E
"Ellu"
Vieras
Miten saada itsensä taas jaksamaan tätä arkea? Lapset 1v ja 3v juuri täyttäneet joten vilinää on. Mutta minulla meinaa pää hajota välillä kun tuntuu elämä olevan vain siivousta, pesua, syöttämistä, pukemista ja ruoanlaittoa. Lapset ovat tottakai ihania ja isompi osaa hyvin syödä (mitä nyt venkoilee) ja pienempi taas on tyypillinen just itse syömään oppinut. Kummallakaan ei ole kauheasti kärsivällisyyttä odottaa vuoroaan (jos pienempi näkee että annan isommalle lasin maitoa, niin kiljuu kunnes saa itsekin/ unohtaa asian ja isompi jankuttaa).
Isommalla on paha uhma päällä ja kokoajan saa vääntää asiasta kuin asiasta. Mustiksiakin ovat, varsinkin 1v huutaa jos isompaa halailen ja se 3v haluaa tietenkin oman osansa huomiosta jos pientä kehun.
Mies on paljon töissä ja käytännössä hoidan kämpän itse kun on töistä tullessa niin väsynyt/ työvuorot menee niin että nukkuu päivisin ja on hereillä yöllä. Mies toimii kotona lähinnä autonkuljettajana mutta minä organisoin kauppakäynnit, mies voi kyllä lähikaupassa käydä yksin hakemassa leipää/maitoa mutta viikon ruokaostoksina tois sitten jotain lihapiirakoita, ranskiksia ym. eli pakko mennä koko porukka mukaan kun ei mulla ole aikaa mitään listaa tehdä tai se lista olis revittynä lasten toimesta tai mies unohtaa sen kotiin.
Mummo suostuu isomman ottamaan hoitoon mutta pienempi jää aina jäljelle. Lastenvahti on ihan turha muutamaks tunniks ottaa kun ei se pari tuntia rauhassa imurointia mua rentouta ja viikoks hoitajan palkkaaminen on järkyttävän kallista. Mihinkään en pääse ilman että on vähintään yksi lapsi mukana. Mies ei muka pärjää yksin, siksi suostuukin aina mua kuskaamaan. Mulla ei siis ole edes ajokorttia kun nuorena ei ollut rahaa (ja nyt ei aikaa) sen hommaamiseen. Eli kaikki reissut mitä teen ilman miestä menee bussilla. Kauheeta säätämistä joku uimahallireissukin rattaiden ja kamalien kantamusten kanssa. Tulis jo kesä niin pääsisin edes pyörällä ja peräkärryllä ilman että täytyy toppatakissa paistua täpötäydessä bussissa.
Mulla meinaa pää hajota välillä kun oon niin yksin vastuussa kaikesta. Kaikkialle lähteminen on niin ison työn takana ettei aina enää edes huvita. Lähipuistoissa ja pulkkamäessä olet yksin ja se puisto jossa on muitakin on bussimatkan päässä. Perhekerhoihin pitäis tunkee heti aamusta, viimesenä tuntina siellä ei ole enää ketään (eli meinaa unirytmin muuttamista aikasemmaks jollon lapset ei nää isäänsä sinä päivänä). Sitten kun menet sinne perhekerhoon aamupalan jälkeen, niin jää ruoat tekemättä siltä päivältä kun matkoissakin kestää. Kaveritkin on toisella puolella kaupunkia ja rentoutuun ei niiden seurassa pysty kun täytyy koko ajan vahtia muksuja jotka on jatkuvasti jotain vailla tai tappelee.
Mitä mä teen väärin vai onko se vaan tää talven loputtomuus kun ulkona ei voi tehdä muuta kuin seistä. Kesällä siellä voin hoitaa puutarhaa, ulkona on lapsia ja muksut saa aktiviteettia ihan vaan omassa pihassa tai 200 metrin päässä uimarannalla/leikkipuistossa/soutuveneellä.
Jaaha, ja taas toinen huutaa, pakko mennä...
Isommalla on paha uhma päällä ja kokoajan saa vääntää asiasta kuin asiasta. Mustiksiakin ovat, varsinkin 1v huutaa jos isompaa halailen ja se 3v haluaa tietenkin oman osansa huomiosta jos pientä kehun.
Mies on paljon töissä ja käytännössä hoidan kämpän itse kun on töistä tullessa niin väsynyt/ työvuorot menee niin että nukkuu päivisin ja on hereillä yöllä. Mies toimii kotona lähinnä autonkuljettajana mutta minä organisoin kauppakäynnit, mies voi kyllä lähikaupassa käydä yksin hakemassa leipää/maitoa mutta viikon ruokaostoksina tois sitten jotain lihapiirakoita, ranskiksia ym. eli pakko mennä koko porukka mukaan kun ei mulla ole aikaa mitään listaa tehdä tai se lista olis revittynä lasten toimesta tai mies unohtaa sen kotiin.
Mummo suostuu isomman ottamaan hoitoon mutta pienempi jää aina jäljelle. Lastenvahti on ihan turha muutamaks tunniks ottaa kun ei se pari tuntia rauhassa imurointia mua rentouta ja viikoks hoitajan palkkaaminen on järkyttävän kallista. Mihinkään en pääse ilman että on vähintään yksi lapsi mukana. Mies ei muka pärjää yksin, siksi suostuukin aina mua kuskaamaan. Mulla ei siis ole edes ajokorttia kun nuorena ei ollut rahaa (ja nyt ei aikaa) sen hommaamiseen. Eli kaikki reissut mitä teen ilman miestä menee bussilla. Kauheeta säätämistä joku uimahallireissukin rattaiden ja kamalien kantamusten kanssa. Tulis jo kesä niin pääsisin edes pyörällä ja peräkärryllä ilman että täytyy toppatakissa paistua täpötäydessä bussissa.
Mulla meinaa pää hajota välillä kun oon niin yksin vastuussa kaikesta. Kaikkialle lähteminen on niin ison työn takana ettei aina enää edes huvita. Lähipuistoissa ja pulkkamäessä olet yksin ja se puisto jossa on muitakin on bussimatkan päässä. Perhekerhoihin pitäis tunkee heti aamusta, viimesenä tuntina siellä ei ole enää ketään (eli meinaa unirytmin muuttamista aikasemmaks jollon lapset ei nää isäänsä sinä päivänä). Sitten kun menet sinne perhekerhoon aamupalan jälkeen, niin jää ruoat tekemättä siltä päivältä kun matkoissakin kestää. Kaveritkin on toisella puolella kaupunkia ja rentoutuun ei niiden seurassa pysty kun täytyy koko ajan vahtia muksuja jotka on jatkuvasti jotain vailla tai tappelee.
Mitä mä teen väärin vai onko se vaan tää talven loputtomuus kun ulkona ei voi tehdä muuta kuin seistä. Kesällä siellä voin hoitaa puutarhaa, ulkona on lapsia ja muksut saa aktiviteettia ihan vaan omassa pihassa tai 200 metrin päässä uimarannalla/leikkipuistossa/soutuveneellä.
Jaaha, ja taas toinen huutaa, pakko mennä...
Meillä mies painaa ympäripyöreitä päiviä ja viikolla hoidetaan lasten ja isän tapaamiset usein isän työpaikalla - muuten eivät ehdi välttämättä nähdä.
Mulla ollut myös kova arki kolmen pienen kans. Nyt kaikki koulukkaita ja olemme ukon kans töissä. Minä piristyin heti, kun työt alkoi. Vaimon pitää osata vain organisoida oikein. Hän on perheen projektipäällikkö. Miehelle sitten puolet kotitöistä 
