V
vierailija
Vieras
Olen siis 16v ja tarvitsen apua!! Mulla on siis ahdistuneisuushäiriö todettu.
Pelkään paljon erillaisia sairauksia ja siis eniten pelkään kuolemaa. Pelkään jatkuvasti, että mulla on jokin vakava sairaus ja kuolen siihen.
Nyt minua huolestuttaa taas yksi asia.
Kerron ihan alusta kaiken.
Tämä ei todellakaan ole provo ja tää käsittelee aika arkaa asiaa.
No enkai häviä sillä mitään, että kerron.
Minua on siis aina kiihottanut tupakka jostain syystä eli kyseessä on jonkinlainen fetissi.
Huomasin sen jo ihan 8-10 vuotiaana.
Silloin masturboin jo omille fantasioilleni.
Ahdistuneisuushäiriöön sairastuin keväällä 2014.
Pelkäsin paljon erillaisia sairauksia.
Tätä jatkui pitkään.
Keväällä 2015 tylsistyneenä keksi jtn typerää.
Minua kiihotti ajatus, että näen jonkun pudottavan tupakan natsan käryävänä maahan ja otan sen käteen ja siitä tarttuu hajut käteeni.
Yhtenä kertana toteutin sen oikeasti.
Eihän tuossa ollut mitään laitonta. En masturboinut sille julkisesti tein vain noinnja se kiihotti minua todella paljon.
Tiedän, että tää on tosisairasta.
Aloin tehdä tuota todella usein. Huomasin, että saan todella suurta nautintoa ja se oli helppo tapa paeta sairaus huolia ja ahdistusta.
Käytännössä mulla ei ollut muuta elämää.
Yhtenä kertana tein jtn todella typerää. Menin siis taas samassa tilanteessa (löysin käryävänä heitetyn natsan) tällä kertaa kuitenkin menin maistamaan siitä. Se yskitti paljon, mutta taas tuntui jännältä, että nyt olen maistanut tupakkaa.
Hävettää ihan kertoa tässäkin tätä, mutta kerron loppuun saakka.
Aloin kärkkyä käryäviä natsoja joita polttelin. Sain siitä suurta nautintoa. Pian keksin, että voin itse sytytellä maasta ja tuhkiksista löytyneitä tumppeja.
Tää on oikeesti ihan sika noloa...
Tää kaikki siis alko kesäkuussa 2015.
Tein tuota jouluun saakka eli 2015 jouluun asti.
Tuolla välillä polttelin paljon muiden käryäviä jämiä ja poltin myös todella paljon tumppeja joita sytytin uudelleen.
Eli 2015 kesäkuu-2015 joulu tein tuota.
En polttanut joka päivä eli mulla oli parin päivän taukoja aina.
Eli poltin paljon muiden jämiä ja sitte tuli myös aika paljo keräiltyä mah pitkiä tumppeja joita sytyttelin en tuotakaan tehnyt joka päivä kyllä siinä taukoja oli, mutta aika paljon tuotakin tuli harrastettua.
Lopetin jouluna 2015 polttamisen.
Nyt ahdistaa vieläkin tosi paljo!!!!
Eka asia mikä ahdistaa on se, että olen sekoillut noin ja tehnyt tuollaista YKSINÄÄN.
Tuo toi suurta mielihyvää ja helpotti huolia.
Nyt minua kuitenkin ahdistaa, että olenko jotenkin seonnut??
Yritin lopettaa tuota usein mutta aina epäonnistuin. Sillä hetkellä, kun rupesi panettamaan (ajatus oli, että ihan sama) aina jälkeen päin kadutti.
Entäpä voiko mulla jokin aivokasvain mikä aiheuttaa tällaista pakko -oireilua???
Kuulostaako tuo aivokasvaimen oireelta.
Pelkään myös, että saan joskus tuon polttamisen takia keuhkosyövän!!!
Eikö tumppien filtterit suodata huonommin myrkkyjä??
En tiennyt sitä silloin :0
Nyt oon pysynny tupakasta erossa, kun masturboin ja fantasoin asiasta, mutta en toteuta niitä.
Oon oikeesti huolissaan.
1. Kuulostaako tuo aivokasvaimen oireelta??
2. Onko mulla suuririski keuhkosyöpään nyt?