja onhan se sitäkin, että mihin sen oman riman asettaa - kaikkea ei voi, eikä pidä, kuulu, täydy olla ihan samalla lailla kuin joskus ennen.

Tsemppiä![/QUOTE]

Pakkohan se olisi selviytya jos kolmas olisi tuloillaan, mutta tiedan jo kahden lapsen kokemuksella etta sitten elamani ei olisi enaa mukavaa. Joten en todellakaan kokeile :).
 
Itse olin tosi uupunut henkisesti ja fyysisesti kolmannen raskauden aikaan. Välillä tuntui et en selviä mitenkään sitten kun vauva syntyy, et kaikki kaatuu päälle viimeistään sillon. Eikä asiaa auttanut lainkaan se et sukulaiset ja ystävät olivat "aivan varmoja" siitä et sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseenkin vielä. Raskausaikaan en siis ollut masentunut, ainoastaan todella uupunut, koska jouduin jaksamaan itse lasten kans, kun miehelläni on kiirusluontoinen työ. No, en sairastunut mihinkään synnytyksenjälk. masennukseen. Enkä ollut synnytyksen jälkeen enää uupunutkaan! Kaikki se lamaava väsymys ja henkinen uupumus oli poissa! Nautin suunnattomasti vauva-arjesta ja isompien lasten kans touhuamisesta siinä sivussa. Väsymys ja ahdistus saattoi siis johtua vain raskaudesta, vaikken osannutkaan asiaa silloin niin ajatella, enhän ollut moista kokenut aikaisempien raskauksien aikaan. Ole siis vaan ihan huoletta toistaiseksi tulevasta! Väsy ja uuvahdus voi poistuakin synnytyksen jälkeen. Ja jollei, niin haet rohkein mielin apua! Seurakunnalta saa diakoniatyöstä kaikenlaista apua ja vinkkiä jaksamiseen, vaikkei minkään sortin uskovainen oliskaan. Eikä olla niin kovin höösöjä kuin esimerkiks neuvolassa tai sossussa. Lämpimin ajatuksin toivon sulle todella jaksamista arjen pyörittämiseen ja rohkeutta avun pyytämiseen, jos koet siihen tarvetta!
 
Mulla kolmannen synnyttyä alkoi kaikki jotenkin sujua entistä paremmin. Päivät on niin täysiä ja touhukkaita, että pysyn pirteänä ja iloisena pakostakin. Kun on tarpeeksi touhua koko ajan, niin pysyy liikkeessä ihan itsestään. Ja rakkaus senkun lisääntyy =) Ja kolmannen kohdallla osaa muutenkin ottaa jo varsin rennosti ja esim. vauvan hoito sujuu tosi rutiinilla.


Jaksat kyllä, voimia, ja onnea uudesta vauvasta =)
 
onkos hieman outoo ehdotella toiselle et olis suunnittelematin raskaus, jos kokee väsymystä jo aikaisempien kans. Se väsymys voi todellakin tulla vasta raskausaikana! Itsekin olin kahden kans todella väsynyt, siis kolmatta odottellessani. Väsymys helpotti siis synnytyksen jälkeen. Enkä silti pelännyt tehdä vielä neljättä. Ja edelleen kaikista väsyistä huolimatta haaveilen vielä viidennestä. Uupumukset tulee ja menee. Ne voi olla vaan väliaikasia ja jaksottaisia.
 
Haluan vielä lisätä, että sekin auttaa jaksamaan kolmen kanssa, että isommista on seuraa sekä toisilleen, että myös iloa äidilleen. Kaikkein rankinta mulla on ollut yhden lapsen äitinä: se yhden vauvan kanssa kotona oleminen oli rehellisesti sanoen usein todella tylsää, tapahtumatonta, liian verkkaista. Isommat tuo kivasti säpinää ympärille ja niiden kanssa voi jo käydä eri paikoissa ja vauva kulkee sitten mukana.
 
Tuttavasi oli ajattelematon sanomisissaan mutta pakko sanoa minunkin mielipiteesi asiaan. Mun mielestä niitä lapsia pitäis tehdä omien voimien mukaan. Ehkäpä sinut on tarkoitettu vain kahden lapsen äidiksi? Ehkä sinun voimasi olisivat riittäneet hyvin juuri kahteen mutta kolema on liikaa.
 
Pelko, suru, ahdistus ja monet muutkin negatiivisiksi koetut tunteet ovat ihan normaaleja äitiyteen ja uuden elämän vastaanottamiseen liittyviä tunteita. Onhan uusi ihmistaimi kerrassaan korvaamaton ja mun mielestä olis melkeen enemmän epänormaalia jos ei yhtään pelottais miten selviää. Onhan ne pienet täysin riippuvaisia sinusta syntyessään ja vastuu on valtava.

Sä olet selvinnyt yhden ja kahden kanssa. Miksi et siis kolmen?? Kukaan ei voi sanoa että se tulis olemaan helppoa tai ettet olisi joskus (usein..) niin väsynyt että olisit valmis teippaamaan kaikkien kolmen suut ilmastointiteipillä kiinni ja sulkemaan ne pimeään komeroon saadaksesi olla edes hetken hiljaisuudessa.. Ihan varmasti tulet olemaan väsynyt, turhautunut, riittämätön ja saamatonkin. Mutta et pelkästään niitä.
Tulet nauramaan, saamaan paljon suukkoja, paljon haleja ihanilta pullasormilta ja ennenkaikkea saat rakastaa kolmea sun maailman ihaninta tenavaa. Nuo ilon hetket ja onnesta itketyt kyyneleen tulee varmasti korvaamaan moninkertaisesti sen kaiken väsymyksen mitä äidiksi tuleminen tuo tullessaan.

Yritä nauttia raskaudestasikin.

t. itsekin kolmen äiti, väsynyt ja rähjäinen mutta silti kohtuullisen onnellinen :)
 
pakko lisätä lusikka soppaan. Mä kyllä olen jaksanut mainiosti kahden lapsen ja uskon jaksavani kolmenkin kans. Tämä loppuraskaus kolotuksineen on vain niin uuvuttavaa, eikä meinaa pysyä kahden vilkkaan lapsen perässä tällä hetkellä ei sitten millään. Mutta onneksi meilläkin vauva syntyy kohta ja tilanne muuttuu, kun saa oman kroppansa "takaisin". Onhan siinä arjessa opettelemista, mutta jaksaminen on ihan toista luokkaa ilman mahaa, usko pois ap!

Sitä paitsi on pikkusen järjettömiä nämä kommentit: "olisko sinut kuitenkin tarkoitettu vain kahden äidiksi.." Mitä ap:n pitäisi tehdä, jättää lapsi sitten sairaalaan, kun se syntyy, kun häntä nyt ei ollutkaan tarkoitettu kolmen äidiksi?! Huhheijaa.
 
Höh, yksilöllistähän tuo on.

Itselläni neljäs lapsi on nyt 2kk ja vielä siis tuoreessa muistissa se loppuraskauden väsymys, huonosti nukutut yöt, kaikki vaivat ja oksentelut. Hetken siinä mietti että miten sitä jaksaa sitten kun on yksi lapsi lisää mutta täytyy sanoa että vaivat loppuivat leikkauspöydälle ( sektio siis). Heti 6h tytön syntymän jälkeen liikkuminen oli huomattavasti kevyempää ja kivuttomampaa ja näin mieli virkeämpi. Kun vielä pääsi kotiin omaan sänkyyn nukkumaan parempia öitä niin oli kuin uudesti syntynyt. :)
 
pakko lisätä lusikka soppaan. Mä kyllä olen jaksanut mainiosti kahden lapsen ja uskon jaksavani kolmenkin kans. Tämä loppuraskaus kolotuksineen on vain niin uuvuttavaa, eikä meinaa pysyä kahden vilkkaan lapsen perässä tällä hetkellä ei sitten millään. Mutta onneksi meilläkin vauva syntyy kohta ja tilanne muuttuu, kun saa oman kroppansa "takaisin". Onhan siinä arjessa opettelemista, mutta jaksaminen on ihan toista luokkaa ilman mahaa, usko pois ap!

Sitä paitsi on pikkusen järjettömiä nämä kommentit: "olisko sinut kuitenkin tarkoitettu vain kahden äidiksi.." Mitä ap:n pitäisi tehdä, jättää lapsi sitten sairaalaan, kun se syntyy, kun häntä nyt ei ollutkaan tarkoitettu kolmen äidiksi?! Huhheijaa.

Näin juuri. :)

Ap:lle jaksamisia loppumetreille ja toivottavasti rankempi loppuraskaus sitten vaihtuu "helppoon" vauvaan.
 
Miehesi voisi muuttaa työkuvioita siihen asti kunnes saatte lapset kouluun.
Kohtuutonta että mies vain nautiskelee ja sinä teet työt. Työnjako olla pitää!

Lisäys: En itse alistuisi miehen työkuvioihin vaan pakottaisin toiseen työhön. Lapset ovat tärkeämpää kuin joku yksittäinen työpaikka. On aivan sama mitä mies sanoisi "En löydä sopivampaa työtä tms. " KYLLÄ varmasti löytyy kun kyse on vaimon mielenterveydestä. Sika ja kylmä vain sellainen mies jota ei kiinnosta kasvattaako hänen lapsensa masentunut, itkuinen muija vai iloinen ja reipas vaimo. Näkyy muuten kasvatustuloksessakin kumpi on kasvattanut se eka vai toka vaihtoehto...
 
Viimeksi muokattu:
Itse saan kohta viidennen lapsen ja jäin yh:ksi. Tällä hetkellä olo on aivan voimaton, joten todellakin odotan,että vauva syntyy pian! Tiedän varsin hyvin, että sittenhän sitä vasta väsymys saattaakin iskeä kun kuopuskin on vain hieman yli vuoden vanhempi kuin tuleva, mutta en todellakaan jaksa stressata tulevaa yhtään. Elämäähän se vain on, ei sitä vauva-aikaa ikuisesti kestä, kyllä sitä sitten joskus saa taas nukkua vaikka 24/7. Itse en todellakaan kestäisi jos olisi vain yksi lapsi, nyt lapsilla on seuraa ja apua toisistaan, ennen kaikkea iloa!
 

Yhteistyössä