Anna.fi:n lopetus ja keskustelujen siirto Vauva-palstalle ??

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
tosi inhottavasti tehty palstalaisille kun lopettivat Anna palstan.Otavalle iso miinus tällaisesta toiminnasta sekä alapeukku
Näin on. Kuulostaa kauhealta!

Sama kun meidät siirrettäis jonnekin vauvalle ja kaikki vanhat viestit olis kadonneet!:eek:
Totta, tää viime keväinen uudistuskin tuntui puukoniskulta sydämmeen kun vietiin avatarit ja kuva namiskat ja ihanat hympät:(
 
Tämän palstan miinus on liika hiljaisuus. Täällä voi kuitenkin yrittää edes keskustella. Vauvalla mitä joskus kokeilin, niin siellä 90% keskusteiluista aina poistetaan. Sen takia kukaan ei jaksa kirjoittaa kolmea lausetta pidempiä vastauksia mihinkään. Pelkäksi spämmiksi menee. Ja vaikka keskustelu jopa jäisi poistamatta, niin kun joka minuutti tulee 100 uutta viestiä, niin hyvä keskustelunavaus on hetkessä sivulla 37. Sitten ns. pinnalle jää ne parin trollin poistamattomat provot martinan kiukkukohtauksesta tai maisan pettämisestä. Että ihan hyvä, ettei tämä ole vauvan palsta.
 
Perustimme uuden "Lemmen viemää" -keskustelun Google Ryhmiin. Siinä on se hyvä puoli, että siellä ei ole mainoksia. Toistaiseksi vasta 6 sarjaa kauan seurannutta ja siitä Annan foorumilla vuosikausia keskustellutta on löytänyt sinne. Itse liityin Annan foorumille Ellit.fi:stä siirtyneeseen keskusteluun maaliskuussa 2012, mutta Sonera Plazassa se oli alkanut jo joulukuussa 2007, jolloin Lemmen viemän esitys Suomessa alkoi.
 
  • Tykkää
Reactions: Marelain ja Karhe
vierailija
Mistä löytää palstan moderaattoreiden tai ylipäätään kenenkään yhteydenottotietoja? Olen yrittänyt etsiä löytämättä. Palsta meni aivan sekaisin, keskustelut hyppii miten sattuu, uusia viestejä ei saa perille (rekisteröitynyt käyttäjä). Ainakin "lapsen saaminen" - puolella kaikki keskustelut tukossa.
 
Moderaattorit ovat pas,,kalla ni eivät juuri nyt ehdi tekemään töitään
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
vierailija
Koitin just aloittaa uuden keskustelun, olisin huomauttanut anna.fi:n verkoston alasajosta korona-aikaan vielä!

Sosiaaliset kontaktit yli kymmenen vuoden ajalta tuhottiin. Noloa ja ajattelematonta!

Yllättäen, päätyi tarkastettavaksi, ei varmaan päädy tänne asti...
 
tulipa tässä googlesta mieleen että sehän tallentaa kaiken jotenka näitä Annan keskusteluketjuja pitäisi löytyä myös sieltä.Jos vaan muistaa ketjun nimen niin on mahdollista että sen pitäisi löytää vielä googlen (hakukoneensa)avulla.Kannattaisi kyllä testata tätä konstia.Itse olen etsinyt ja löytänyt vanhoja kaksplussan,vauvan ketjuja tuolla tavoin.(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Perustimme uuden "Lemmen viemää" -keskustelun Google Ryhmiin. Siinä on se hyvä puoli, että siellä ei ole mainoksia. Toistaiseksi vasta 6 sarjaa kauan seurannutta ja siitä Annan foorumilla vuosikausia keskustellutta on löytänyt sinne. Itse liityin Annan foorumille Ellit.fi:stä siirtyneeseen keskusteluun maaliskuussa 2012, mutta Sonera Plazassa se oli alkanut jo joulukuussa 2007, jolloin Lemmen viemän esitys Suomessa alkoi.
Miten sinne löytää??
 
  • Tykkää
Reactions: Karhe
Koitin just aloittaa uuden keskustelun, olisin huomauttanut anna.fi:n verkoston alasajosta korona-aikaan vielä!

Sosiaaliset kontaktit yli kymmenen vuoden ajalta tuhottiin. Noloa ja ajattelematonta!

Yllättäen, päätyi tarkastettavaksi, ei varmaan päädy tänne asti...
Kyllä se aamulla ilmestyy, jos ei runsailla kirosanoilla ollut höystetty. Automode toimii erittäin epäloogisesti ja nappaa kommentteja tarkistukseen ilman mitään loogista syytä.
 
Mistä löytää palstan moderaattoreiden tai ylipäätään kenenkään yhteydenottotietoja? Olen yrittänyt etsiä löytämättä. Palsta meni aivan sekaisin, keskustelut hyppii miten sattuu, uusia viestejä ei saa perille (rekisteröitynyt käyttäjä). Ainakin "lapsen saaminen" - puolella kaikki keskustelut tukossa.
Rekisteröitynyt voi lähettää yksityisviestejä (kirjeikoni) muille rekisteröityneille eli myös ylläpitäjille. Eri asia sitten on, reagoiko kukaan....

@admin
@Modemamma
@Moderator
 
Yhteistyössä