Apua, suppareita vai löystymistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Unna 75
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Unna 75

Vieras
Odotan kaksosia rv 21+3.

Olin sairaalassa 10 vrk kohdunkaulan (2,7 cm hyvää ja 1,1 cm pehmeää) lyhenemisen ja runsaiden kivuttomien kovettumissupistusten takia. Olin kärsinyt jo pari viikkoa paineen tunteesta liikkeessä. Supistuksia lääkittiin hormonein ja tilanne rauhoittui. Sairaalassa ollessa kohdunkaulaan ei tullut muutoksia supistuksista huolimatta.

Jo saikulla aloin kärsiä eteenkin öisin selkäkivuista, jotka tuntuvat ristiselässä selkärangan tuntumassa. Samalla minulla oli jomotusta alamahassa varsinkin nivusissa. Veikkailivat, että on lantion löystymisestä ja kohdun kasvamisesta johtuvaa. Nyt makailen kyljelläni kotona (myös syön ja kirjoitan tätä) sairaslomalla loppuun asti.

Selkäkipu ja alamaha/nivuskivut/polte ovat vaan lisääntyneet. Yöllä särky oli miltei jatkuvaa ja nyt päivällä kipu tulee ja menee. Kovettumsia on ollut eilen kaksi ja tänään yksi. Ne eivät liity muihin kipuihin. Lääkärin mukaan supistelut säteilevät kipua myös reisiin. Sitä minulla ei ole ollut?

Mistä siis erotan löystymis- ja liitos kivut niistä kivuliaista supistuksista? Liittyykö kipeisiin suppareihn myös kovetus?

Vastatkaa, olkaa kilttejä. On pääsiäinen ja en haluaisi sairaalaalaan takaisin turhan takia, mutta rauhaa en saa.
 
Kyllä oikeat supistukset sitten tuntee kun ne tulee, vaikkakin kaikki kokee ne eritavalla - jotkut tuntee ne mahassa, jotkut selässä, ja jotkut enemmän reisissä.

Itse kärsin pitkään kivuttomista kovettumissupistuksista. ja olin välillä sairaslomallakin. Makaaminen ei kuitenkaan auttanut. Meidän terkkari pisti minut sitten testiin, josta tsekattiin clue-solut, ja positiivisethan ne oli. Eli emätimen bakteeriepätasapaino voi aiheuttaa ylimääräisiä supisteluja, ja vaatii lääkekuurin - mulla ei kyllä meinannut mennä ohi lääkkeelläkään. Mutta sitten ne supparit vaan hiipuivat. Liitoskivuista kärsin loppuun asti, mutta ne tuntui vain sängyssä kääntyessä ja kävellessä. Mielestäni paikallaan ollessa ei liitoskipujen pitäisi tuntua.

Mutta kuinkas ollakaan synnytys tapahtui kuitenkin vasta käynnistyksellä kun viikkoja oli kasassa 42.

Mutta koska sinulla kyseessä kaksosraskaus, kannattaa olla aina yhteydessä lääkäriin. Kohdunkaulaa seuraamalla selvitetään aiheuttavatko tuntemuksesi mitään negatiivista. Kovettumissupistuksia pidetään sinänsä normaaleina.
 

Yhteistyössä