Antakaa vinkkejä, kuinka oppisin olemaan itsenäisempi ihminen!

[mt-kuntoutuja]

"Sä olet aikuinen ihminen, ei ole mun tehtävä..."

"Joskus haluaisin olla itsekseni ilman.."

"Sun pitäisi hoitaa tämä itse.."

Olen työtön mielenterveyskuntoutuja ja yllä olevat lauseet ovat terveen, työssäkäyvän mieheni suusta. Hän on varmasti oikeassa, mutta harmittaa silti. Nyt meillä on ollut pidempi vapaa yhdessä ja ollaan lähinnä puuhattu kotona kaikenlaista, mm. katsottu elokuvia ja syöty hyvin. Minulla on vaikeuksia pitää unirytmini kunnossa, masennukseni oireilee satunnaisesti edelleen niin että valvon yöt hermostuneena ja nukun päivät yliväsyneenä. Olen pyytänyt mieheltä apua sen verran, että herättäisi minut aamuisin viimeistään klo.10 eikä antaisi minun nukahtaa iltapäivästä. No, tänäänkin tuli otettua sitten viiden tunnin nokoset...tästä äksyilin vähän miehelle, joka täräytti että "sä olet aikuinen ihminen, ei ole mun tehtävä pitää huolta sun vuorokausirytmistäsi". Oikeassahan hän on, tiedän sen. Silti olo on vähän surkea.

Kuinka sitä itsenäisyyttä ja "aikuisuutta" sitten opetellaan? Mitä voisin tehdä päivisin, muuta kuin nysvätä kotona? Kyllä minua itseänikin vähän ärsyttää jatkuva vapaalla oleminen (käyn myös mm. terapiassa, mutta tarkoitan että olen jatkuvasti ns. käytettävissä, jos mies haluaa jotain tehdä kanssani), etenkin kun se vääristää suhdettamme. Minusta olisi kiva tehdä asioita yhdessä ja mennä esim. kaupungille, mies taas haluaa olla itsekseen ja on sanonut että ei jaksa työpäivän jälkeen juuri minnekään lähteä. Eli pitäisi kai itse lähteä jonnekin?

Tähän ketjuun siis vinkkejä, kiitos! Haukkua ei tarvitse, sen osaan itsekin.

 

[oskia]

Mulle omat jutut ovat tärkeitä varsinkin silloin kun tuntuu ettei jaksa mitään. Lähde kotoa johonkin omaan.

En tiedä mitä tykkäät tehdä, mutta itse neulon ja menen kirjastoon katsomaan lehtiä ja joskus jonnekin kahvilaan olemaan tai lukemaan. Käyn Ateneumissa tai muissa museoissa kun se liittyy ammattiini ja pidän museoiden rauhallisesta tunnelmasta.

Olin töissä työväenopistossa ja siellä oli muutamia päiväryhmiä joista muistan suvaitsevaisina ja kivoina tyyppeinä mukana olleet kuntoutujat. Kursseilla ei otettu turhia paineita mistään. Kursseista sai alennusta ja työvis teki yhteistyötä mielenterveyskuntoutujien Klubitalon kanssa, mutta en tiedä onko noita Klubitaloja miten eri paikkakunnilla.

Toivottavasti keksit jotain jota oikeasti haluaisit tehdä. Ajatukset paranevat ainakin minulla, kun olen irti kotiympyröistä. Viikkottaiset jutut toimivat, niin ei aina tarvitse uudelleen miettiä mihin lähtisi ja milloin.

 

["mama"]

Masennus on siitä ikävä sairaus että sitä ei voi käskeä. Heräätkö herätyskelloon? Laita siis se soimaan jos aiot nokosille. Mikä sua hermostuttaa iltaisin ettet pysty menemään nukkumaan? Vältä asioita ja tilanteita illalla joista saatat hermostua. Masentunutta ihmistä ei toki pidä paapoa kuin lasta mutta miehesi ei kuulosta mitenkään kannustavalta ihmiseltä rinnallesi nyt Masentunut ihminen tarvitsee apua eikä se tarkoita sitä että hänet pitäisi asettaa pikkulapsen asemaan. Muista potkia itsesi ulos joka päivä kävelemään, se piristää mieltä. Ota itsellesi vähintään yksi tavoite päivään jonka luulet jaksavasi tehdä ja yritä pitää huoli että myös teet sen. Älä vaadi itseltäsi liikoja, masennuksesta toipuminen vie aikaa, sitä ei voi hoputtaa.

Hyvä olisi jos löytäisit jonkin mukavan harrastuksen itsellesi

 

[Kuules]

Onko kunnassasi vertaistukiryhmiä, toimintaa mielenterveyskuntoutujille? Päivätoimintaa?
Silloin ehkäpä saisit lähdettyä ja olisi seuraa ja puuhaa muistakin kuin miehestäsi.

 

[kanssavalvoja]

Mitä jos opiskelisit jotain silloin öisin, vaikka vierasta kieltä, käsitöitä, mitä vain haluatkin? Tai lukisit kaiken maailman kirjallisuuden, hankkiutuisit ehkä yliopistoon? Olen itse tuollainen masennuksen myötä yökukku, päivisin olen jotenkin hidas silloinkin kun en ole muuten tahmea, ja olen vain hyväksynyt asian. Kun en hermoile öisin siitä että pitäisi mennä nukkumaan, niin itse asiassa se on sitä parasta aikaa minun tehdä omia projektejani herran rauhassa. Ja jos yksi projekti tökkii ja hermostuttaa, niin teen toista ja pidän paria muuta varalla. Jos mikään muu ei maita, kokoan palapeliä koska se on minulle mietiskelynkaltainen olotila.

Tällä tavoin saan asioita aikaiseksi, pysyn riittävän hyväntuulisena, nousen normaalisti kuitenkin ennen puoltapäivää ellei ole huonompi kausi, ja koen olevani riittävän ihmisarvoinen otus. Kiihtymyskautena sitten saatan jättää välillä jonkun yön unet väliin, se auttaa tutkitusti masennukseen! En siis ole maanisdepressiivi ainakaan tunnistettavissa määrin, mutta joskus hermostuneisuus on liikaa eikä nukkumaan kannata edes yrittää.

Keskustele miehen kanssa, jos hänelle sopisi että teillä olisi jokin turvasana jonka sanomalla saisit hänet hoitamaan joitain asioitasi jos et tosiaan itse jaksa. Usein itse silloin jaksaakin paljon paremmin, kun tietää että takapäivystäjä on olemassa. Selitä hänelle, että jos hän yrittää kovistella sinua, se ei tunnu auttavan vaan lisäävän pelkoa, ja silloin hänen taakkansa itse asiassa kasvaa. Selitä myös, että sinun ei tarvitse pelätä romuttuvan lopullisesti vaikka huonoja päiviä onkin.

Masentunut usein nimenomaan tuskailee sen lapsuudesta perityn tunteen kanssa, että jos hän ei selviä itse niin apua ei tule mistään eikä kukaan sääli eikä ymmärrä. Ja meillä on niin kova yhteiskunta tällä hetkellä, että tuota pelkoa pidetään ihan väärin perustein osoituksena elinkelvottomuudesta. Päin vastoin, se todellinen romahtaja on se, joka ripustautuu haavoittumattomuuden tunteeseen. Itseinhoisen masentujan on paljon helpompi nousta kuin pirstaleiksi menevän koviksen. Kun alat oppia että masennus lopultakin on suojamekanismi kun sosiaalinen stressi käy liian suureksi, sinun ei enää tarvitse häpeillä sitä että sinullakin on tarpeet, eivätkä ne yleensä ole sairaita tai vääriä.

Jos sen sijaan painostat ja ahdistelet toista ja etsit hänestä syyllistä kaikkeen, se on väärin. Älä kuitenkaan mene ojasta allikkoon ja luovu oikeuksistasi ettet olisi hankala. Se vain lisää hänen syyllisyydentunteitaan ja ärtymystään.

Mutta oikeasti, päiviksi kehitä itsellesi muutama paikka joissa alat käydä säännöllisesti. Ensin se voi tuntua ahdistavalta ja turhalta, mutta pian totut uuteen ohjelmaan ja sen jälkeen se luo turvallisuutta ja antaa sitä tarpeellista etäisyyttä. Muutokset pelottaa aina vaikka olisivat hyviäkin. Kun tiedät asian, olet jo rohkeampi.

 

["samma här"]

Mulla on se että oon liikaa äidin ja isän kanssa (oon 29v.). Oon tosi yksinäinen ja ne asuu lähellä, ja oon liikaa siel. Meil on niin hyvät välit että on vähän liian kivaa..joskus tuntuu etten pysty lähtee sieltä, haluun vaan olla "kotona".
Haluaisin oppia olemaan omassa kodissa, viikonloputkin, että viihtyisin yksin enkä tarvis niitä niin paljoa. Päteeköhän samat vinkit muhun...
Töiden jälkeen on vaan niin paha lähtee mihinkään...