Antakaapa hyvät naiset näkökulmia miten tässä pitäisi toimia

Olen 37 vuotias mies. Vaimo saman ikäinen. Lapset 7 ja 8 vuotiaat. Jonkun aikaa ollut sellainen olo, että vaimo on aika etäinen. Hänellä on oikeasti kiire työssä ja opiskelussa ja se vie häneltä paljon voimia ja aikaa. Olen tukenut ja tuen hänen pyrkimyksiään täysillä. Seksielämä on hänen puoleltaan ollut passiivista jonkin aikaa. Suhteemme tilasta ei olla paljon puhuttu mutta viikko sitten kysyin häneltä suoraan mitä hän tuntee minua kohtaan. Hän avautui ja sanoi, että viimeisen vuoden aikana on tuntunut siltä, että tunteet minua kohtaan on vähentynyt. Hän ei ole varma mitä haluaa. Kolmatta osapuolta ei ole. Kun tämä asia nostettiin esille niin minulla on ollut aivan kauhea olo. Rakastan vaimoani. Hän ei ole mitään keskustelija tyyppiä ja tuntuu nyt, että jos alan keskustelemaan niin pahennan vain tilannetta koska saatan alkaa manipuloimaan hänen ajatuksiaan. Emme ole eroamassa vielä mutta se pelottaa. Ja pelottaa, että hänen tunteet minua kohtaan eivät palaudu. Hänellä on selvästi jonkinlainen itsenäistymisvaihe päällä. ( panostaa itseensä paljon ) Jos nyt alan kerjäämään rakkautta niin olen varma, että työnnän häntä vain kauemmaksi. On todella vaikea itsellä pitää tunteita sisällä. Mitä minun pitäisi tehdä hyvät naiset. Olen ajatellut vastapainoksi alkaa huolehtimaan itsestäni ja olemuksestani enemmän. Meillä minä olen se joka kotona ollessa tekee kaiken perheen eteen. Olen käynyt nyt kolmena päivänä punttisalilla ja ajattelin pistää itseni kuntoon ( roppa vähän löystyny ). Vaimolle yritän antaa tilaa ja vapautta tehdä mitä hän haluaa. On vaikeaa, koska nyt jos koskaan tarvitsen itsevarmuutta ja ylpeyttä ja juuri nyt se on poljettu alas. Tiedän, että jos "yritän" saada hänet rakastumaan minuun uudelleen esim. puhumalla niin hän vain loittonee. Olen ollut kotona aina läsnä ja tehnyt kaikkeni kaikkien hyväksi elikkä kyseessä ei ole se normi juttu, jossa Vaimo on tehny kotona kaiken ja mies maannu sohvaperunana. Olenko ollut liian itsestäänselvyys. Antakaa neuvoja hyvät naiset. Konkreettisia. Mitä en saa missään nimessä nyt tehdä ja mitä minun pitäisi. Haluan tehdä kaikkeni perheemme eteen paitsi en pakottaa tai uhkailla.

 

Hei! Meillä on sama tilanne, mutta minä olen se nainen ja mieheni on juuri samanlainen kuin sinä. Minulla myös tunteet heittäneet laidasta laitaan. välillä olen niin rakastunut, välillä taas tuntuu että voisi vaan lähteä menemään. Mieheni ei ole siis tyypillinen sohvaperuna, joka istuu joka ilta kapakassa kalja kourassa, vaan hän osallistuu ahkerasti kotitöihin ja poikamme hoitamiseen oman työnsä ohella. Viikonloppuisin hän herää aikaisin pojan kanssa, jotta minä saisin nukkua. Siis UNELMAMIES...! Mutta silti, jokin mättää. Olisko se että hän ei ole se TYYPILLINEN mies?! en tiedä...
Mieheni on aika läheisyydenhaluinen ja haluaisi koko ajan olla halimassa ja muuten vain olla lähellä. Olen sanonutkin hänelle että en jaksa ainaista lähentelyä, joten annappa olla rauhassa. se yleensä helpottaa. Toinen on, että on saanut lähteä kotoa vaikkapa pariksi yöksi pois ja huomaa poissaollessaan että on kamala ikävä oman perheensä luo. tämäkin yleensä auttaa taas ja huomaa ettei tästä halua mihinkään lähteä.
Jospa vaimollasi on tullut tunne, että tässäkö tämä nyt on?! juntturassa saman miehen ja lasten kanssa.. ei mitään uutta tapahdu ja arki toistaa itseään monta vuotta eteenpäin. Jospa hän keksisi itselleen uuden harrastuksen?
Tai toinen mitä voisin ehdottaa, olisi parisuhdeterapeutti?
Itse rakastan kuitenkin pohjimmiltani miestäni enemmän kuin mitään maailmassa, poikani lisäksi. En ikinä haluaisi erota hänestä. Välillä kuitenkin tulee vaiheita jolloin ei jaksa.. nämä ovat yleensä ohimeneviä.
Pitää myös muistaa tehdä ihan vain kahdenkesken asioita! pistää lapset hoitoon ja lähteä pariksi yöksi virkistäytymään. Menkää kylpylään, tai vaikka pienelle pikamatkalle pariisiin ymym. tai jotain kunhan saatte omaa kahdenkeskistä aikaa.
Yllätä vaimosi!!
Toivon todella että saatte asianne kuntoon!

 

Kiva kuulla samanlaisesta tilanteesta naiselta. Toisaalta vaimoni, ei varmasti olisi tämänhetkisistä tunteista ( tai puuttuvista ) niistä olisi minulle edes puhunut, jos en olisi niitä häneltä pumpannut suunnilleen väkisin ulos. Nyt tilanne ikäänkuin laukesi vasten kasvoja ja varmasti ainakin hetkellisesti myös vaimon oma tunne siitä, että ei rakasta lisääntyi kun puki sen sanoiksi. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia. Tuntuu myös, että vaimoni ei ole oppinut käsittelemään omia tunteitaan vaan on aina sellainen niinkuin tunne sisällä on. Itse koen, että en aina halua samaistua sisälläni olevaan tunteeseen vaan pyrin näkemään todellisuuden. Enhän minäkään aina vaimoani ole tulisesti rakastanut vaan tunteet vaihtelee.
Joskus vaimoni myös tyrmää minun läheisyyden, koska tuntee, että jos antaa läheisyyttä takaisin niin koen sen heti niin, että hän haluaa seksiä. ( ehkä olen joskus innostunut liikaa Kahdenkeskisillä matkoilla hänellä on aivan selvästi ollut painetta siitä, että nyt pitää harrastaa seksiä. Ehkä tuohon läheisyyteen voisin ottaa vähän etäisyyttä. Ei liian tunteikkaita halauksia vaan esim. hieroa illalla sohvalla hänen jalkapohjiaan. Sitä tehtiin aina nuorena. Nyt pitää vaan tsempata koska juuri nyt tuntuu että palan halusta koskettaa häntä. Pari viimeistä päivää meillä on mennyt ihan mukavasti noin henkisesti. Eilen juteltiin asioita rennosti ja naurettiin. Mutta huomaan, että jos arvostelen jotain asiaa mitä hän tekee niin hän menee heti lukkoon vahvemmin, kuin aikaisemmin. Selvästi hän haluaa olla vahvasti itsenäinen ja ylireagoi nyt jos hän tuntee, että häntä kahlitaan. Niinkuin se sanonta menee: Jos rakastat jotakin ja haluat pitää rakkauden niin päästä hänet vapaaksi. Minulla on vahva tunne, että tällä hetkellä se on juuri näin. Joka tapauksessa teen nyt töitä myös oman hyvinvointini ja itsetuntoni eteen ja kaivan pistän itseni punttisalilla kuntoon. PERKELE!!!

 

Itseasiassa, pakko sanoa myös tuohon seksiasiaan. Minulla on samanlainen tunne, että aina jos mieheni tulee lähelle ja annan hänelle vastakaikua suutelemalla tai halaamalla, hän yrittää pelkkää seksiä. Ja siitäkös suutun sitten aina. Mutta meillä kysymys ei ole siitä, ettenkö haluaisi, vaan siitä että tuntuu välillä että hän nimenomaan lähentelee pelkästään saadakseen seksiä. Vaikka tiedän ettei se pidä paikkaansa. Myös minä kuuntelen liikaa sisäisiä sanojani ja helposti annan tunteeni viedä vallan.
Myös minä olen sanonut miehelleni, että hän voisi panostaa ulkonäköönsä hieman. Kun on alkanut kulkemaan kotona pelkissä rikkinäisissä verkkareissa ilman paitaa, parta rehottaen. Ei kukaan halua lähennellä sellaista miestä!! ja sittenhän sitä helposti tulee katseltua muita miehiä, kun ovat pitäneet itsestään huolta. Nyt hän on osannut jo hieman panostaa, ajaa partansa säännöllisesti ja käyttää partavettä. Vaateostoksille en vielä ole ukkoa saanut |O mutta ehkäpä kohta..(?)
Ja kun mainitsit tuossa että vaimosi menee vaikeaksi kun arvostelet jotain hänen tekemisiään, niin minussa piilee sama vika. Haluan olla "täydellinen" ja itsenäinen, en pidä jos minua neuvotaan ym... siitäkös riita yleensä meillä tulee. Mies sitten yrittää välillä varovasti sanoa jostain.. Mutta eihän sekään oikein ole! jokaisen on saatava kuulla mielipiteensä.
Välillä tuntuu että minusta on tullut tällainen määräilevä ja hallitseva persoona, juuri siksi koska mies on antanut kaiken periksi. Sanoinkin joskus hänelle että en välttämättä olisi tällainen, jos minulle sanotaan vastaan eikä alistuttaisi kaikelle sanomiselleni ja tekemiselleni.. :/

 

Onpa mukava oikeasti kuulla tarinoitasi. Minusta sinun kannattaa sanoa asioistasi miehellesi ihan suoraan ja maustaa se rakkaudentunnustuksella. Sitä minä haluaisin kuulla.
Elämässä mikään ei ole pysyvää. Ihmiset muuttuu ja me emme ole enää niitä jolloin menimme naimisiin. Tiedän, että vaimoni haluaa, että minussa olisi enemmän sitä jolloin menimme naimisiin. En ole huolehtinut kunnostani tarpeeksi hyvin ja se heijastuu ulospäin ( en ole kyllä mikää lihava mutta olin 10 vuotta sitten tosi timmi ). Kyllähän mies on haluttavampi, kun se fyysisesti hyvässä kunnossa. Se heijastuu heti energisyyteen ja loistaa silmistä. Ja tuntuu, että nainen alle nelikymppisenä on kaikista hehkeimmillään ja eihän se naisesta mukavalta tunnu jos itse naisellistuu mutta mies rupsahtaa. Ei toiselta voi kuitenkaan automaattisesti vaatia ikuista rakkautta. Kyllä ikuinen rakkaus on jollain tavalla ansaittava. Tässä asiassa olen nyt herännyt ja toivottavasti ei ole liian myöhästä. Toivottavasti vaimoni sisällä edes pieni liekki vielä lepattaisi ja joskus vielä siitä voimistuisi. Roihu taas on vaarallista. Mitä suurempi roihu sen nopeammin se sammuu...

 

mukava kuulla. toivottavasti minusta on edes JOTAIN apua näiden tarinoideni kanssa.
Uskon kyllä ettei vaimosi rakkaus ole kokonaan lopahtanut, yleensä sitä vain jää junnaamaan arjen askareisiin ja kaikki toistuu robottimaisesti päivästä toiseen. vaihtelua kannattaa tosiaan keksiä, meilläkin onneksi paljon halukkaita lapsenvahteja jotta päästään säännöllisesti ulos virkistäytymään. Muutenhan sitä kangistuu eikä jaksa enää välittää toisestakaan jos itsellä kaikki ei ole kohdallaan tunne-elämässä.
Nyt vain vaimoa kädestä kiinni ja menoks!! =)
Ja totta..täytyy itsekkin alkaa skarpata, jos rakastaa, se pitää myös näyttää

 

Hieno seurata kuinka te tsemppasitte toisianne... Parisuhteessa tulee erkaantumisen vaihe ja sillon täytyy löytää ne kaksi polkua jotka kulkee yhdessä samaan suuntaan, mutta kuitenkin erillään. Eli tilaa toiselle tehdä myös omia juttuja ja kuitenkin pysyä yhdessä.
Taaksepäin vuosi minulla oli samoja ajatuksia, mutta nyt tuntuu, että yhteinen suunta on taas löytynyt. =)

 

huikkaan väliin, että jos tuntuu, että romanttinen viikonloppu ja seksikysymys aiheuttaa paineita, niin kannattaisiko ideoia jotain pienempää. esim jos vaimosi tykkää leffoista, taidenäyttelyistä, teatterista tms, niin lapset siksi ajaksi hoitoon, mutta sitten tulette yöksi normaalisti kotiin. puoliso huomaa, että siippa on ajatellut rakkaudella juuri minua kun tällaisen päivän ideoinut ja se seksiasia ei tulisi niin painostavasti esille, kun ette kyräile toisianne hotellihuoneen laidoilta.

onnea matkaan jokatapauksessa.

 

sponge miltä teidän tilanne nyt näyttää, saako kysyä...?

Itse olin vähän samantapaisessa tilanteessa mieheni kanssa 1,5v sitten (siten että mies oli menettänyt tunteensa minua kohtaan), kyllä siitä lopulta selvittiin ja mies löysi tunteensa uudelleen, vaikka eroakin mietittiin ihan tosissaan. Meillä tarvittiin sitä että ensin vietettiin hieman aikaa erikseen (lomailtiin kumpikin kavereidemme kanssa), ja mies sai jutella fiiliksistään ja asioistaan kavereidensa kanssa. Sen jälkeen juteltiin myös tosi paljon yhdessä niin että kaikki mieltä kaivaneet asiat otettiin esille, se oli se ratkaiseva juttu. Vaikka niille menneille ei mitään mahda, miehelleni oli kuitenkin tärkeää että sai tuoda esiin asiat jotka olivat häntä loukanneet (ja joista en ollut tiennyt mitään), ja jotka olivat jääneet silloin sanomatta kun asia tapahtui. Ja että näki että minä ymmärsin mikä häntä niissä jutuissa oli harmittanut. Eli kaiken kaikkiaan meillä oli ollut semmoinen asetelma että minä toin esille tunteeni (sekä negatiiviset että positiiviset) aina heti paikalla, ja asiat selvitettiin saman tien (eli minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon), kun taas mieheni kätki harmittavat jutut sisäänsä, ei ottanut niitä esiin, ja sitten niistä olikin kasvanut aikamoinen möykky. Tässä on tietty riskinä että sama tapahtuu uudelleen, että mies taas kerää sisälleen ikäviä juttuja ja sitten ne pyyhkivät lopulta koko rakkauden tunteen mennessään, eli meidän pitää yrittää olla tarkkoina ja pitää hyvää keskusteluyhteyttä yllä vaikka se on välillä vaikeaa ja meinaa unohtua.

Kai se on hyvin yksilökohtaista millaiset menettelytavat keneenkin tehoaa. Omasta mielestäni tärkeintä on rehellisyys, eli älä nyt ainakaan ala esittää että et enää olisi naisestasi kiinnostunut (jos kerran oikeasti olet). Se että annat hänelle tilaa ja omaa aikaa on tietenkin hienoa, mutta älä kuitenkaan kokonaan ignoroi häntä. Jos hän on epävarma, se että sinä olet varma voi olla juuri se joka teidän suhteenne tästä kriisistä pelastaa.

Tämä kommenttisi sai miettimään: "Tuntuu myös, että vaimoni ei ole oppinut käsittelemään omia tunteitaan vaan on aina sellainen niinkuin tunne sisällä on. Itse koen, että en aina halua samaistua sisälläni olevaan tunteeseen vaan pyrin näkemään todellisuuden." Nimittäin eihän näissä tunneasioissa tai ihmissuhdeasioissa ole mitään yksiselitteistä totuutta. On vain eri ihmisten näkemyksiä ja tulkintoja ja fiiliksiä. Hänen "tunteensa" jostain asiasta on ihan yhtä oikea kuin se sinun "todellisuutesi". Toisin sanoen jokaisella meistä on jokaisesta asiasta oma todellisuutemme, näemme jokaisen tilanteen hieman eri näkökulmasta, jolloin se näyttää hieman erilaiselta. Jos vaikuttaa siltä että hän ei tiedä miltä hänestä tuntuu tai ei osaa päättää mitä haluaa, sekin on ihan merkittävä "totuus", se kertoo siitä että hänellä on sen asian prosessointi vielä kesken. Ja uskon että sinunkin on hyvä välillä pysähtyä kuulemaan tarkoin niitä omia tunteitasi, niillä voi olla tärkeä viesti. Eri asia on se pitääkö jokaisen tunteen mukaan toimia, tai kannattaako jokaista tunnetta kuuluttaa koko maailmalle.

Mutta tosi hienoa että olet päättänyt pitää itsestäsi huolta, kävipä miten vain niin se satsaus ei koskaan mene hukkaan. Tsemppiä ja toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

 

Kiitos vain Silja tii viestist. Ei tässä nyt mikään ole niin kauheasti muuttunut. Oon ollu aika pitkään nyt työmatkalla. Kyllä se nyt vaan on niin, että Vaimolla on aikainen keski-iän kriisi aivan selvästi. Hän on alkanut miettimään, että kun on vain yksi elämä ja ei ole varma mitä siltä haluaa. Nythän on niin, että itse en siihen voi vaikuttaa. Kattelen rauhass miten tilanne etenee ja jatkan itse elämää. Vaikeaahan se on joskus pysyä mieleltään rauhallisena mutta en ala kyllä nyt Vaimolleni mitään järkeä puhumaan. Jos hän puhuu mulle niin kuuntelen mutta neuvoja en anna. En halua anella ketään pysymään kanssani. Itelläni on aika rauhallinen olo koko tilanteesta. Ymmärrän mitä Vaimoni käy lävitse mutta itsestäni en uhria tee. Keskityn lapsiin ja omiin asioihini ja olen lopettanut myös yrittämisen tulkita vaimoni tunnetiloja. Näillä eväillä mennään ja katotaan mitä tapahtuu.

 

Tosi hyvä että sulla on itselläsi rauhallinen olo. Kauheinta on jos asia ahdistaa niin että menettää yöunet eikä pysty nauttimaan elämästä. Toivotaan että tuo on vain tuollainen "vaihe" teidän parisuhteessa. Kyllähän asioilla on taipumus kääntyä parhain päin, ja useimmitenhän parisuhde ei vaihtamalla parane. Vaan ne ongelmat ovat kunkin meistä sisällä, vain omaan sisimpäänsä paneutumalla voi jokin muuttua. Joku sanoi kerran minulle viisaasti että "vasta kun muutuin itse sisältä, huomasin että elämässäni alkoi tapahtua myös ulkoisia muutoksia". Kuulostaa siltä että ehkä sun vaimolla on noita sisäisiä muutoksia nyt meneillään, ja se ei välttämättä tarkoita huonoa teidän suhteen kannalta. Vaikka nyt ei niin lupaavalta näyttäisikään.

Luin kerran Pekka Hämäläisen kirjan Rohkeuden voima, josta löysin tosi paljon hyviä ajatuksia jotka ehkä voisivat sopia juuri tuohon teidän tilanteeseen, tai etenkin vaimollesi joka nähtävästi nyt etsii itseään, tai sitä mikä haluaisi olla. *joululahjavinkki*

 

Pakko kommentoida, vaikka tästä keskustelusta onkin jo aikaa
Ja kyllä minä kannatan semmoista, että yrität saada puolison rakastumaan sinuun uudestaan! Mutta vähän eri konsteilla, kuin ehkä ajattelit. Teet itestä niin ihanan ja mahtavan puolisosi silmissä, ettei hän voi vastustaa

Alat tehdä semmoisia pieniä ja ihania tekoja, joilla herättelet kultasi taas tuntemaan. Laitat vaikka illalla tyynylle viestin, että nuku aamulla pitkään ja sitten aamulla laittelet kaiken mahdollisen valmiiksi, aamiaisen, lataat kahvin keittimen jne ja lähdet ite jonnekkin ja palailet muutaman tunnin päästä. Jätät tietenkin viestin, milloin palaat jne.

Joskus illalla voisit vaikka istua kullan viereen ja hieroa hartiat tai vaikka harjata hellästi hiukset, mutta älä edes yritä mitään seksiin liittyvää, jätä asia vaan siihen pieneen hellittelyhetkeen. Jos tiedät, että kulta on vaikka menossa illalla suihkuun, käyt vaikka laittelemassa kynttilöitä palamaan pesuhuoneeseen ja jätät näkösälle jonkun aiemmin hommaaman hemmottelujutun ja toivotat rentouttavaa suihkua.

Eli kaikkea pikkuista ihanaa huomioimista ja ilman mitään pakkoa tai velvollisuutta seksiin Älä edes kokeile onnea vaikka huomioiminen olisikin hyvin onnistunut, vaan jätä asia myöhemmäksi.
Myös koskettaminen ja kehuminen auttaa varmasti, hipaiset ohimennen hellästi ja kuiskaat jonkun kehun ja jatkat vaan matkaa

Semmoista

 

en tiedä tavoittaako tämä viesti enää sinua sponge, mutta olen itse aikalailla samassa tilanteessa joka alkoi jo vuosi sitten ja siksi olisi kiva kuulla miten teillä on mennyt. meillä vaimon tunteita "häiritsee" ensirakkaus jonka tapasi vuosi sitten sattumoisen 10 vuoden jälkeen. häneen se vaikutti vahvasti ja hän säikähti niitä tunteita jotka heräsivät melken 20 vuoden jälkeen. kävimme monta itkun ja huudon sekaista keskustelua kun asia tuli ilmi, mutta päätimme yrittää katsoa onko meidän suhteessamme vielä toivoa, koska pelissä on paljon.

joulukuussa hän tapasi salaa tuota ensirakkauttaan ja jäi siitä kiinni sattuman kautta. myös siitä selvittiin. hän ei vain voinut vastustaa kiusausta käydä kahvittelemassa hänen kanssa kun siihen sattumoisin törmäsi. ja en usko että hän on pettänyt, koska hänen moraalinsa on todella korkea. mutta sähköpostikeskustelua he ovat harrastaneet..se on tiedossa..ja vielä edelleen tänä päivänäkin.

tuo ensirakkaus ei ole oikein varteenotettava vaihtoehto vaimolleni vakavaan suhteeseen ja sen hän tietää itsekin, joten jos tämä suhteemme päättyisi hän ehkä saisi sitä suurta tunnetta hetken, mutta jäisi sitten yksin.

nyt taas asia pulpahti pintaan... hän sanoi että kaikki on hyvin kun näin ettei niin kuitenkaan ole, mutta eilen pusersin hänestä tiedon että missä mennään ja tuo ensirakkaus on edelleen se joka sotkee

kaikki meillä pitäisi olla hyvin, mutta minusta kuulemma vain puuttuu se jokin vaikka olen hyvä isä, hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa, arki sujuu, huolehdin lapsista..mutta joku kemia puuttuu jonka kokee ensirakkaudestaan.

olen se tunteellinen osapuoli, eli halaan, pussaan, kehun, rakastan ja kerron sen.. huonot puoleni lienee mustasukkaisuus joka pystyn pitämään hyvin kurissa mutta noiden asioiden tultua ilmi, on se ollut välillä hankalaa. toinen liitttyy seksiin, jossa olen ehkä liian yliaktiivinen, ja "helppo"

ja noista ns. hyvistä puolista kehkeytyy se ongelma, että vaimo kokee sen ahdistavaksi, koska ei itse kykene antamaan sitä takaisin. ja sanoo ettei tämä ole reilua minua kohtaan ja ansaitsisin parempaa.

nyt ollaan siis jatkoajan jatkoajalla..käännetään vielä jokainen kivi ja kanto ja tutkitaan onko suhteemme oikeasti loppu, että eikö välillämme ole mitään. lapset ovat tietysti iso osa vaakakupissa. no omalta puoleltani se ei ainakaan sitä ole koska tunnen edelleen voimakasta vetoa vaimooni. mutta jotenkin tässä on hankalaa elää normaalia elämää päivä kerrallaan..en tiedä oikein miten olisin..vaikka pitäisi olla normaali. ja ehkä minun pitää pitää tunteenpurkaukseni sisälläni koska puran ahdistavan oloni ulos vaimolle..kaipaan kait tietoa että kaikki olisi taas hyvin..mutta joka kerta mennään syvemmälle metsään..puhun ja ajattelen asioita ihan liikaa..

sanoin että hän voi pitää yhteyttä siihen mieheen emaililla kunhan tietää rajansa ja että se ei olisi viikottaista, koska vain ystäviä he eivät voi olla. Päätin kokeilla tätä korttia koska hän kertoi että kun hän on yrittänyt poissulkea sitä miestä mielestään, niin hänestä on tullut vain kiukkuinen ja ilkeä sekä minulle että lapsille ja totesi ettei se vain toimi. Toivon, että se menee näin ohi sillä koska pakottamalla se vain pahenisi..

on hirveää pakottaa itseään olemasta koskettamasta ja halaamasta etten ahdista häntä liikaa..vaikka ei hän sitä vastustakaan, mutta ei saa siitä niin paljon kuin minä..rakastaa edelleen, muttei ole rakastunut..

 

Joillakin naisilla on prinsessasyndrooma, eivätkä he siitä välttämättä pääse eroon, ennenkuin oppivat kantapään kautta vähän ajattelemaan muutakin kuin mitä sen oman navan ympärillä tapahtuu.