P
"pulassa"
Vieras
Kaipaisin siis neuvoja siihen, miten vauvaa kannattaisi istuttaa rattaissa, jotta asento pysyisi hyvänä. Vauva on jo 11,5 kk, mutta rattaissa istuminen on aina ollut yhtä tuskaa... Olemme aloittaneet neuvolan luvalla istumisharjoittelun rattaissa 8 kk ikäisenä, mutta jostain syystä se ei ole oikein koskaan luonnistunut kunnolla, ja alan olla asiasta jo aika stressaantunut.
Ongelmana on siis se, että vauva ikään kuin valuu rattaiden pohjalle niin, että selkä joutuu huonoon asentoon (ristiselkä jää siihen istuimen ja selkänojan väliseen taitekohtaan). Aivan pystyasennossa vauva saattaa pysyä vähän aikaa selkä suorassa, kunnes alkaa raivota ja kampeaa itsensä taas "ruttuun". Tahatonta luisumista olen saanut hieman estettyä laittamalla rattaisiin makuupussin tai vauvan sivuille pari rullalle käärittyä pyyhettä, mutta nämäkään eivät auta tarpeeksi - ja lisäksi, jos rattaissa on makuupussi, en saa vauvalle valjaita jolloin tämä puolestaan yrittää hypätä laidan yli ennen kuin olemme päässeet edes kotipihasta ulos.
Meillä on käytössä yhdistelmärattaat, joiden selkänojan saa viiteen asentoon (makuuasento, pääty koholla, puoli-istuva, loiva istuma-asento sekä pystyasento). Vauva ei enää oikeastaan suostu olemaan kuin noissa kahdessa viimeisessä, ja niissäkin huonosti, ts. hän ei tahdo viihtyä rattaissa kuin lyhyen aikaa ennen kuin alkaa kiukuttelu. Sekä istuin että selkänoja ovat ihan "lankkusuoria", eli niissä ei ole mitään istumasyvennystä, josko tuokin sitten vaikuttaisi asiaan jotain.
Yhdessä välissä oli lyhyt vaihe, jolloin vauva istui rattaissa kiltisti selkä suorana (nojaamatta selkänojaan) ilman valjaita, mutta nykyään tosiaan valjaita on pakko pitää... ja tällöin taas vauvan on pakko nojata selkänojaan, ja tuo luisuminen alkaa. Help? Ahdistaa liikkua rattaiden kanssa missään, kun joka 30 metrin välein saa olla nostamassa vauvaa parempaan asentoon, eikä näin iso tosiaan suostu olemaan makuuasennossakaan...