Annoin vauvalle hernekeittoa..

7kk sai hernekeittoa tänään, itse tehtyä, liotetuista herneistä. Porkkanaa ja sipulia oli, veteen keitetty. Soseutin keiton ja lisäsin vähän Nan:ia. Poika söi ison annoksen hirmu mielellään. Nyt mä sit luin että liotettuja herneitä/papuja ei suositella alle 1v:lle. Miksi ei? Pilasinko mä nyt pojan jotenkin :(
 
no joo taas
http://pre20090115.stm.fi/pr1115975364476/passthru.pdf

"Totuta lapsi vähitellen perunan lisäksi erilaisiin kasviksiin. Sopivia ovat esimerkiksi porkkana, kukkakaali, parsakaali, ruusukaali, kesäkurpitsa, maissi, maa-artisokka, bataatti, palsternakka, pavut ja herneet."
 
Sipulia ja porkkanaa on syönyt aiemmin. Ja siis, tämä on syönyt 5kk vanhasta soseita. Teen itse sapuskat ja soseissa on esim. bataattia, perunaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, kukkakaalia, yrttejä, riisiä, pastaa jne. Eli on jo tottunut kiinteisiin. Herneille tämä oli nyt ensimmäinen kerta.
 
Lastenlääkäri
Monet tuhannet lapset ovat sairastuneet esim. punatautiin, lavantautiin, koleraan, riisitautiin tai keuhkotautiin syötyään liian pienenä kasviksia, hedelmiä tai marjoja ja kuollut. Siksi niitä ei saa antaa pienille lapsille, alle 2-vuotiaille ei ollenkaan ja 2-vuotiaasta eteenpäinkin vain hyvin varovaisesti ja pieniä määriä esim. oikein hyvin keitettyjen, jauhoisten perunoitten ulointa pintakerrosta, nuoria, keittettyjä porkkanoita 1-2 teelusikkaa soseutettuna muun ruoan ohella tms. Hedelmät ja marjat pitää pestä oikein hyvin, varsinkin jos ne on ostettu torilta tms. paikasta, missä monet ihmiset ovat päässeet koskettelemaan niitä ja ne pitää keittää lapselle oikein hyvin ja antaa lapselle muutama teelusikka esim. mustikkakeittoa tai riisiomenapuuroa ja vain jos lapsi niitä hyvin sietää, eikä saa niistä ripulia, suolistotulehdusta, punatautia, kalvetustautia tai kouristuksia, niin niiden antoa voidaan lisätä hyvin varovasti mutta silloinkin vain, jos lapsi on täysint terve ja vahva. Hedelmien, kasvisten ja marjojen ravintoarvo on kuitenkin niin vähäinen, että lapsi pärjää aivan hyvin ilman niitäkin, sillä lapsi saa jo maidosta ja maitoruoasta (esim. maitoon keitetystä puurosta, maidosta ja maitoa sisältävistä kekseistä tai korpuista keitettyä puuroa ja maitoa sellaisenaan) koko lapsuutensa aina täysi-ikäiseksi asti, sillä maito sisältää juuri oikeat määrät ravintoa esim. verta, aivoja, lihaksia, luita, sisäelimiä ja muita sellaisia varten, kun taas esim. leipä, liha tai kananmunat sisältävät ravintoa vain osalle ihmisen elimistöstä ja hedelmistä, kasviksista ja marjoista ei saa juuri mitään ravintoa, niissä on vain liikaa tärkkelystä, mikä on lapselle kovin vanhingollista. Millään muotoa lapsi ei saa syödä hedelmien, marjojen tai kasvisten kuoria, siemeniä, siemenkotia tai keittämättömiä hedelmiä, kasviksia ja marjoja, koska niistä lapsi hyvin helposti saa kuolemantaudin elimistöönsä. Antakaa vanhemmat lapsillenne vain runsain määrin maitoa ja maitoon keitettyjä puuroja ja vellejä sekä 1½-vuotiaasta lähtien vähän kalaa, kananmunaa, olutjuustoa, oikein hyvin leivottua ranskanleipää voin kanssa tms. niin lapsi kasvaa ja kehittyy hyvin!
 
"muumio"
Alkuperäinen kirjoittaja Lastenlääkäri;22144868:

:D :D
 
"Mä"
Alkuperäinen kirjoittaja lastenlääkäri;22144868:
monet tuhannet lapset ovat sairastuneet esim. Punatautiin, lavantautiin, koleraan, riisitautiin tai keuhkotautiin syötyään liian pienenä kasviksia, hedelmiä tai marjoja ja kuollut. Siksi niitä ei saa antaa pienille lapsille, alle 2-vuotiaille ei ollenkaan ja 2-vuotiaasta eteenpäinkin vain hyvin varovaisesti ja pieniä määriä esim. Oikein hyvin keitettyjen, jauhoisten perunoitten ulointa pintakerrosta, nuoria, keittettyjä porkkanoita 1-2 teelusikkaa soseutettuna muun ruoan ohella tms. Hedelmät ja marjat pitää pestä oikein hyvin, varsinkin jos ne on ostettu torilta tms. Paikasta, missä monet ihmiset ovat päässeet koskettelemaan niitä ja ne pitää keittää lapselle oikein hyvin ja antaa lapselle muutama teelusikka esim. Mustikkakeittoa tai riisiomenapuuroa ja vain jos lapsi niitä hyvin sietää, eikä saa niistä ripulia, suolistotulehdusta, punatautia, kalvetustautia tai kouristuksia, niin niiden antoa voidaan lisätä hyvin varovasti mutta silloinkin vain, jos lapsi on täysint terve ja vahva. Hedelmien, kasvisten ja marjojen ravintoarvo on kuitenkin niin vähäinen, että lapsi pärjää aivan hyvin ilman niitäkin, sillä lapsi saa jo maidosta ja maitoruoasta (esim. Maitoon keitetystä puurosta, maidosta ja maitoa sisältävistä kekseistä tai korpuista keitettyä puuroa ja maitoa sellaisenaan) koko lapsuutensa aina täysi-ikäiseksi asti, sillä maito sisältää juuri oikeat määrät ravintoa esim. Verta, aivoja, lihaksia, luita, sisäelimiä ja muita sellaisia varten, kun taas esim. Leipä, liha tai kananmunat sisältävät ravintoa vain osalle ihmisen elimistöstä ja hedelmistä, kasviksista ja marjoista ei saa juuri mitään ravintoa, niissä on vain liikaa tärkkelystä, mikä on lapselle kovin vanhingollista. Millään muotoa lapsi ei saa syödä hedelmien, marjojen tai kasvisten kuoria, siemeniä, siemenkotia tai keittämättömiä hedelmiä, kasviksia ja marjoja, koska niistä lapsi hyvin helposti saa kuolemantaudin elimistöönsä. Antakaa vanhemmat lapsillenne vain runsain määrin maitoa ja maitoon keitettyjä puuroja ja vellejä sekä 1½-vuotiaasta lähtien vähän kalaa, kananmunaa, olutjuustoa, oikein hyvin leivottua ranskanleipää voin kanssa tms. Niin lapsi kasvaa ja kehittyy hyvin!
mikä pelle!!!!!
 
Yhteistyössä