V
vieras
Vieras
Lapsella alkoi vuosi sitten tulla vihlaisuja päähän; kestävät sen sekunnin kun vihlaisu tulee tuonne niskan alueelle ja menee samantien ohi. Joskus pääsee itku, joskus vaan sanoo että taas tuikkasi.
Ollaan käyty lääkäreillä, neurologiset testit tehty useaan otteeseen. Päänympärys kasvaa tasaisesti, omalla käyrällään, tasapaino on ok, muutenkin testeissä ei ole tullut mitään poikkeavaa esiin.
Kävimme kaularankaröntgenissä, kuvat ok. Nyt vielä menossa magneettiin; haluavat katsoa rakenteet, onko siellä jotain ahtaumaa. Aivokasvainta ei kuulemma lähdetä hakemaan eikä epäillä.
Olen kuitenkin itse googlettanut aivokasvaimesta, illat pitkät roikun netissä ja etsin, luen ja pelkään. Alan tulla ihan hysteeriseksi tämän asian kanssa. Esimerkiksi lapsi ( 4v ) on kompastunut kevään aikana pari kertaa ulkona ollessaan jalkoihinsa. Siis liikkeellä ollessaan; kompurointia ei muuten ole. Portaissa menee normaalisti, ei kävele seiniin tai törmäile muutenkaan ja pystyy seisomaan kädet sivuilla/edessä silmät kiinni vaikka kuinka kauan. Kävelee viivaa pitkin ja hyppii hyvin. Nämä pari kaatumista on minulle merkki tasapainovaikeuksista.
Esimerkki kakkonen: Olen lukenut että aivokasvaimessa on aamuista oksentelua; lapsella on yhtenä aamuna ollut pääkipeä ja paha olo. Tämä meni ohi vajaassa tunnissa kun annoin Pronaxenia. Kaiken lisäksi olo helpotti kun meni vaakatasoon ja hämärään huoneeseen. Eikö aivokasvaimessa kipu pahene vaakatasossa? Joka tapauksessa tämä oli minulle merkki aamupäänsärystä. Ja TAAS pahensi pelkoani.
Kolmantena esimerkkinä lapsi valitti yhtenä parina iltana silmäänsä; sanoi että käy kipeää muttei itkenyt eikä vaikuttanut kovinkaan kivuliaalta vaan lähinnä hieroim silmäänsä. Meni alle viidessä minuutissa ohitse ja nukkumaanmennessä sanoi silmän olevan ok. Muutenki on kutisevat silmät, en tiedä onko kuivat. Mutta nämä taas ovat merkkejä minulle kasvaneesta silmänpaineesta; olen varma että siellä on kasvain joka painaa silmää.
Epileptisiä kohtauksia ei ole ollut, aamuöistä pahoinvointia ei ole. Tasapaino on testien mukaan ok, mitä tuolla ulkoillessa joskus könyää. Sisällä ei oikeastaan koskaan. Ihan kunnon pääkipua ei ole. Reipas ja touhukas lapsi on.
Sanokaa nyt kaikki minulle REHELLISESTI mielipiteenne; mitä tulee mieleen? Onko huoleni perusteltu? Vai onko tämä jotain muuta? En tiedä yhtään aivokasvainpotilasta vaan kaikki olen lukenut netistä. Tämä on ihan kamalaa kun seuraan koko ajan lastani ja jos hän hetkeksi vaikka menee pötköttämään tai on hieman hiljaisempi tai jotain, olen heti ihan paniikissa että nyt lapsi on jotenkin liian väsynyt ja tuo johtuu juuri pelkäämästäni kasvaimesta. Alan olla ihan finaalissa; oksettaa koko ajan ja päätä kipunoi. Magneettiin on vielä parisen viikkoa aikaa ja pelkään että sekoan tässä ajassa. Anteeksi pitkä vuodatus mutta pakko saada jonnekin purkaa. Olisi mukava jos joku kommentoisi.
Ja vielä sellaista kysyisin että kai oireet olisivat niin pienellä jo pahentuneet jos kyseessä olisi aivokasvain? On siis täyttänyt tänä vuonna 4v; kun vihlaisut alkoivat jo vuosi sitten, välillä olemalla viikkojakin poissa, niin kai nuo oireet ja kivut olisivat pahentuneet jo tässä ajassa jos olisi kyseessä vakava juttu?