apuva :(

[lohduton]

huh, pakko purkaa jonnekkin.

miten mä olenkin antanut itseni joutua tähän jamaan...
nyt tuli avomiehen kanssa se viimeinen riita. en jaksa enää.
ollaan molemmat n.20 vuotiaita. tää tilanne on ollut tätä jo kauan, ukko pakenee vastuuta. meillä on 9kk vauva. mies on muuttunut aivan kauheaksi, haukkuu mua ja itse tekee mitä lystää. eilen taas kamala riita siitä kun minä kielsin lähtä taas ryyppäämään ja kävi kiinni. harvassa on ollu ne päivät kun olisin kokonaan ilman mustelmia.

taas vannon että nyt lähden. miten se voikin olla niin vaikeaa?
pelkään todella paljon tulevaa. miten muka voisin pärjätä? en kerennyt opiskella itselleni ammattia, olen pennitön. mutta ei tämä tilanne tästä enää muutu tiedän sen. mä vaan olen alkanut uskoa tota miestä siinä miten surkea ilmestys olen...ansaitsisinko muka jotain parempaa. siksi en kai jotenkin uskalla lähtä, miten muka voisin pärjätä ilman sen tuomaa taloudellista turvaa?

apua, tsempatkaa mua

 

[Timppa]

Kimpsut,kampsut ja kakara kainaloon ja menoksi!Ei tuollainen ole ihmisen elämää.Ja aina sitä taloudellisesti selviää,siitä pitää yhteiskunta huolen.

 

[Annuska]

Parempi itsekseen kuin vastuuttoman epäkypsän kakaran kanssa.
Timpan kanssa samalla linjalla.

 

[hyytikyppynen]

huh, pakko purkaa jonnekkin.

miten mä olenkin antanut itseni joutua tähän jamaan...
nyt tuli avomiehen kanssa se viimeinen riita. en jaksa enää.
ollaan molemmat n.20 vuotiaita. tää tilanne on ollut tätä jo kauan, ukko pakenee vastuuta. meillä on 9kk vauva. mies on muuttunut aivan kauheaksi, haukkuu mua ja itse tekee mitä lystää. eilen taas kamala riita siitä kun minä kielsin lähtä taas ryyppäämään ja kävi kiinni. harvassa on ollu ne päivät kun olisin kokonaan ilman mustelmia.

taas vannon että nyt lähden. miten se voikin olla niin vaikeaa?
pelkään todella paljon tulevaa. miten muka voisin pärjätä? en kerennyt opiskella itselleni ammattia, olen pennitön. mutta ei tämä tilanne tästä enää muutu tiedän sen. mä vaan olen alkanut uskoa tota miestä siinä miten surkea ilmestys olen...ansaitsisinko muka jotain parempaa. siksi en kai jotenkin uskalla lähtä, miten muka voisin pärjätä ilman sen tuomaa taloudellista turvaa?

apua, tsempatkaa mua

Ensinnäkin, yksinhuoltajana pärjää kyllä.
Tuo oli kuin siloteltu versio minun elämästä entisen miehen kanssa. Meillä se väkivalta oli jotain niin raakaa ja miehellä ei voimankäytössä mitään rajoituksia, enkä siltikään ymmärtäny lähteä. Vaikka sitä joskus mietinki.
Vielä nykyäänki se osaa puhumalla tehdä minusta taas sen surkean ja neuvottoman naisen joka ei ikinä vois pärjätä omillaan, viimeksi aiemmin viikolla se vei minun elämältä taas pohjan pois ja sai minut uskomaan vaikka mitä ja onnistu alistamaan ja käyttämään minua omiin tarkotuksiinsa.

Neuvo on että älä mieti tulevaisuutta vaan lähde, asioilla on tapana järjestyä. Kaikki on kaaosta ja sekasin sen jälkeen mut niin se elämä asettuu uomiinsa. Lapselleki parempi ettei ole näkemässä kuinka äiti kärsii. Ajattele sitä teidän lasta.
Ja hankkiudu mahdollisimman hyvin eroon siitä miehestä, käy lääkärissä näyttämässä mustelmat, säästä mahdolliset tekstiviestit tai nauhoita sen juttuja. Sitten teet rikosilmotuksen ja lähet menemään.
Pääasia on että lähet. :hug:

 

[ihkuraksupoksu]

Olet vielä nuori, kerkiät opiskella parin vuoden päästäkin vielä itsellesi ammatin. Älä tuhlaa elämääsi tuollaisen miehen kanssa, kun lapsikin kerkiää isommaksi niin jää hällekin traumoja isän väkivaltaisuudesta. Vaikka oliskin taloudellisesti tiukempaa, niin oman ja lapsen henkinen hyvinvointi on paljon kallisarvoisempaa....menet vaika turvakotiin tms. että saat aikaa järkätä asiat kuntoon ja siellä varmasti neuvotaan noissa raha-asioissakin =)

Itse olen 29 ja nyt vasta opiskelen sitä ammattia, että sulla on hyvin aikaa =)