apua mitä teen?

Eli asia on näin että poikamme on 1v ja 7kk kun miehenilähtisi pojan kanssa kahdestaa 800km päähän sukulaisiin viikoksi. Mutta minä en millään haluaisi että he menevät sinne, koska en ole ollut vielä tähän mennessä kuin max.yhden yön poissa kotoa. Ja nyt tarvitsisi olla kokonainen viikko näkemätt poitsua. Ja toiseksi mieheni ei ole mikää varovainen kusi vaan taytyy sanoa että itsekkin välillä pelkään hänen kyydissää. (ajaa ylinopeutta ja ohittelee aika rajustikkin) Olnen kyllä maininnut hänelle asiast , mutta se ei ole vaikuttanut asiaan. Ja kolmanneksi kun sukulaisiin olvat menossa niin siellä on tapana aina jokavuoptuinen korjausprojekti. Eli en usko että mieheni ehtisi paljon seuraa pitämään pojallemme vaa se jäisi osittain isovanhemman huoleksi. Mieheni ihmettelee miski en anna heidän kahden lähteä matkaan. Miten saan hänen ymmärtämään, että hän vaatii minua olemaan näkemättä poikaani koko viikon ajan. (poitsu on äidin silmäterä) Ja lisäksi pelkään niitä matkoja kun en itse ole mukana varasilminä. (Niitä tarvitaan aian välillä) Olenko tosiaan liian omistushaluinen?

 

En mä ainakaan antaisi lastani ihmisen hoitoon, joka ei pysty siitä vastuuta kantamaan, olkoonkin vaikka lapsen isä.

Ketäs mä sitten syyttäisin jos jotain todellakin sattuisi, itteeni tietenkin.

 

Enpä päästäisi itsekään miestä ja poikaa matkaan, jos tuollaista joutuisi pelkäämään. Tulisin hulluksi huolesta kotona. Jää kotiin pojan kanssa kaksin ja anna miehen lähteä yksin. Siis onko miehesi kaahannut vaikka lapsi kyydissä? :headwall: Vastuuntunnotonta.

 

Yleensä hän ajaa sen verran ylinopeutta ettei sakkoja voida anataa, mutta pitkillä matkoilla yleensä hieman enemmän. Lisäksi hänajaa aika liki toista autoa kaupunkiolosuhteissa että aika usein tulee näitä liki piti tilanteita. Tiedän kyllä että hän on hyvä käsittelemääna autoa mutta silti pelkään että jotain sattuu. Hän on ajanut kaksi pientä kolaria juuri näiden liki piti tilanteiden takia ja lisäksi saanut muutaman kerran ylinopeussakoat, mutta ei se ole vaikuttanut mitenkään häneen.

 

No et sitten vois ite lähteä mukaan? No en minäkään ehkä antaisi lähteä, mutta jos vaikka tällä kertaa lupais ja ajais varovasti? Ymmärrän, että pelottaa, mutta toisaalta etkö koskaan aijoi antaa miehesi otaa koko naan vastuuta lapsestanne? Jos vaikka tuon viikon aikana opiis todellakin, mitä se arki on lapsen hoidollisesti. Sulle itellä olis taas sitten omaa aikaa....

 

vannota miestäsi ajamaan varovasti ja käske soittaa joka päivä ja heti tietysti perille päästyä niin et ole huolesta kankeana!!
lapsesi on jo iso olemaan jopa viikon verran erossa vaikka ainahan sitä pientä ikävä tulee!!
(okei en oo varma pystynkö ite lähteen ens kesänä ranskaan kun meiän poika 1v6kk viikoksi ja jättää isovanhemmille hoitoon...ollut siellä vain yhden yön tähän mennessä mutta mun napanuora ei taida vielä venyä...)
mutta ikävä tosiasia on että olisihan niiden sukulaisten mukava nähdä näitä pieniämme...ja se tekee myös sinulle hyvää...aamusin saisit nukua ja päivisin tehdä mitä haluat!!!
lepoa ja rauhaa!!! arki maistuu paremmin...

 

Itse en pääse lähtemään mukaan kun en saanut lomaa juuri silloin (sijainen kun olen). Eli myöhemmin olisin kyllä voinut lähteä. Mutta miehini vanhemmat menevät edeltä sukulaisia tervehtimään ja ovat pitempään ja mieheni lähtisi muutaman päivän jäljessä. Olen luonteeltäni hirveä murentimaan joten sen tiedän varmasti jos mieheni lähtee matkaan poikamme kanssa minunulle tulee varmasti stressi eikä nukkumisesta tahdo tulla mitään. Ja toiseksi en ole ollut monta päivää erossa pojastamme eikä miehenikää ole ollut kahta päivää enempää ja nyt minun pitäisi tuosta vaan olla viikon näkemättä poikaa. Viikko tuntuu tosi pahalta. Tunnen itseni sen verran hyvin että jos he lähtevät niin minä voin henkisesti ja fyysisesti tosi huonosti sen viikon aikana. Ehkä olen ylisuojeleva äiti, mutta se johtuu varmaan siitä kun olen ollut pojan kanssa kahdestaa kotona paljon ja hän myös on sairastellut paljon. Olen kyllä ajatellut että sitten vähän vanhempana he voisivat lähteä kahdestaa jos minulla ei ole lomaa. Mutta en vielä haluais päästää heitä kahdestaan.(se on se napanuora)

 

mie sitten varmaan olen hulttioäiti mutta en näe mitään ongelmaa miksei ton ikänen voi lähteä isänsä kanssa. se ajaminen vois vähän jännittää mutta kyllä sen verran luottamusta pitäis lapsensa isään olla että päästäis samaan kyytiin. mutta jos tuntuu että noin paljon ahdistaa niin voithan puhua miehesi kanssa tilanteesta. mutta että mennä ihan suoraan kieltämään lähtöä kun yhteinen lapsi kyseessä, niin en sano mitään.....

 

Niin... Miksi oot sitten ylipäätään hankkinut lapsen miehen kanssa, johon et voi luottaa sen vertaa, että pystyy hoitamaan OMAA LASTAAN viikon? Kyllä sillä isälläkin on oikeuksia sitä lasta kohtaan. Toki sun tulee lasta ikävä, niin kuuluukin tulla, mutta luulisin, että matka tekee isälle ja pojalle vain hyvää!

 

Siis 800 km autolla kahdestaan lapsen kanssa, huh huh. Ilmeisesti tarkoitus on ajaa yöllä, koska eihän kukaan lapsi jaksa istua niin pitkään muuten kuin yöunillaan. Yöllä ajaminen taas on kuskille tosi rasittavaa, ja kun ei ole toista aikuista juttuseurana, niin helposti alkaa nukuttaa tai ainakin reaktiokyky heikkenee. Entä perillä, viihtyykö lapsi varmasti isovanhempien kanssa, jos ei näitä usein näe? Mielestäni ei ole kyse vain siitä, uskaltaako lasta antaa isän kanssa kahdestaan reissuun vaan siitä, onko reissu lapsen kannalta mielekäs.

 

Jos vaan juna kulkee lähelle niin mä laittaisin ne menemään (yö)junalla ja sit autolla loppumatka, jos joku hakis (turvaistuin mukaan). Mä en lähde lapsen kanssa mielellään edes 150 km:ä kaksin, kun hermostuu matkan tekoon. Siinä on tarkkaavaisuus aika huono, jos lapsi kiukuttelee ja varsinkin, jos kuski on vähän holtiton.
Muuten kyllä varmaan antaisin isän ja lapsen viettää viikon kaksin. Ikävä ja ylihuolehtivaisuus mullekin iskisi, mutta uskon, että siitä selviäis.

 

\

Niin... Miksi oot sitten ylipäätään hankkinut lapsen miehen kanssa, johon et voi luottaa sen vertaa, että pystyy hoitamaan OMAA LASTAAN viikon? Kyllä sillä isälläkin on oikeuksia sitä lasta kohtaan. Toki sun tulee lasta ikävä, niin kuuluukin tulla, mutta luulisin, että matka tekee isälle ja pojalle vain hyvää!

No en minäkään päästäisi NOIN PIENTÄ lasta 800km:n päähän viikoksi, vaikka mieheeni luotan. Jos olisi kyse isommasta lapsesta niin silloin voisin päästää. Eihän noin pieni voi käsittää niin pitkää aikaa erossa äidistäänkään, jos on ollut paljon äidin kanssa, johan se pieni lapsikin huolestuu ja on ikävissään. Ihan normaalia, että et halua pientä päästää, eläkä päästäkkään!