Apua,päiväkerho alkaa!

heips.
muistan elävästi viime vuoden tähän aikaan.Poikani oli keväällä täyttänyt kolme vuotta ja innolla vein poikaa syksyllä seurakunnan kerhoon.Yhden kerran sen ensimmäisen kerran poika siellä oli kun vain jätin ja suht,hyvin oli kuulemma mennyt.
Sen jälkeen huusi täyttä kurkkua jo kotona että ei halua kerhoon ja eihän sinne väkisin voi lasta kuskata?
näin sitten unohdettiin koko juttu.
Nyt sama edessä :(
Poika on jo neljä vuotta ja pikkuveli kerennyt kasvaa melk.kolme vuotiaaksi.Eli olen viemässsä molempia kerhoon..pääsevät samaan ryhmään:)
Pelottaa,jos en saa poikia jäämään sinne....niille tosiaan tekisi hyvää olla lapsiryhmässä ja toisten aikuisten kanssa.Paljon ovat kotona olleet kun itse olen heitä hoitanut.Mikä on toisaalta hyväkin?
tämä neljävuotias on tosiaan ujo/arka,eikä mene toisten lasten kanssa leikkiin.Leikkii yksin tai veikan kanssa mieluiten.Sanoo sen myös itse että on ujo:) :(
tänään kun juteltiin niin sanoi että menee kyllä kerhoon mutta ei leiki siellä isojen poikien kanssa.
Pienempi poika taas on sitä mieltä ettei halua kerhoon:(
apua.auttakaa..onko kellään muulla samaa?
tuntuu itestä että muiden lapset on jotenkin paljon sosiaalisempia ja nauttii kerhosta ja sinne meneminen on helppoa..onko näin?
 
Kun tyttö oli n.3v niin tuli sellanen kausi ettei mihinkään ilman äitiä halunnu jäädä. Sillon kävi vähä aikaa kerhoo mut lopetettiin se sitten. Kun tuo kausi meni ohi niin taas jäi hyvillä mielin kerhoon.
Mulle kerhotäti sano että ei kannata kysellä tytöltä et haluaako hän kerhoon tai jääkö hän nyt yksin sinne. Lapsi on itsekkin paljon varmempana menossa kun äitikin on ja sanoo vain et tänään on kerho päivä ja äiti vie ja hakee sit ku kerho loppuu.
Meidänkin tytöllä alkaa kerhot niin saa nähdä miten menee :)
 
Ihan sama täälläkin paitsi tyttö neljä vee ja tänään sitten taas ilmoitti että ei halua kerhoon :eek:
Miten tosiaan pitäisi suhtautua? Yritän vaan kertoa että et äipän kanssa voi eläämääs olla kotona ja saatat saada leikkikavereita kun ei täällä maalla niitä muuten ole. Sun muuta sun muuta.... mutta tuota pitää kokeilla että pääsee yksin lastenkerhoon ilman äitiä.... siiis sinne ei pääse muutkuin lapset... niin kannattas varmaan vielä suostutella. On meilläkin ujo ja kun ei tiedä millaista siellä on niin se vähän pelottaa. On sen itsekkin myöntänyt. Pitäisi vaan yrittää jutskata ja jutskata asiasta niin eiköhän se siitä. Meilläkin oli yhtä karmeeta huuto jo kun päästiin kerhon pihaan viime syksynä ja silloin ajattelin että nyt saa kerhot jäädä. Kun oli vielä kaksi muuta pienempää jotka ovat nyt vähän isompia :hug:
Vaan toivon että rohkenisi mennä nyt kun se olisi ihan kivaakin kun ainaista kotona olemista ja en kerkee ohjata joka välissä askartelu sun muita tuokioita. Ja muuten tuntuu että homehdun itekkin tänne kun aina vaan lasten kanssa vaikka se on myös elämäntyötä mutta joskus niitä pitäisi jossain käyttääkin etteivät jalkoihin jää asumaan... ;) Niin hankalia juttuja kyllä.....
 

Yhteistyössä