Arka lapsi ja kerhon aloitus!

["piipoo"]

Hieman reilu 3-vuotias lapsemme on aloittamassa srk:n kerhossa parin viikon päästä.
Äitiä huolettaa kovasti nyt vain se, että miten tehdä kerhon aloituksesta mahd. helppo ja mukava lapselle? Lapsi on tosi arka ja ujostelee kovin uusia ihmisiä. Puistossa jopa hieman pelkää toisia lapsia (lähtee pois esim. keinuista tms. jos tulee toinen lapsi). Tuttujen lasten kanssa kyllä leikkii mielellään ja nätisti. Uudet asiat ovat lapselle aika vaikeita.
Tällä hetkellä jos asiasta puhutaan, niin sanoo iloisesti ottavansa uuteen eväsrasiaansa banaanin mukaan kerhoon! Mutta miten käykään kun kerhoon pitää oikeasti jäädä...
Ehti olla viime vuoden puolella puoli vuotta tarhassa, ennen kun jäin äitiyslomalle, oli tällöin siis n. 2-vuotias. Ja pk:ssa kaikki sujui hyvin!

Ajattelin kuitenkin että jospa kerho tekisi hyvää, saisi vähän enemmän ikäistänsä seuraa ja ehkäpä se vähän rohkaisisi lasta. Mutta päätin, jos kerho tuntuu lapsesta ihan kamalalta ja sinne jääminen/siellä oleminen on ihan tuskaa, en lasta sinne väkisin vie.

Muita samanlaisessa tilanteessa olleita/olevia? Vinkkejä, kokemuksia, mielipiteitä kehiin!

 

[maiggu]

Samaa mietin, meidän tytöllä ikää 3,5v, ja on aikuisten kanssa kuin kotonaan mutta lapset pelottavat. Nyt oltaisiin parin viikon kuluttua alottamassa myös kerhoa, ja äitiä kovasti hirvittää miten hän siellä pärjää, kun tosiaan melkein juoksee puistossa muita lapsia karkuun...

 

["mä"]

Sä et saa yhtään näyttää lapselle että jännität kuinka se pärjää, älä tee liian suurta numeroa jäämisestä. Usein me vanhemmat pahennamme lapset jännitystä vakuuttelemalla "kyllä se menee hyvin " jne.
Meillä oli myös ujo ja arka lapsi joka aloitti kerhossa 3vuotiaana . Kävimme tutustumassa ensin yhdessä ja toisella kerralla poika jäikin jo yksin . Ensimmäiset kaksi viikkoa sanoi matkalla ettei tahdo mennä mutta jäi kuitenkin ja joka kerta kun hain niin leikki iloisesti toisten kanssa.

 

["vieras"]

Jätät lapsen reippaasti sinne siinä vaiheessa kun aikuiset lähtevät pois. Yleensä ensimmäisellä kerralla olevat alussa kuuntelemassa yleisiä juttua kerhosta yms, mutta jättävät lapsen sen jälkeen sinne. Sillä omalla käytöksellä on suurin merkitys, mitä olen kerhojuttuja seuraillut omien lasten kanssa.
Äläkä ihan parin ensimmäisen kerran jälkeen vielä luovuta, vaikka alku tuntuisi vähän takkuiselta =)

 

["mmm"]

Mun tyttö aloitti vuosi sitte 3vuotiaana kerhon. on kans aika ujo. Olin sen kanssa kerhossa pari ekaa kertaa. sitte pari kertaa niin et olin alussa mukana ja lähdin sit pois. nyt se on niin innoissaan kerhosta että on oottanu koko kesän koska se taas alkaa

 

["vieras"]

Meillä lapsi itki jo valmiiksi kun kerhosta puhuttiin, jätettin suosiolla myöhemmäks. Täällä samat tädit vetää perhekerhoa ja päiväkerhoa ja käytiin sit koko porukalla siellä perhekerhossa niin tädit tuli tutuiksi ja lapsi aloitti sit joulun jälkeen päiväkerhossa, jonne oli sit jo innoissaan menossa kun oli tutut tädit.
EN laittaisi ujoa ja itkevää lasta väkisin. Ja meillä lapsi oli niin ujo ettei moneen kuukauteen uskaltanut puhua perhekerhossa kenellekkään muulle kuin mulle ja pikkusiskolleen, nyt höpöttää kerhotätien ja muiden lasten kanssa ihan innoissaan.

 

["..."]

Mielestäni 3-vuotias on liian nuori kerhoon. Minä vein esikoisen 3-vuotiaana kerhoon ja olin itse kotona vauvan kanssa. Kerho ei lähtenyt sujumaan ja lopetimme sen. Jo pelkästään vauvan tulo perheeseen on niin iso juttu esikoiselle, ettei siinä enää mitään kerhoja tarvita! Tärkeämpää on äidin ja lapsen yhteinen hetki.

Toki siiloin 3-vuotias tuntui niin isolta, että kyllähän nyt pitää kerhoon mennä ja saada ikäistään seuraa... Mutta kyllä se paras ja turvallisin paikka on ihan kotona! Hän on oikeasti vielä niin pieni! Ihmettelenkin, miksi joissakin kunnissa seurakunnan kerhot alkavat jo 3-vuotiaana eikä vasta 4-vuotiaana...

 

[....]

Ja vielä edelliseeen, meidän tytö myös suunnitteli innoissaan kerhoeväitä, mutta tosi paikan tullen itku tuli...

 

[hukkaa]

Ajankohtainen aihe meille..
3v. lapsi ei haluaisi millään jäädä kerhoon yksin ja minä äitinä alan olla jo ihan hukassa kuinka toimisin. Tuntuu että kaikki keinot on jo käytetty, on kannustettu ja lahjottu.
Nyt 4kertaa takana, eikä yhtään ole helpottanut. En pysty jättämään lasta kuin vajaaksi tunniksi yksin ja sen ajan vain istuu ja itkee. Ei suostu leikkimään eikä osallistumaan mihinkään. Tuntuisi pahalta jättää lapsi kahdeksi tunniksi itkemään, kun tuntuu etten saa ohjaajiltakaan tähän yhtään tukea. Minut on siis kutsuttu takaisin aina. Taitavat olla hekin lapsen kanssa hukassa, kun lohduttaa ei saa, syliin ei voi ottaa eikä edes koskea tai huuto vain pahenee.

Lapsi on ollut kotihoidon lisäksi lähisukulaisilla hoidossa ja heidän kanssaan on todella reipas eikä paljon vanhempiaan kaipaile. Äitin kanssa on käyty kerhoissa ja puistoissa ja kylässä ja vaikka missä, joten 3 vuotta lapsi ei ole vain kökkinyt kotona äitin helmoissa.

Kaikki vinkit ja ajatukset otetaan vastaan tilanteen helpottamiseksi..
Kiitos!


Lapsi on todella arka, ei pelkää muita lapsia, mutta kerhon ohjaajat jännittävät. Kerhotila ja lapset ovat tuttuja.

 

["zxcvb"]

^

 

["Heli"]

Helpottiko tilanne ajastaan vai lopetitteko kerhon? Meillä alkoi kerho viime viikolla ja iso itkuhysteria iski kun koitin kerhosta lähteä. En ehtinyt kauaakaan kun soittivat takaisin ja lopun aikaa istuimiin mukana.

 

["Aaaaa"]

...Ne napanuorat poikki ja lapset reippaasti opettelemaan sosiaalisia taitoja ! Luulen että se joka loppupeleissä siellä eniten arkailee, katsoo peilistä takaisin. Lapset ovat kumminkin uskomattoman sopeutuvaisia. Luulen että monet teistä saattaisi yllättyä kun vaan mahdollisuus annetaan. Tekee sitäpaitsi hyvää lapsen rytmille

 

[äiti, lto]

[QUOTE="Aaaaa";29446836]...Ne napanuorat poikki ja lapset reippaasti opettelemaan sosiaalisia taitoja ! Luulen että se joka loppupeleissä siellä eniten arkailee, katsoo peilistä takaisin. Lapset ovat kumminkin uskomattoman sopeutuvaisia. Luulen että monet teistä saattaisi yllättyä kun vaan mahdollisuus annetaan. Tekee sitäpaitsi hyvää lapsen rytmille [/QUOTE]

Äidit ne ovat kuitenkin niitä, jotka parhaiten lapsensa kuitenkin tuntevat. On hyvä tiedostaa, jos lapsi ei ole maailman rohkein. Kaikkien kun ei onneksi tarvitsekaan olla, eivätkä joudu väkisin johonkin hullunmyllyyn jo tosi pienenä